Jälkinautinto

Pelonsekaisin tuntein ilmoitin Pepen jo hyvissä ajoin Ruoveden mejäkokeeseeen, joka samalla oli cockereiden mejämestaruuskoe. Olimme siellä viime vuonnakin ja toissa vuonna. Viime vuonna jälki oli täysi katastrofi: oli todella lämmin keli ja juuri ennen meidän jälkeä tuli tunnin kaatamalla vettä. Lähdimme siis liukastelemaan metsään, jossa hyvin runsas vedentulo ei ainakaan helpottanut koiran haistelutyötä, saati minun tasapainottelua ranteen vahvusten kaadettujen puiden päällä.

Niksautinkin selkäni, kun kahdesti onnistuin liukastumaan puiden päällä. Pepe pyöritti jälkellä ja olin valmis jo keskeyttämään kun se jäljen lopussa se parautti muina miehinä tielle. Siinä kohtaa olimme varmaan molemmat yhtä hölmistyneitä -mitä me tässä nyt tehdään. Pepe tajusi ennen minua, että oli väärä suunta ja vauhdilla takaisin metsään. Metsään mentiin kivilouhikon yli, tai siis Pepe meni, minä putosin vyötäröni myöten eikä se tehnyt yhtään hyvää valmiiksi nitkautetulle selälle. Taisi muutama voimasana kuulua, kun opas tänä kesänäkin muistutti tuosta manaamisesta. Jälki kuitenkin koiran perässä suunnilleen kohtaten loppuun. (onneksi sitä ei ollut kuin vajaa 100m jälellä!) Sorkka löytyi ja tulokseksi saatiin hätänen, suorastaan säälistä VOI1, 40pistettä. Minä sain kipeän selän ja lonkasta nilkkaan asti ulottuvan komean mustelman. Mustelma hävisi aikanaan, selkä on kipeä edelleen.

Sillä kai se arvelutti ilmoittaa uudelleen koira tuonne paikkaan, mutta hyvä kun ilmoitin, sillä:

Tänä vuonna pääsimme tekemään jäljet aivan ihanaan, suorastaan puistomaiseen maastoon, jollaisia en uskonut Pilkotun louhikkoisesta vuoristosta edes löytyvän. Jälkien tekokin siis oli melko mukavaa, kun ryteiköstä ei ollut tietoakaan. Yllätyksekseni näitä puistomaisia jälkiä löytyi sitten ainakin kuusi kappaletta, koko meidän tuomariryhmälle, joten pääsin myös Pepen kanssa puistomaastoon jäljelle.

Sunnuntain jälkipäivä valkeni aurinkoisena ja lämpötila nousi nopeaan. Arvonnassa meitä kuitenkin onnisti: Pepe pääsi piiiiiitkästä aikaa ensimmäiselle jäljelle! Viimeksi tämä tainnut tapahtua avoimessa luokassa vuonna 2010...

Pepe lähti jäljelle tietenkin intopiukeena, mutta sain menon jarrutettua helpossa maastossa sopivaksi. Ja oikeestaan musta tuntui, että Pepe alkuinnostuksen jälkeen ei enää niin hirveetä vauhtia koittanut ees edetä. Jäljestys oli siis varsin nautittavaa, kun koiralla hyvä vauhti päällä. Eka makuu merkittiin superhyvin, samoin eka kulma juuri niin kuin se on tehtykin. Katkokin selvitettiin jalanjälkiä myöten. Kolmannen osuuden lopussa ja neljännen alussa vähän pyörittiin ja ehdin jo ajattelemaan, että älä nyt saakeli hukkaa näin täydellisen jälken päätteeksi tee. No eihän se tehnyt, etsi vaan vähän vettä vilvoitellakseen ja uusi suuntakin siitä näytti löytyvän. Kaadosta oli yllättävän vähän kiinnostunut (taisi olla niin kuuma), mutta nappasi sen suuhun ja ylpeänä kantoi kuitenkin tielle asti.

Kiva jälki! Eikä yhtään taisteluvammaa, ei mustelman mustelmaa! Tuli pisteitä mitä tuli, tää oli hyvä jälki vaikka lopussa vähän pyörittiinkin. Voi olla että siinä lopussa oli marjastajien jälkiäkin, tulivat nimittäin jäljen luota koiriensa kanssa, kun olimme siinä autoilla.

Tuomari Jari Salokanto kertoi jäljestä omaan, hauskaan tyyliinsä näin:

"Kuin musta salama iskeytyi Pepe hetken rauhoittelun jälkeen jälkiuraan kiinni. Eikä hetkeäkään ollut epäselvyyttä, mitä varten koira oli metsään ohjattu. Koiralla oli yltiömäinen halu selvittää metsään vedetty verijälki eikä sitä voinut sokea reettakaan kyseenalaistaa. Kaiken lisäksi kilpailija oli saanut täydellisen lottovoiton arvonnassa: helteisen päivän ensimmäinen jälki todelliseen puistomaastoon. Tämä ei kyllä vähennä tippaakaa koiran tämänpäiväisen lähes täydellisen suorituksen arvoa. Tasainen vauhti alusta loppuun, joka tällä mustalla cockerilla tarkoittaa tiukasti takakenossa hidastettua turbomenoa. Koira tekee ohjaimen päässä koko ajan sinnikkäästi töitä suurellä jäljestäjän sydämellä. Nenä liikkuu vuorotellen turpeen pinnassa ja ilmassa, oikealle ja vasemmalle, itse kilpailija tekee lyhyttä sahakuviota matkan vanhetessa ripeää kävelyvauhtia. Kulmat koira tekee kuin viivottimella alleviivaten kulman paikkaa lyhyellä kiihdytyksellä. Ainoa pieni epävarmuus oli viimeisellä kulmlla, jossa kulman kohdalla kaarrettiin hieman sivussa. Lisäksi sitä ennen tutkittiin edellispäivän lintupoikueen mielenkiintoiset hajut. Nämä tapahtumat eivät tämän koiran jäljestystä sanottavasti hidastaneet. Makuut koira merkkaa esimerkillisesti niissä hetken pyörien ja nuuskien -kunhan vaan malttaa. Parissa ei ihan maltettu. Katko jäljestetään saappaan jälkiä vauhdin hidastumatta näyttäen tietävän mitä tekee. Kaadon nuuskii kiinnostuneena, joskin selvästi koirasta näkee että puhtia ja intoa olisi ollut vielä jatkaa -ja haluakin. Yksinkertaisesti voi sanoa: jälkisuoritus oli aivan loistava. Tuolla innolla ja halulla koiralla on kaikki resurssit pärjätä jäljestyksessä vaikka kuinka pitkälle. Tervemenoa sinne!"

Kokeen kaksi parasta cockeria sai samat pisteet: VOI1, 48 pistettä. Pepe oli niistä toinen ja tuli siis tasapistein toiseksi. En ole varsinainen kiertopalkintojen ystävä, joten tämä sopi meille enemmän kuin hyvin. Kokeen voitti tolleri jäljestämällä täydet 50 pistettä.

Tämä 48 pistettä todennäköisesti varmisti meille pääsyn Keski-Suomen piirinmesteruus mittelöihin sekä myös spanieleleiden mejämestaruuteen.
Tai ainakin niihin nyt voi hyvillä tuloksilla hakea: 3x 48 pistettä ja 1x 49 pistettä.

Fysiatrian polikin oli muistanut selkäkivun vuosipäivää ja heti kokeen jälkeisenä maanantaina kutsui minut syyskuussa tutkimuksiin. Jännityksellä jäämme odottamaan!

Valmista tuli!

Työleiri osuus yksi on ohi. Grilli sai nimen HotPot ja valmista tuli. Vielä ei uskallettu tulia laittaa, kun muurattiin vielä viimeisiä palasia (kiviä) paikalleen. 

No jos ihan tarkkoja ollaan, vielä siinä vähän on muokkaamista. Akin pitää joku osa vielä hitsata kiinni ja luulen, että pitänee loppusyksystä pöytä vielä öljytä. Tai sitten keväällä, miten se kylläste lähtee sieltä sit tulemaan pois.

Mielenkiintoista nähdä, miten meidän "kallistukset" onnistuu. Että lahoaako käsiin veden takia, vai ehtiikö kenties palamaan ennen sitä. Ehkä tuohon tulipesän ympärille pitää vielä joku levy tms. laittaa.

Melkoisen hyvä ajoitus meillä mökkielämälle oli: kaiken tän sateen keskellä löydettiin puolitoista päivää (lauantai ja sunnuntai iltapäivään asti) sateetonta aikaa. Pari muutaman minuutin kuuroa tuli lauantaina, mutta ei paha verrattuna siihen miten paljon sitä on nyt tullut. Mikäs tässä viettää jälleen kesälomatonta kesää sateisessa säässä!

Ja mitä harrastusrintamalle kuuluu, niin lähdemme keskiviikkona 18.7. Ylöjärvelle agilitaamaan ja viikonloppuna 21.-22.7. mejäkokeeseen Ruovedelle mittelöimään cockerimestaruudesta. Seuraavalla viikolla puolestaan on ohjelmassa tiistaina 24.7. vesityö Tampereella ja seuraavaksikin viikonlopuksi on ilmoittauduttu mejäkokeeseen Multialle. Ajattelin kyllä myös agilityä Mikkelissä lauantaina 28.7. Mutta katsotaan kumpaan sitä tästä repeisi.

Toko-oppia

Maanantaina 9.7. saatiin tokoon oppeja Satu Taskiselta. Satu oli hirmu mukava kouluttaja, jonka tapa toimia sopi meille hyvin. Treeniaikaa tuli 2 x n.20min. Ensin treenattiin ruutua. Ruudussahan ongelma on ollut se, että Pepe ei ihan tarkkaan sitä osaa bongata ja kun lähtee juoksemaan, aivot menee narikkaan ja unohtuu helposti mihin oltiinkaan juoksemassa. Koitettiin ensin, miten koira bongaa ruudun, jonka jälkeen lähdettiin tarkentamaan paikkaa ruudussa.

Pepe tarjosi hyvin ja sai lelun palkaksi vain kun oli oikeassa kohtaa ruudussa. Mä olen pitänyt oikeaa kohtaa keskellä ruutua, mutta Sadun mielestä voisi olla taempanakin. Pepe tajusi hyvin muutaman kerran jälkeen, mistä kohdin naksaus ja lelu tuli. Lopuksi jopa lähes täydellinen ruutuun (keskelle) meno 25 metristä! Tulevissa harjoituksissa annan koiran etsiä ruudun ja pysähtyä siihen ilman käskyä. Kokeessa "seis" käsky kuitenkin varmistukseksi.

Toinen liike, mikä meille on tuottanut ongelmaa on tunnari. Ja vaikutti vähän sille, että koko ajatus oman etsimisestä on kadonnut Pepen päästä. Levitettiin ensiksi varmaan toistakymmentä kapulaa kentälle ja oma sinne joukkoon. Pepe kyllä haisteli niitä, mutta toi kahdesti väärän. Tästä sitten takapakkia siihen, että vain oma piilotettiin ja se onnistui. Otettiin mukaan muita kapuloita ja onnistui taas, hieman epävarmasti tosin. Kun laitettiin kapulat koemuotoon (riviin), niin ei osannutkaan tuoda sitä omaa, joka siis oli piilossa ja koira näki kun se vietiin. Jännä, miten voi joku liike hävitä koiran päästä aivan kokonaan!

Ei tässä auta kun ottaa takapakkia ja lähtee opettamaan uudelleen liike. Ajattelin lähteä siitä, että on kasa vääriä ja oma erillään niiden vieressä. Sitten pikkuhiljaa vähentää väärien määrää koemaiseksi ja sitten tuoda omaa lähemmäs ja lopulta väärien väliin. Koitin kyllä illalla vielä ennen kuin annoin ruoan neljällä väärällä kapulalla ja yhdellä hyvin hajustetulla omalla ja haisteli ja toi oman ilman ongelmaa. Tiedä sitten oliko se tuuria vai osasiko oikeasti.

Huomasin myös, että luoksetulon kanssa alkaa olemaan pienoinen ongelma. Vauhti meinaan. Alemmissa luokissa vauhtia oli liikaakin ja jouduin ottamaan käyttöön uuden käskyn, joka tarkoitti koiralle, että tule pian, mutta ole valmiina pysähtymään. Nyt se pirulainen sitten tietää sen ja ennakoi pysähtymistä tulemalla juuri ja juuri ravia. Täytyy ottaa vaan vauhtia nyt siihen luoksetuloon. Se on kuitenkin kiva liike treenata, eli nyt vaan palasista kasaamaan sitä ja yhdistää vasta kokeessa.

Seuraavaa koetta suunnittelin 11.8., kun järjestetään oman seuran (Laukaan koiraharrastajat) koe. Tässä ja nyt ääneen sanon, että voittajan ykköstä lähdemme tavoittelemaan. Ja lupaan treenata sen verran, että se voi olla jopa mahdollinen saavuttaa. Ei sillä, että meillä mikään kiire evl:ään olisi, mutta tavoitteita pitää olla ja todettu on, että ykkönen on mahdollinen kun palaset osuvat kohdilleen.

Tieto lisää tuskaa

Aloitimme viikonlopun vieton mökillä heti perjantaina, kun töistä päästiin. Pari säkkiä muurauslaastia matkaan ja menoksi. Grillin rakennusprojekti vol. 15 siis jatkukoon. Ja tiedossa on jälleen yksi "rentouttava viikonloppu", työleiriksi minä sitä kyllä kutsuisin. Oli kyllä ihan kiva huomata, että pari viikkoa aikaisemmin paikalleen ladotut luonnonkivet ja betoni on mukavasti pysyneet kasassa. Ja pysyivät myös muotin poistamisen jälkeenkin. Aki viritteli varsinaisen grillin paikalleen ja minä kaunistelin HotPot:ksi nimetyn grillin ulkoasua.

´Joku´  oli ehkä vähän varman päälle pelannut laastin kanssa! Sitä kun tursusi joka raosta. "Ei se laatu, vaan se määrä", vai mitenkäs se nyt menikään... Minusta olisi tullut hyvä orja Egyptiin kun vasara ja taltta istui hyvin käteen. Koukuttavaa hommaa suorastaan! Ja sitä mukaa kun minä naputtelin ylimääräisiä pois, Aki muurasi lisää. Eli tulevaksikin viikonlopuksi riittää orjalle naputeltavaa.

Ja tämmöinen siitä sitten tuli. Eihän se vielä ihan valmis ole, mutta muoto alkaa olla kohdillaan ja tulipesäkin paikallaan. Ehkä ensi viikolla on päivittää kuva, jossa valmiina.

HotPot. Ja kyllä, vaaterissa on!

Tultiin lauantaina kotia nukkumaan, sillä sunnuntai aamuna oli lähtö agilitykisoihin Varkauteen. Olin katsovinani sääennusteesta sadetta päiväksi ja pakkasin vaatetta sen mukaan reppuun. Koirallekin otin lämpötakin (verkkomallin BOT:n, BackOnTrack), enkä mitään kylmäloimea. Suuremmat tahot päättivätkin sitten laittaa lämmityksen päälle ja aurinkokin paistoi siihen malliin, että illalla kädet punoittivat. Eipä ollut kovin mahtava keli kisata mustalla koiralla, mutta minkäs teet. Toisaalta Pepe oli hyvin kuulolla kun oli pe-la väsyttänyt itseään saaressa ja kuuma keli vei viimeisetkin turhat energiat pois.

Ekassa startissa, kun juuri sain koiran viritettyä lähtökuoppiin, vihellettiin peli poikki toimitsijoiden puolelta hetkeksi kun ajanotossa oli jotain häikkää. Uudelleen virittely ja menoksi. Hylky tulikin jo kolmannella esteellä, mutta hemmetin hyvä hylky. Oli puomin pää ja putki melkein vierekkäin ja putkeen olisi pitänyt mennä. Nätti kontakti ja sitten putkeen. Loppurata mentiinkin rallatellen, kokeillen ja oppien. Hyvät fiilikset jäi!

Toisessa startissa alkoi jo lämpötila painostamaan. En viitsinyt suotta edes ottaa Pepeä ulos tuskastumaan kun vasta juuri ennen starttia. Pieni tehokas virittely ja... edellinen koirakko heittää kentältä pallon meitä päin! Jäätiin molemmat hölmistyneenä katsomaan, että miten tuo oli mahdollista. Johan se säännöissä kielletään. Onneksi oli oma koira vielä kiinni, eli peruutettiin vähän ja uusi virittely samalla kun tuomari puhuttelee edellistä kilpailijaa. Jätin koiran istumaan lähtöön ja kun olin päässyt asemiin ja käännytin koiraa kohti, ei sitä näkynyt missään! Whaaaat?!? Siinä se seisoi mun jalkojen juuressa onnellisena häntää heiluttaen toisen ja kolmannen esteen välissä. Hylky. Vein sen takaisin lähtöön ja uusinta yritys. Tällä kertaa mentiin aivan aivot narikassa, täysiä ja hauskaa pitäen. Ei siellä pahoja mokia tullutkaan sitten muita kun tuo karkaaminen lähdössä.

Viimeiseen, kolmanteen starttiin oli jo oma tsemppikin jo kadonnut. Meinasin jo jättää väliin, mutta päätin kuitenkin että juostaan nyt kun tänne asti tultu. Lämpötila senkun nousee vaan ja itselläkin alkoi oleen jo virta pois. Päätin ennen starttia, että nyt pidetään hauskaa ja mennään miten mennään. Taidan kannattaa tätä asennetta jatkossakin, sillä tempastiin nollarata -6,35 ajalla. (ajan sain tietää jälkikäteen) Ajattelin radan jälkeen: Wau! Nolla! Hienoa! Mutta ei meillä varmaan aika riitä mihinkään, kun mentiin "pidetään hauskaa"-asenteella. Kisakirja kouraan ja kotiin. Yllätykseksi kuitenkin tultiin toiseksi.

Ihmettelin palkintojen jaossa, kun tuomari sanoi, että tässä startissa ei sitten sertiä jaettukaan, että mitähän ihmettä. En kuitenkaan tunne sääntökirjaa ulkoa, joten en lähtenyt kyselemään mitään. Matkalla se alkoi kuitenkin vaivaamaan: miksi voittaja ei saanut sertiä? Ja kävi mielessä sekin, että josko se onkin jo AVA, jolloin serti tulisi meille. Pari kyselyä fiksummille ja selvisi, että pitää olla tietty määrä osallistujia, että serti siirtyy. Mun mielestä osallistujia oli aika paljon, joten mysteeri vaan syveni. Loppuen lopuksi selvisi, että osallistujia tarvitsee olla 20, että serti siirtyy ykköseltä kakkoselle. Ja medejä oli 19!!

Eihän tässä voi kun todeta, että tieto lisää tuskaa. Ja kaiken kukkuraksi, ilmoittautuneita oli se tarvittava 20, mutta yksi (ja vielä omasta seurasta) oli poissa.

Vesitreeniä mahtavassa ympäristössä

Kävimme viime viikonloppuna 30.6.-1.7. hulppeissa maisemissa treenamassa spanielin vesityöskentelyä. Pääsimme CockeriTiimin kanssa harjoittelemaan Helsingin Nuottasaareen. Puitteet olivat mahtavat ja treenimaastotkin täydelliset! Pepen ensimmäinen kosketus mereen muuten. Vähän jänskätin, miten merivesi vaikuttaa koiran elimistön tasapainoon. Tällä kun on tapana uida suu auki ja vesi pääsee suorastaan virtaamaan mahaan. Turhaan taas jänskätin. Tais olla sen verran aallokkoa, että osasi pitää suunsa kiinni. Hieno kokemus jäi merestä, aallokosta ja malttitreenistä. Jälkimmäistä pitäisi ottaa vielä hirveesti lisää.



Osa cockeriTiimistä

Oikeassa reunassa muuten Lulu, Pepen siskopuoli (seuraavasta pentueesta), josta haaveilen pentua kenties vuoden päästä. Toinen vasemmalta Pitu, Pepen sisko. Jolle pennut tänä kesänä. Siitäkin pentu houkuttelisi, jos vain väri täsmää. Eihän värillä niin väliä, mutta kun musta on jo, niin "värikäs" olisi kiva kaveriksi.

Treenailtiin lauantaina noutoja vedestä ja ylituintia ja noutoa maalta. Myös hypyt veteen eri alustalta ja korkeudelta tuli testattua, mutta nehän sujuu! Sunnuntaina rohkaistuin päästämään Pepen laiturille, joka oli 2-2,5m veden pinnasta. Ei se kauaa kyselly lupaa kun siitä lumpsautti uimaan! Hullun rohkea koira!

Päästiin kokeilemaan myös kaislikossa hakua. Mä en ymmärrä mikä siinä on, että metsässä (rantarapakossa) Pepe pysyi tosi hyvin hanskassa ja teki oikein nättiä hakua, mutta kun kaislikkoon mentiin otti samantein jalat alle ja huiteli jossain 50m päässä tulematta taaskaan luokse kutsusta. Noutohan tuolla on kunnossa, kun vaan sais jotenkin pysymään hanskassa haussa. Uimasillaan haussa ui suoraan eteenpäin, mutta tämä lienee helpommin korjattavissa kuin se, että ottaa jalat alleen samantein kun irti pääsee. Jos jotain huonoa, niin hyvääkin: pysähtyi ainoastaan laukauksesta!

Pitänee lähteä vaan mettälle syksyllä ja puuduttaa koira niin siihen hakuun, että pysyy lähellä. Jos tarpeeksi monta lintua löytää ja saa noutaa läheltä, niin luulis menevän jakeluun. Se nouto kun tuolle on kaikista paras palkinto hyvin tehdystä hausta. Eli mettämiehet, nyt saa ilmoittaa että haluaa koiran (ja emännän) mettälle mukaan. Nouto ainakin onnistuu, ylösajosta en anna takuita.

Mejäilyä arkikokeessa

Päästiin yllättäen myös arki mejäkokeeseen 27.6. Vihdoin päästiin kauan haaveilemaani amerikan cockerspanieleiden kokeeseen. Olen halunnut nähdä ne koirat jälkellä ja nyt sain siihen mahdollisuuden. Opastamani jäljellä oleva koira teki voittajassa ykköstuloksen ja työskentely oli juuri semmoista kuin ajattelinkin niillä olevan. En lähde sitä nyt tässä erittelemään, vaan keskityn omaan pikku puudeliini. Joka siis hienosti jäljesti taas VOI1 ja 48 pistettä ollen kokeen toiseksi paras koira. Labradori voitti yhdellä pisteellä. Mutta jos muistan oikein, teimme saman sille kesän ekassa kokeessa!

Nurmirannan Olavi tuumasi jäljestyksestä näin:

"Pepe kaapaisee lähtömakausta, tästä alkaa innokas ja määrätietoinen jäljestys, jota ohjaaja jarruttaa sopivasti. Osuudet mennään tarkasti pari pientä tarkistusta tehden. Makaukset koira merkkaa kolme hyvin ja kaksi kulmaa selvitetään rengastaen. Kolmas tarkasti. Kaato napataan suuhun."

Tässäkään lajissa en ymmärrä mikä siinä kolmannessa makuussa on niin pirskatin vaikeeta! Jokaisessa on nyt merkannut mielettömän hyvin makuun, paitsi kolmannetta vaan mulkaisee. Ei tajuu! Tällä jäljellä olil kulmien selvittämiskyky kovin epäpepemäistä. Katkonkin veretyksen jatkon kävi katsomassa, mutta silti tarkisti vielä uudelleen veretyksen lopun, että oliko se nyt varmasti tänne päin. Saman teki yhdelle kulmalle, meni jo 20-30m ja kaartoi takaisin hakemaan varman suunnan.

Jäljelle lähdössä