Kuvat löytyvät täältä:
annamarisundgren.kuvat.fi
14. helmikuuta 2016
Ystävänpäivän kuvatervehdys
Kuvat löytyvät täältä:
annamarisundgren.kuvat.fi
19. tammikuuta 2016
Jäätävä tokokoe loppiaisena
Käytiin poikien kanssa tokoilemassa loppiaisena Pieksämäellä. Kaikki paikan tietävät muistaa, ettei siellä lämmitystä hallin puolella ole.
Lämpömittari, tai pitää ehkä tässä yhteydessä puhua pakkasmittarista, näytti kotona -25 astetta!
Olin jo aikaa sitten päättänyt, että oli pakkanen mitä tahansa, kokeeseen mennään yrittämään. Joten reippain mielin aamulla matkaan.
Skoda ei ollut reippain mielin lähtemisestä aivan samaa mieltä, sillä ei päästy edes Vaajakoskelle kun se alkoi yskimään. Sisätilanlämmitin sanoi sopimuksen irti, mutta kuin ihmeellä alkoikin viime hetkellä toimia ja päästiin jatkamaan matkaa nilkka suorana, kuinkas muutenkaan.
Tällainen keli on siinä mielessä hyvä, että ei itse jännittänyt koetta oikeastaan yhtään. Keskittyi vaan olenaiseen ja suorittamaan kaiken mahdollisimman pian.
Paavo pääs ekana kokeilemaan pakkasensietoa. Hän olikin sitten ainut koira voittajaluokassa. Onneksi tuomariharjoittelijoista ja liikkurista sain seuraa piiloon ja Paavo kaverikoirat sääntöjen mukaiseen paikkamakuuseen. Kiitin tässä kohtaa uusia sääntöjä mielessäni. Niissähän paikkamakuut on lyhentyneet selvästi.
Paavo makasikin oikein mallikkaasti paikallaan, häntäkin oli kuulemma aseteltu viivasuoraan taaksepäin, eikä ilmekään värähtänyt. Ainut pikkumoka tuli kun tultiin viereisen käskyllä perusasentoon. Noh, kauneusvirheitä, kuka niitä laskee!
Liikkeet meni oikein mukavasti ja saatiin kivoja pisteitä, en niitä enää tietenkään muista. Paavo teki omaa iloista työtään ja juuri niin hyvin kun olen sen jaksanut opettaa. Jalkoja piti vähän nostella liikkeiden välillä, mutta kun töitä tehtiin, ei pakkanen tuntunut missään. Liikkeiden välillä oli myös pientä hepulointia ilmoilla, piti käydä tervehtimässä liikkuri, tuomari ja tuomariharjoittelijat pariin kertaan. Hauska laji, sanoo Paavo!
Ruutu oli ainut, mikä nollattiin. Pave lähti kyllä reippaasti kohti, mutta kääntyi niin, että oli vain takajalat ruudussa. En oikein osannut ohjata sitä korjaamaan eikä varmaan koskaan ole treeneissäkään korjattu, eli tiedossa oli ettei se ehkä onnistuisi. Ensin käskyttin peruuttamaan -miksi?- ei mitään järkeä siinä käskyssä! Uudella ruutu käskyllä sitten haki ihan toiseenalaitaan, taisi olla ulkopuolellakin jo. Siinä vaiheessa luovutin ja kutsuin pois.
Paavo sai ruudusta huolimatta hienon tuloksen kovalla kelillä: VOI3, sij. 1. (ylläri ainoana koirana)
Pepellä oli muutama kohtalontoveri pakkas EVL:ään. Pepen koe kaatui sekin yllättäen ruudun löytämättömyyteen. Pepen lemppariliike ja bravuuri, harmi! Myös uusi hyppyhärveliliike meni nollille, kun ei Pepellä ollut oikein ajatusta kiertämisestä. Koitti ensin mennä suoraan kapuloille, mutta sain stopattua. Uudelle kiertokäskyllä lähti etsimään ruudun paikkaa ja selkeästi ihmetteli, et mihin hemmettiin se nyt oli kadonnut. Paluumatkalla kuin vahingossa tajusi törpön ja kierti+pysähty ihan kivasti. Kierto meni kuitenkin niin pitkäksi, että oli erittäin vaikea lähteä noutoon ja noutokin vielä sujui, hyppyä vaan ei tulokulmasta johtuen enää kyennyt tekemään. MUTTA ajatusta sillä oli mukana, hieno musta mies!
Pepe on nyt kahdessa kokeessa yllättänyt mut totaalisesti: se on tehnyt kahdesti kympin kaukot! Uskomatonta! Tuollakin pakkasessa jätkä vaan teki täydellisesti! Jotkut lukijat varmaan tietää mun tuskailut sen kaukoista, meidän murheen kryynistä. En jaksa opettaa niitä uudestaan ja koira liikkuu yleensä ihan liikaa. Hätäsesti vitosta, jopa kutosta ollaa saatu niistä. En voi olla hehkuttamatta Pepen kaukoja! Superii!!
Ei ollut ykkönen kaukana tälläkään kertaa. Tällaiset kokeet kuitenkin antaa uutta ponttia yrittää sitä! Ihan päivästä kiinni, millon TVA titteli napsahtaa vihdoin Pepelle.
Pepelle siis EVL3 ja sij. 2.
Lämpömittari, tai pitää ehkä tässä yhteydessä puhua pakkasmittarista, näytti kotona -25 astetta!
Olin jo aikaa sitten päättänyt, että oli pakkanen mitä tahansa, kokeeseen mennään yrittämään. Joten reippain mielin aamulla matkaan.
Skoda ei ollut reippain mielin lähtemisestä aivan samaa mieltä, sillä ei päästy edes Vaajakoskelle kun se alkoi yskimään. Sisätilanlämmitin sanoi sopimuksen irti, mutta kuin ihmeellä alkoikin viime hetkellä toimia ja päästiin jatkamaan matkaa nilkka suorana, kuinkas muutenkaan.Tällainen keli on siinä mielessä hyvä, että ei itse jännittänyt koetta oikeastaan yhtään. Keskittyi vaan olenaiseen ja suorittamaan kaiken mahdollisimman pian.
Paavo pääs ekana kokeilemaan pakkasensietoa. Hän olikin sitten ainut koira voittajaluokassa. Onneksi tuomariharjoittelijoista ja liikkurista sain seuraa piiloon ja Paavo kaverikoirat sääntöjen mukaiseen paikkamakuuseen. Kiitin tässä kohtaa uusia sääntöjä mielessäni. Niissähän paikkamakuut on lyhentyneet selvästi.
Paavo makasikin oikein mallikkaasti paikallaan, häntäkin oli kuulemma aseteltu viivasuoraan taaksepäin, eikä ilmekään värähtänyt. Ainut pikkumoka tuli kun tultiin viereisen käskyllä perusasentoon. Noh, kauneusvirheitä, kuka niitä laskee!
Liikkeet meni oikein mukavasti ja saatiin kivoja pisteitä, en niitä enää tietenkään muista. Paavo teki omaa iloista työtään ja juuri niin hyvin kun olen sen jaksanut opettaa. Jalkoja piti vähän nostella liikkeiden välillä, mutta kun töitä tehtiin, ei pakkanen tuntunut missään. Liikkeiden välillä oli myös pientä hepulointia ilmoilla, piti käydä tervehtimässä liikkuri, tuomari ja tuomariharjoittelijat pariin kertaan. Hauska laji, sanoo Paavo!
Ruutu oli ainut, mikä nollattiin. Pave lähti kyllä reippaasti kohti, mutta kääntyi niin, että oli vain takajalat ruudussa. En oikein osannut ohjata sitä korjaamaan eikä varmaan koskaan ole treeneissäkään korjattu, eli tiedossa oli ettei se ehkä onnistuisi. Ensin käskyttin peruuttamaan -miksi?- ei mitään järkeä siinä käskyssä! Uudella ruutu käskyllä sitten haki ihan toiseenalaitaan, taisi olla ulkopuolellakin jo. Siinä vaiheessa luovutin ja kutsuin pois.
Paavo sai ruudusta huolimatta hienon tuloksen kovalla kelillä: VOI3, sij. 1. (ylläri ainoana koirana)
 |
| EVL cockeri ja VOI cockeri |
Pepellä oli muutama kohtalontoveri pakkas EVL:ään. Pepen koe kaatui sekin yllättäen ruudun löytämättömyyteen. Pepen lemppariliike ja bravuuri, harmi! Myös uusi hyppyhärveliliike meni nollille, kun ei Pepellä ollut oikein ajatusta kiertämisestä. Koitti ensin mennä suoraan kapuloille, mutta sain stopattua. Uudelle kiertokäskyllä lähti etsimään ruudun paikkaa ja selkeästi ihmetteli, et mihin hemmettiin se nyt oli kadonnut. Paluumatkalla kuin vahingossa tajusi törpön ja kierti+pysähty ihan kivasti. Kierto meni kuitenkin niin pitkäksi, että oli erittäin vaikea lähteä noutoon ja noutokin vielä sujui, hyppyä vaan ei tulokulmasta johtuen enää kyennyt tekemään. MUTTA ajatusta sillä oli mukana, hieno musta mies!
Pepe on nyt kahdessa kokeessa yllättänyt mut totaalisesti: se on tehnyt kahdesti kympin kaukot! Uskomatonta! Tuollakin pakkasessa jätkä vaan teki täydellisesti! Jotkut lukijat varmaan tietää mun tuskailut sen kaukoista, meidän murheen kryynistä. En jaksa opettaa niitä uudestaan ja koira liikkuu yleensä ihan liikaa. Hätäsesti vitosta, jopa kutosta ollaa saatu niistä. En voi olla hehkuttamatta Pepen kaukoja! Superii!!
Ei ollut ykkönen kaukana tälläkään kertaa. Tällaiset kokeet kuitenkin antaa uutta ponttia yrittää sitä! Ihan päivästä kiinni, millon TVA titteli napsahtaa vihdoin Pepelle.
Pepelle siis EVL3 ja sij. 2.
2. joulukuuta 2015
Metsästyskoekausi avattu
Paavo pääsi tänä syksynä ensimmäisen kerran tosi toimiin. Ollaanhan me jopa harjoiteltu linnuilla muutaman kerran ja kanitarhassa useasti. Kun vertaa taas tuohon ensimmäiseen, Pepe raukka näki elävää riistaa ensimmäisen kerran kokeessa ja pääsi myös noutamaan lämmintä riistaa ekan kerran kokeessa. Mutta Pepestä kyllä oli siihen, kypsyi sen verran vauhdikkaammin kuin tämä ruskea versio. Paavon kanssa en olisi voinut kuvitella, että se voisi mennä kokeeseen niin että lämmintä riistaa ei ole noudettu. Tai nähty yhtään oikeaa tilannetta.Ensimmäinen koe oli siis suoraan cockereiden derby,eli tällainen nuorten koirien ns. rotumestaruuskoe. Koe oli jo 18.10.2015. Rodun kotimaassakin arvostettu tuomari Ben Randal ei ainakaan vähentänyt yhtään ohjaajan tajutonta jännittämistä. Melkein jätin ilmoittautumatta oman jännityksen vuoksi, mutta onneksi sen tein: Paavolle AVO2, 74p. eli pistettä vajaa ykköstulos! Tällä tuloksella sijoituttiin kakkoseksi.
 |
| Derby ykkönen Hertta (oikealla) ja kakkonen Paavo |
Ensimmäinen erä meni ihan mukavasti, tais tulla kaksi ylösajoa, joista saatiin yksi peltopyy alas. Paavo oli kivasti kuulolla, mutta aika ei ollut vielä täynnä ekan osuuden päätyttyä. Onneksi muuten säännöt on muuttuneet niin että erä on nykyään puoli tuntia eikä tunti. Se olisi pitkä aika se. Toisella erällä jouduttiin "helvettiin", niin minä nimesin sen metsikön jossa oltiin. Minun kokoista kuusta paljon, koiraa ei näkyny yhtään! Ei sitten kerta kaikkiaan, mutta toisaalta ei nähnyt tuomarikaan. Kerran erehdyin kurkkaamaan, mitä kuusten alla näkyy ja siellähän juoksi montakymmentä lintua erisuuntiin! Apua! Koira ei todellakaan ole vielä valmis sellaiseen tilanteeseen. Kun lintuja pölähteli ylös, mä pillitin istumista. Ja hiljaista oli sen jälkeen, eli kai se jossain määrin sitten totteli.
 |
| "helvetti" |
Viimein saatiin linnut lähtemään pellolle päin ja pudotus. Paavo pääs ohjattuun noutoon, jota ei olla kovinkaan monesti aikaisemmin tehty. Onneksi matka ei ollut pitkä ja lintu tuli kivasti käteen asti. Tuolla metsikössä jouduin muutaman terävän käskyn antamaan koiralle, joka kenties pudotti meidän palkintosijan. Mutta tunnustan myös sen, että en olisi ykköstä halunnutkaan. Kakkostulos oli minulla mielessä, että jos onnistutaan niin halutaan se.
Olisin voinut pelastaa itseni (ja koiran) tuolta kuumottavalta metsäepisodilta, jos olisin antanut koiran tehdä töitä. Paavo oli nimittäin menossa ajamaan kukkulan takaa isoa kukkoa ylös, mutta pysäytin (tyhmä!!) sen juuri siihen kukkulan laelle. Erittäin hienosti se siinä pysyi ja katseli kun lintu räpelsi metrin päästä lentoon. Olisi vaan pitänyt laittaa ihan pyrstösulkiin kiinni, mutta kun ei tajua niin ei tajua. Koira kuitenkin ilmaisi linnun hyvin!
Tuomari Ben Randal sanoi koirasta näin:
"Well trained, looked controlled but market down a little for looking at her. But really picked up well, great runs."
Koepaikka oli haastava jo itsessään, sillä se oli fasaanitila. En ollut koskaan nähnyt aikaisemmin niin paljon lintuja! Ja minä hullu ilmoitin koiran uudelleen kokeeseen sinne 29.11.
Toinen koe oli ns. normaali koe, joskin haastavissa maastoissa. Hajuja oli paljon, mutta yllättävän vähän tavattiin kuitenkin lintuja maastossa. Paavo pääsi juoksemaan 50min ja viimeisellä viidellä minuutilla sille saatiin SORSA. Huikeeta, fasaanitilalla, fasaanikokeessa, melkein joulukuussa, saadaan koiralle sorsa ja tyylikäs vesinouto/ylösajo.
Tässä kokeessa Paavo jo selvästi tiesi, mitä tulevan pitää. Kävi nimittäin paljon kuumempana kuin edellisessä. Mutta toisaalta, eräällä metsäpätkällä se näytti niin hienoa hakua, että oikein jäi itsekin ihailemaan ja unohti oman jännityksen hetkeksi. Hajuissa piti vähän enemmän pitää hallinnassa, mutta hyvät fiilikset jäi. Ja tuloskin miellyttää: AVO1, 83p. Ja tällä tuloksella menolippu voittajaluokkaan.
Tästä on hyvä jatkaa pienellä talvitauolla ja ensi keväänä/kesällä mietitään sitten voittajaluokan kuvioita. Ainiin, paitsi eihän meidän tauko vielä alakaan! 12.12. päästään vielä kasvattajan järkkäämiin ylösajotreeneihin, kivaa!
5. lokakuuta 2015
Ajattelin yllättää
...ja kirjoittaa tänne pitkästä pitkästä aikaa!
Paavollehan tuli jo 2v mittariin tuossa elokuun lopulla. Hitaasti kypsyvää sorttia sanoisin. Pepe kun oli varmaan jo alle vuosikkaana valmis vaikka mihin, niin Paavolla meni se toinenkin vuosi.
Paavolta alkaa nyt tippumaan tuloksia ja testituloksia, joiden avulla mä niin mielelläni näitä kahta vertailen. Aika on jo näyttänyt että aika eri maata nämä kaksi turboa ovat, vaikka ovatkin suhteellisen läheistä sukua toisilleen. Pepe siis Paavon eno, eli Paavo on Pepen täyssiskon pentu.
Paavo pääsi sunnuntaina 4.10.2015 ensimmäiseen palikkatestiinsä, nimittäin MH-luonnekuvaukseen. Pepehän sen suoritti noin 4,5 vuotta sitten 15.5.2011. Tuosta Pepen MH:sta täällä ei olekaan kertomuksia, mutta aika yhteneväiset ne Paavon kanssa olikin.
Linkki Dropboxiin, mihin sain videot ladattua (en ole varma toiminnasta!)
Poikien erot oikeastaan tuli esiin vain aaveilla ja etäleikissä. Paavo lähti ihan riemuissaan etäleikkijän perään kun se meni piiloon. Pepe tais mennä jonkun matkaa, mutta ei sitten oikein kiinnostunut vaikka miten houkutteli leikkimään. Paavo innostui aina kun leikkijä piti ääntä, muuten se oli palaamassa minun luokse.
Aaveet oli molemmille kova paikka. Pepe oppi haukkumaan, utta se keskittyi vain toiseen aaveeseen. Paavo "puhkui" ja haukahti vain paristi, mutta oli kyllä lähdössä kauemmaksi karkuun. Pepe taas ei uskaltanut tai halunnut tulla tekemään tuttavuutta mokomien kanssa, Paavon naamalta loisti helpotus kun se tajusi ne ihmisiksi. Hepulirinki ja oma-aloitteinen tutustuminen.
Pepe ei osoittanut minkäänlaista pelkoä räminälaitetta kohtaan, Paavo tapansa mukaan niiasi, mutta molemmat tutkivat vehkeen oma-aloitteisesti.
Kummallakaan ei missään tilanteessa tullut minkäänlaista viitettä agressioista tai uhkaavuudesta. Paavolle tuomari palautteessaan sanoikin, että ne on tällä koiralla jossain tosi tosi syvällä. Taisi olla Paavo ns. tuomareiden valinta ja yleisön suosikki.
Paavollehan tuli jo 2v mittariin tuossa elokuun lopulla. Hitaasti kypsyvää sorttia sanoisin. Pepe kun oli varmaan jo alle vuosikkaana valmis vaikka mihin, niin Paavolla meni se toinenkin vuosi.
Paavolta alkaa nyt tippumaan tuloksia ja testituloksia, joiden avulla mä niin mielelläni näitä kahta vertailen. Aika on jo näyttänyt että aika eri maata nämä kaksi turboa ovat, vaikka ovatkin suhteellisen läheistä sukua toisilleen. Pepe siis Paavon eno, eli Paavo on Pepen täyssiskon pentu.
Paavo pääsi sunnuntaina 4.10.2015 ensimmäiseen palikkatestiinsä, nimittäin MH-luonnekuvaukseen. Pepehän sen suoritti noin 4,5 vuotta sitten 15.5.2011. Tuosta Pepen MH:sta täällä ei olekaan kertomuksia, mutta aika yhteneväiset ne Paavon kanssa olikin.
Linkki Dropboxiin, mihin sain videot ladattua (en ole varma toiminnasta!)
Poikien erot oikeastaan tuli esiin vain aaveilla ja etäleikissä. Paavo lähti ihan riemuissaan etäleikkijän perään kun se meni piiloon. Pepe tais mennä jonkun matkaa, mutta ei sitten oikein kiinnostunut vaikka miten houkutteli leikkimään. Paavo innostui aina kun leikkijä piti ääntä, muuten se oli palaamassa minun luokse.
Aaveet oli molemmille kova paikka. Pepe oppi haukkumaan, utta se keskittyi vain toiseen aaveeseen. Paavo "puhkui" ja haukahti vain paristi, mutta oli kyllä lähdössä kauemmaksi karkuun. Pepe taas ei uskaltanut tai halunnut tulla tekemään tuttavuutta mokomien kanssa, Paavon naamalta loisti helpotus kun se tajusi ne ihmisiksi. Hepulirinki ja oma-aloitteinen tutustuminen.
Pepe ei osoittanut minkäänlaista pelkoä räminälaitetta kohtaan, Paavo tapansa mukaan niiasi, mutta molemmat tutkivat vehkeen oma-aloitteisesti.
Kummallakaan ei missään tilanteessa tullut minkäänlaista viitettä agressioista tai uhkaavuudesta. Paavolle tuomari palautteessaan sanoikin, että ne on tällä koiralla jossain tosi tosi syvällä. Taisi olla Paavo ns. tuomareiden valinta ja yleisön suosikki.
 |
| vasemmalla Pepen kuvaus, oikealla Paavon. (vuoden tauko kirjoittamisesta ei ole tuonut mulle tietoteknisiä taitoja että saisin käännettyä tän!) |
12. heinäkuuta 2014
Pitkästä aikaa
Ajatuksissa oli lisätä tänne talosta oma sivu, jossa kuulumisia sen suhteen, sillä kaiken näköistä sielläkin pitäisi tuusailla.
MUTTA, kun kaikki aika menee siihen tuusailuun, enkä ole ehtinyt edes koirien kuulumisia päivitellä tänne.
Aloitetaas nyt päivitykset Paavosta.
Herra pääsi ensimmäistä kertaa mökille saareen. Voi sitä riemua! Mutta samalla minulla äänihuulet kovilla, kun koko ajan joutui huutamaan ettei mene uimaan.
Ilmahan vielä juhannuksena ei kovin lämmin ollut, joten tein päätöksen, että koirien ei tarvitse uida. Ja samalla oppisivat siihen, ettei järveen mennä ilman lupaa. Pepehän tän jo periaatteessa tietää, välillä vaan "unohtaa". Paavo kyllä sinkoaa järven heti kun silmä välttää.
Paavolle tein muutaman nouto/maltti/etsimis/pysähtymisharjoituksen. Ja tavallaan se sai myös riistatilanteen. Löytivät Pepen kanssa Koskelon pesän rantapusikosta ja yhteistuumin ajoivat sen sieltä pois. Sain vihellettyä ja Paavo tais jopa pysähtyä ihmettelemään, mutta tää toinen, saamarin peräänmenijä, veti kaiken huomion itseensä painelemalla perään järveen asti. Argh! Pepe! Pysähtyi sekunniksi rantaan ja huusin sinnekkin pysähtymistä, mutta ilmeisesti koira arveli mun olevan liian kaukana niskavilloista, sillä paineli sitten siitäkin perään... En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut! Kohtuullisen pahaa tekstiä taisi tulla suusta hetken aikaa.
Kun juhannuksesta selvittiin, olikin Paavolla vuorossa 10kk synttärit ja samana päivänä tokokoe. Ainiin ja olihan ennen sitä mejäkoekin. Mutta siitä ei kyllä kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Kakaralla ei ollut mitään hajua mitä metsään oltiin menty tekemään, joten ekan suoran jälkeen pari hukkaa, minkä jälkeen minä keskeytin. En halunnut koiran oppivan siihen, että voi pöllöillä miten vaan, kyllä minä narun jatkeena tulen. Harjoitellen mentin loppuun, tehden ehkä vielä kolmesataa hukkaa lisää. Ei ollut Paavon jälkipäivä ei sitten yhtään.
Tuomari Arto Kylmälä kuitenkin kertoi suorituksesta näin:
"Paavolle näytetään alkumakaus ja ohjataan hyvin jäljelle. Aluksi se jäljestää vauhdikkaasti ja melko jälkitarkasti. Ensimmäisen osuuden puolivälin jälkeen Paavon nenään tulee muita tuoksuja ja se alkaa kierrellä jäljen molemmin puolin eikä hoksaa palata jäljelle ohjaajan kehoituksista huolimatta. Annetaan hukka. Puhdas jälki ja Paavo jäljestää kulmalle. Nuuhkaisee makausta ja jatkaa suoraan. Jälki ei kiinnosta vaan nenään tulee lentoon lähtevän lehtokurpan haju. Ohjaaja koiransa tuntien keskeyttää kokeen. Tänään ei ollut Paavon päivä. Harjoitellen kaadolle, jonka nuuhkii ja ottaa haltuun."
No, tuo jälkiepisodi ei hyvää luvannut seuraavan päivän tokokokeelle. Jätkä täytti 10kk ja juuri sen ikäisenähän saa osallistua kokeeseen. Jälkikokeen perusteella sanoisin, että ihan liian nuorena vien koiran tokokokeeseen. Mutta kaveripa yllätti positiivisesti! Ehkä parasta seuraamista ja työskentelyä ikinä! Nätti rivi numeroita suurimmasta päästä suhteellisen tiukalta tuomarilta.
Luoksepäästävyydestä totesi, että on kyllä todellisesti luoksepäästävä, jopa hieman riehakas, sillan hyvässä mielessä. Paavo siis veti perinteisen lambada-tanssi shown heti siihen alkuun. Voe mahoton! Melkein hävetti!
Ainut tilastopoikkeus nätissä rivissä oli hyppy. Korkeus yllätti minut, mutta myös Paavon. Paavo tajusi ilmassa, että hitto, tässähän piti hypätä ihan oikesti ja osittain rysähti hypyn päälle. Se oli jo niin menossa yli, että kerkesin käskyttää "SEIS", ja nätistihän se pysähtyikin, hypyn väärälle puolelle! Käskytin uudelleen hyppy, jolloin tajusi hypätä vähän korkeammalle, mutta kolauttaen yli. Nätti stoppi toiselle puolelle ja pieni siirtyminen kun menin viereen. Ei kuitenkaan ennakoinut perusasentoa. Tästä siis nolla, kun ei saisi ihan rysäyttää hypyn päälle...
Joka tapauksessa, tulokseksi hieno ALO1, 163p., reilu luokkavoitto kun kukaan muu koira ei ykköstulosta tehnyt. Pätevä pieni mies, joka kyllä osaa kun saa vähän kannustaa ja kehua.
Rivi oli tällainen:
Muuten Pepellä onkin ollut luova tauko tekemisen suhteen. Agilityn SM:ssä päässyt hommiin edellisen kerran. Ja seuraava tapahtuma on ensi sunnuntaina tokokoe. Melkein kuukaus huilattu ja touhuiltu pihassa kaikenlaista muuta kuin koiraharrastuksia. No, okei ollaan me vähän tokoiltu viime päivinä. Eilen tehtiin tunnaria ja pari päivää sitten ruutua+ohjattua. Kaukojakin ollaan "hiottu". Se meidän hiominen on vaan vähän hölmöä, koira kyllä tekee metrin päästä, mutta ei yhtään sen kauempaa. Tai siis tekee, mutta liikkuu enemmän tai vähemmän. Ei jaksa paneutua enää tähän. Näinkin on sääli vitonen tai kutonen saatu ja se riittää tässä vaiheessa.
MUTTA, kun kaikki aika menee siihen tuusailuun, enkä ole ehtinyt edes koirien kuulumisia päivitellä tänne.
Aloitetaas nyt päivitykset Paavosta.
Herra pääsi ensimmäistä kertaa mökille saareen. Voi sitä riemua! Mutta samalla minulla äänihuulet kovilla, kun koko ajan joutui huutamaan ettei mene uimaan.
Ilmahan vielä juhannuksena ei kovin lämmin ollut, joten tein päätöksen, että koirien ei tarvitse uida. Ja samalla oppisivat siihen, ettei järveen mennä ilman lupaa. Pepehän tän jo periaatteessa tietää, välillä vaan "unohtaa". Paavo kyllä sinkoaa järven heti kun silmä välttää.
Paavolle tein muutaman nouto/maltti/etsimis/pysähtymisharjoituksen. Ja tavallaan se sai myös riistatilanteen. Löytivät Pepen kanssa Koskelon pesän rantapusikosta ja yhteistuumin ajoivat sen sieltä pois. Sain vihellettyä ja Paavo tais jopa pysähtyä ihmettelemään, mutta tää toinen, saamarin peräänmenijä, veti kaiken huomion itseensä painelemalla perään järveen asti. Argh! Pepe! Pysähtyi sekunniksi rantaan ja huusin sinnekkin pysähtymistä, mutta ilmeisesti koira arveli mun olevan liian kaukana niskavilloista, sillä paineli sitten siitäkin perään... En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut! Kohtuullisen pahaa tekstiä taisi tulla suusta hetken aikaa.
Kun juhannuksesta selvittiin, olikin Paavolla vuorossa 10kk synttärit ja samana päivänä tokokoe. Ainiin ja olihan ennen sitä mejäkoekin. Mutta siitä ei kyllä kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Kakaralla ei ollut mitään hajua mitä metsään oltiin menty tekemään, joten ekan suoran jälkeen pari hukkaa, minkä jälkeen minä keskeytin. En halunnut koiran oppivan siihen, että voi pöllöillä miten vaan, kyllä minä narun jatkeena tulen. Harjoitellen mentin loppuun, tehden ehkä vielä kolmesataa hukkaa lisää. Ei ollut Paavon jälkipäivä ei sitten yhtään.
Tuomari Arto Kylmälä kuitenkin kertoi suorituksesta näin:
"Paavolle näytetään alkumakaus ja ohjataan hyvin jäljelle. Aluksi se jäljestää vauhdikkaasti ja melko jälkitarkasti. Ensimmäisen osuuden puolivälin jälkeen Paavon nenään tulee muita tuoksuja ja se alkaa kierrellä jäljen molemmin puolin eikä hoksaa palata jäljelle ohjaajan kehoituksista huolimatta. Annetaan hukka. Puhdas jälki ja Paavo jäljestää kulmalle. Nuuhkaisee makausta ja jatkaa suoraan. Jälki ei kiinnosta vaan nenään tulee lentoon lähtevän lehtokurpan haju. Ohjaaja koiransa tuntien keskeyttää kokeen. Tänään ei ollut Paavon päivä. Harjoitellen kaadolle, jonka nuuhkii ja ottaa haltuun."
No, tuo jälkiepisodi ei hyvää luvannut seuraavan päivän tokokokeelle. Jätkä täytti 10kk ja juuri sen ikäisenähän saa osallistua kokeeseen. Jälkikokeen perusteella sanoisin, että ihan liian nuorena vien koiran tokokokeeseen. Mutta kaveripa yllätti positiivisesti! Ehkä parasta seuraamista ja työskentelyä ikinä! Nätti rivi numeroita suurimmasta päästä suhteellisen tiukalta tuomarilta.
Luoksepäästävyydestä totesi, että on kyllä todellisesti luoksepäästävä, jopa hieman riehakas, sillan hyvässä mielessä. Paavo siis veti perinteisen lambada-tanssi shown heti siihen alkuun. Voe mahoton! Melkein hävetti!
Ainut tilastopoikkeus nätissä rivissä oli hyppy. Korkeus yllätti minut, mutta myös Paavon. Paavo tajusi ilmassa, että hitto, tässähän piti hypätä ihan oikesti ja osittain rysähti hypyn päälle. Se oli jo niin menossa yli, että kerkesin käskyttää "SEIS", ja nätistihän se pysähtyikin, hypyn väärälle puolelle! Käskytin uudelleen hyppy, jolloin tajusi hypätä vähän korkeammalle, mutta kolauttaen yli. Nätti stoppi toiselle puolelle ja pieni siirtyminen kun menin viereen. Ei kuitenkaan ennakoinut perusasentoa. Tästä siis nolla, kun ei saisi ihan rysäyttää hypyn päälle...
Joka tapauksessa, tulokseksi hieno ALO1, 163p., reilu luokkavoitto kun kukaan muu koira ei ykköstulosta tehnyt. Pätevä pieni mies, joka kyllä osaa kun saa vähän kannustaa ja kehua.
Rivi oli tällainen:
Muuten Pepellä onkin ollut luova tauko tekemisen suhteen. Agilityn SM:ssä päässyt hommiin edellisen kerran. Ja seuraava tapahtuma on ensi sunnuntaina tokokoe. Melkein kuukaus huilattu ja touhuiltu pihassa kaikenlaista muuta kuin koiraharrastuksia. No, okei ollaan me vähän tokoiltu viime päivinä. Eilen tehtiin tunnaria ja pari päivää sitten ruutua+ohjattua. Kaukojakin ollaan "hiottu". Se meidän hiominen on vaan vähän hölmöä, koira kyllä tekee metrin päästä, mutta ei yhtään sen kauempaa. Tai siis tekee, mutta liikkuu enemmän tai vähemmän. Ei jaksa paneutua enää tähän. Näinkin on sääli vitonen tai kutonen saatu ja se riittää tässä vaiheessa.
16. kesäkuuta 2014
Agilityn äsämmät
Täytyy heti alkuun todeta, että kyllä Pepen kanssa on kiva olla reissussa. Vaikka se sellainen ressi-erkki onkin, niin mitä enemmän ympärillä tapahtuu, sen rauhallisempi se on. Ja voi viedä ihan mihin vaan plus että viihtyy autossa. Stressailu näkyy vaan väsymyksenä kun ei oikein osaa rauhoittua nukkumaan vieraissa paikoissa.
Perjantain iltakisaan tuli kamala kiire lähtö. Ja sen kyllä huomasi sitten radallakin. Ei oikein kummallakaan ollut yritystä. Jäi suorastaan tosi paska maku suuhun. Siispä käytiin tekemässä pikkujuttuja lämmittelyesteillä vielä radan jälkeen, johan saatiin suupielet ylöspäin!
Lauantain joukkueradalla oli laittanut meidät vahingossa viimeiseksi, joten päästiin radalle iltapäivällä kovan kannustuksen saattelemana. Fiilis oli kyllä mahtava ja Pepe toimi melkein kun ajatus! Harmillinen renkaan väärästä välistä meno, mutta muuten aivan loistava rata. Tästä oli hyvä jatkaa sunnuntain yksilökisaan.
Tässä kumikoiran videopätkä joukkueradalta. Laittakaa äänet päälle, niin kuulette kootut selitykset. Loppuun kuuluttaja sitten lisäsi: "Siis ohjaajan päässä", lettiä tarkoittaen.
https://www.youtube.com/watch?v=N_d65IKfnNw
Sunnuntailta ei jäänyt todistusaineistoa, eikä juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Boogie oli hyvä lähteä radalle ja parhaamme yritettiin. Tein tosi tökerön ohjausmokan heti kolmannella esteellä kun yritin persjättöä ihan väärään paikkaan. Pepe tuli esteen ohi, enkä saanut sitä lähetettyä enää hyppäämään oikeasta suunnasta. Täysillä siis loppuun saakka, mutta rata kuitenkin katkesi puoleen väliin kun astuin lahjakkaasti Pepen tassulle. Molemmat huuti, mutta kumpikaan ei ontunut. Riemuiten pois radalta ja uimaan läheiseen lammikkoon.
Ensi vuonna uusi yritys. Eihän nyt ekakertalaiset voikaan pärjätä!
Perjantain iltakisaan tuli kamala kiire lähtö. Ja sen kyllä huomasi sitten radallakin. Ei oikein kummallakaan ollut yritystä. Jäi suorastaan tosi paska maku suuhun. Siispä käytiin tekemässä pikkujuttuja lämmittelyesteillä vielä radan jälkeen, johan saatiin suupielet ylöspäin!
Lauantain joukkueradalla oli laittanut meidät vahingossa viimeiseksi, joten päästiin radalle iltapäivällä kovan kannustuksen saattelemana. Fiilis oli kyllä mahtava ja Pepe toimi melkein kun ajatus! Harmillinen renkaan väärästä välistä meno, mutta muuten aivan loistava rata. Tästä oli hyvä jatkaa sunnuntain yksilökisaan.
Tässä kumikoiran videopätkä joukkueradalta. Laittakaa äänet päälle, niin kuulette kootut selitykset. Loppuun kuuluttaja sitten lisäsi: "Siis ohjaajan päässä", lettiä tarkoittaen.
https://www.youtube.com/watch?v=N_d65IKfnNw
Sunnuntailta ei jäänyt todistusaineistoa, eikä juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Boogie oli hyvä lähteä radalle ja parhaamme yritettiin. Tein tosi tökerön ohjausmokan heti kolmannella esteellä kun yritin persjättöä ihan väärään paikkaan. Pepe tuli esteen ohi, enkä saanut sitä lähetettyä enää hyppäämään oikeasta suunnasta. Täysillä siis loppuun saakka, mutta rata kuitenkin katkesi puoleen väliin kun astuin lahjakkaasti Pepen tassulle. Molemmat huuti, mutta kumpikaan ei ontunut. Riemuiten pois radalta ja uimaan läheiseen lammikkoon.
Ensi vuonna uusi yritys. Eihän nyt ekakertalaiset voikaan pärjätä!
Pepekin pääsi vauhtiin
Pepe pääsi tokokokeeseen 8.6. ja sen jälkeen keskityimmekin sitten agilityn SM-kisoihin.
Varsin erikoinen tokokoe. Seitsemän koirakkoa oli ilmoittautunut ja paikan päällä meitä oli kaksi. Melkein alkoi jännittää, saadaanko kolmatta koiraa paikkamakuuseen, mutta sekin järjestyi. Toisaalta tämä pikkuinen häsellys alkuun vei mun jännityksen ja yksilöliikkeet meni tosi kivasti! Tuomarina Keuruulla oli Juha Kurtti.
Seuraaminen 8 (ihan jees seuraamista)
Z-kävely 6,5 (yksi asento jäi tekemättä)
Luoksetulo 8 (maahan menoon kaksi käskyä)
Ruutu 10 (ansaittu, jes!)
Ohjattu 7,5 (härväystä merkillä ja perusasento vino)
Metalli 9 (melkein karkas kehästä ennen tätä, siitä yksi piste)
Tunnari 9 (otti oman ja sylki takaisin, otti oman ja toi)
Kaukot 5 (tuomari neuvoi mua, tuplakäskyjä, itse mokasin)
Tähän asti oltiin kiinni TVA-tittelissä. Yksilöiden jälkeen oli sitten paikkaistuminen ja makuu.
Paikkaistuminen 9
Paikkamakuu 0
Voi vimpula! Viimeinen liike, paikkamakuu nollille kun Pepeä alkoi kutittaan kyljestä ja nous istumaan. Siihen meni se TVA:n yritys... Rähmä! Mutta ei voi olla silti kun tyytyväinen. Tosi kivalla fiiliksellä, kun se on ollut meiltä pitkään hukassa.
Harmittavat kaukot. Ensimmäisessä vaihdossa tuomari neuvoi antamaan vielä yhden käskyn, jolla sitten nousi. Yhden vaihdon mokasin itse liian hätäisellä käskyttämisellä. Ohjattuun lähti mukavasti, eikä karannut noutoon, mutta epävarmuutta merkillä (haisteli) ja perusasento surkea. Ennen metallia jouduin ihan huutamaan Pepelle terävän tänne käskyn kun meinas lähtee kehästä palkalle. Mutta mitäs hölmö jätin repun muutaman metrin päähän kehän laidasta. Tyhmä minä!
Tästä innostuneena koitin saada Pepelle omaan kokeeseen paikkaa, mutta se oli jo EVL:n osalta täys, siispä ilmoitin Paavon! OMG!! Mitähän siitäkin tulee...
Varsin erikoinen tokokoe. Seitsemän koirakkoa oli ilmoittautunut ja paikan päällä meitä oli kaksi. Melkein alkoi jännittää, saadaanko kolmatta koiraa paikkamakuuseen, mutta sekin järjestyi. Toisaalta tämä pikkuinen häsellys alkuun vei mun jännityksen ja yksilöliikkeet meni tosi kivasti! Tuomarina Keuruulla oli Juha Kurtti.
Seuraaminen 8 (ihan jees seuraamista)
Z-kävely 6,5 (yksi asento jäi tekemättä)
Luoksetulo 8 (maahan menoon kaksi käskyä)
Ruutu 10 (ansaittu, jes!)
Ohjattu 7,5 (härväystä merkillä ja perusasento vino)
Metalli 9 (melkein karkas kehästä ennen tätä, siitä yksi piste)
Tunnari 9 (otti oman ja sylki takaisin, otti oman ja toi)
Kaukot 5 (tuomari neuvoi mua, tuplakäskyjä, itse mokasin)
Tähän asti oltiin kiinni TVA-tittelissä. Yksilöiden jälkeen oli sitten paikkaistuminen ja makuu.
Paikkaistuminen 9
Paikkamakuu 0
Voi vimpula! Viimeinen liike, paikkamakuu nollille kun Pepeä alkoi kutittaan kyljestä ja nous istumaan. Siihen meni se TVA:n yritys... Rähmä! Mutta ei voi olla silti kun tyytyväinen. Tosi kivalla fiiliksellä, kun se on ollut meiltä pitkään hukassa.
Harmittavat kaukot. Ensimmäisessä vaihdossa tuomari neuvoi antamaan vielä yhden käskyn, jolla sitten nousi. Yhden vaihdon mokasin itse liian hätäisellä käskyttämisellä. Ohjattuun lähti mukavasti, eikä karannut noutoon, mutta epävarmuutta merkillä (haisteli) ja perusasento surkea. Ennen metallia jouduin ihan huutamaan Pepelle terävän tänne käskyn kun meinas lähtee kehästä palkalle. Mutta mitäs hölmö jätin repun muutaman metrin päähän kehän laidasta. Tyhmä minä!
Tästä innostuneena koitin saada Pepelle omaan kokeeseen paikkaa, mutta se oli jo EVL:n osalta täys, siispä ilmoitin Paavon! OMG!! Mitähän siitäkin tulee...
Paavo päässyt tositoimiin
Viime aikoina on tapahtunut valtavasti kaikkea. Mutta aloitetaan purkaminen kakaran tekemisistä. Se nimittäin on päässyt tositoimiin kahdessalajissa.
Kokeet Paavo aloitti (kuten myös Pepe) mejäkokeella. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä, koiran ollessa 9 kk ja 5 pvä se pääsi jälkikokeeseen. Jännää!
Arvelin jo jälkiä tehdessäni, että tiedän miten sille käy ja harmikseni oikeassa olin. Avo jäljellä oli monellakin jäljellä tien (siis metsittyneen tien) ylitys ja sanoinkin jälkiparille, että jos mun koiralle moinen tulee, siitä tulee hukka. Ja näin kävi. Kahdesti. Saman tien ylityksessä. Enpä tajunnut treenata moista!
Tuomari Niina Lukkarniemi kertoi jäljestä näin:
"Rauhoitettu, ohjattu lähtö, josta alkaa maastoon sopiva vauhtinen pääosin maavainuinen jälkityö jäljen molemmin puolin aaltoillen. Hieman ennen 1. kulmaa koira ajaantuu tieuraa ratkaistessaan kauas jäljestä eikä palaa itsenäisesti, hukka ja uusi alku. 1. makauksen merkkaa ja kulma jälkitarkasti. Pian kulman jälkeen sama tieura osoittautuu liian vaikeaksi, 2. hukka ja uusi alku. Ennnen 2. kulmaa tarkastuslenkki, 2. makaus aivan vierestä ohi, mutta kulma jälkeä pitkin. Sorkan haistaa kaukaa ja se teettää 2 tarkastuslenkkiä. Palaa jäljelle ja tulee sorkalle suoraan. Sorkkaa nuuhkii kiinnostuneena ja jää paikoilleen. Lupaava nuori jäljestäjä, jota tien ylitys hämää."
Olin erittäin ylpeä lupaavasta jäljestäjästäni. Ykkönen olisi voinut olla hyvinkin lähellä, mikäli tien ylitystä ei olisi ollut. Minut yllätti koiran kyky keskittyä pitkään jälkeen noinkin nuorena. Hieman alkoi epävarmuutta tulla toisen kulman jälkeen, vähän jänskättikin veren haju ja loppupuolella piti ihan jänskäkakat käydä vääntämässä, mutta kaiken puolin mahtava nuori herra!
Toisen kerran kakaraa testattiin 7.6. näyttelyssä. Tais kyllä minua jännittää enemmän kuin koiraa. Paavo nimittäin otti erittäin lunkisti ja yllätti kyllä jälleen kerran käytöksellään!
Tuomari Dawn Young Englannista totesi näin:
" Working- type cocker with good qualites. Kind headed. Exc. bone. Nice topline. Moves soundly and covers the ground well.A different type than the typical show cocker."
Että ihan tosi, erilainen kuin näyttelylinjainen cockeri? Hahahaa! Kaikesta huolimatta, saatiin se mitä haettiin eli H, hyvä. Mahtavaa! Nyt olisi menolippu voittajaluokkaan mejässä.
Kokeet Paavo aloitti (kuten myös Pepe) mejäkokeella. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä, koiran ollessa 9 kk ja 5 pvä se pääsi jälkikokeeseen. Jännää!
Arvelin jo jälkiä tehdessäni, että tiedän miten sille käy ja harmikseni oikeassa olin. Avo jäljellä oli monellakin jäljellä tien (siis metsittyneen tien) ylitys ja sanoinkin jälkiparille, että jos mun koiralle moinen tulee, siitä tulee hukka. Ja näin kävi. Kahdesti. Saman tien ylityksessä. Enpä tajunnut treenata moista!
Tuomari Niina Lukkarniemi kertoi jäljestä näin:
"Rauhoitettu, ohjattu lähtö, josta alkaa maastoon sopiva vauhtinen pääosin maavainuinen jälkityö jäljen molemmin puolin aaltoillen. Hieman ennen 1. kulmaa koira ajaantuu tieuraa ratkaistessaan kauas jäljestä eikä palaa itsenäisesti, hukka ja uusi alku. 1. makauksen merkkaa ja kulma jälkitarkasti. Pian kulman jälkeen sama tieura osoittautuu liian vaikeaksi, 2. hukka ja uusi alku. Ennnen 2. kulmaa tarkastuslenkki, 2. makaus aivan vierestä ohi, mutta kulma jälkeä pitkin. Sorkan haistaa kaukaa ja se teettää 2 tarkastuslenkkiä. Palaa jäljelle ja tulee sorkalle suoraan. Sorkkaa nuuhkii kiinnostuneena ja jää paikoilleen. Lupaava nuori jäljestäjä, jota tien ylitys hämää."
Olin erittäin ylpeä lupaavasta jäljestäjästäni. Ykkönen olisi voinut olla hyvinkin lähellä, mikäli tien ylitystä ei olisi ollut. Minut yllätti koiran kyky keskittyä pitkään jälkeen noinkin nuorena. Hieman alkoi epävarmuutta tulla toisen kulman jälkeen, vähän jänskättikin veren haju ja loppupuolella piti ihan jänskäkakat käydä vääntämässä, mutta kaiken puolin mahtava nuori herra!
Toisen kerran kakaraa testattiin 7.6. näyttelyssä. Tais kyllä minua jännittää enemmän kuin koiraa. Paavo nimittäin otti erittäin lunkisti ja yllätti kyllä jälleen kerran käytöksellään!
Tuomari Dawn Young Englannista totesi näin:
" Working- type cocker with good qualites. Kind headed. Exc. bone. Nice topline. Moves soundly and covers the ground well.A different type than the typical show cocker."
Että ihan tosi, erilainen kuin näyttelylinjainen cockeri? Hahahaa! Kaikesta huolimatta, saatiin se mitä haettiin eli H, hyvä. Mahtavaa! Nyt olisi menolippu voittajaluokkaan mejässä.
22. toukokuuta 2014
Kesä look
Tänään oli poikien trimmauspäivä. Pepe sai taas kesälookin ja Paavosta koitettiin tehdä cockerin näköistä näyttelyä varten.
Pepe pesun jälkeen, ennen trimmiä:
 |
Kesä-Pepe puhvelihännällä, trimmin jälkeen:
 |
Paavo ennen trimmausta:
Ja Paavo trimmin jälkeen, ei suurta eroa. Kun ei ole karvaa mistä ottaa!
Tuplaturjakkeet:
Paavo sai kaverikseen uuden rotuisen koiran?
Herra häntä ja Pahvi-Paavo:
20. toukokuuta 2014
Vauhdikas viikonloppu
16.-18.5. oli cockerileiri Surkeejärvellä, Korpilahdella. Sama "surkeeleiri" josta varmaan jo aikaisemmin olen puhunut. Jottei aika kävisi pitkäksi, niin ilmoitin Pepen samalle viikonlopulle mejäkokeeseen, niin ikään Surkeejärvelle Korpilahdelle.
Jälkien suunnistaminen perjantaina
Mun urakka alkoi jo perjantaina kun kävin suunnistamassa jäljet valmiiksi kaverin kanssa. Niitä tehtiinkin yllättävän pitkään ja hartaasti, sillä metsässä vierähti nelisen tuntia. Kesän ensimmäisillä jäljillä kyllä aina menee vähän pidempään, kun muistelee miten se tapahtuikaan. Kaveri oli myös toista kertaa tekemässä jälkeä, joten opeteltiin siinä samalla. Perjantaina maa oli vielä hyvin märkä ja kelikin kostea, vaikkei varsinaista vesisadetta tullutkaan.
Viikonlopuksi olikin sitten luvattu hellettä. Mietin jo mielessäni, että turhaanko sinkoilen ympäriinsä koko viikonlopun jos on hellettä, niin Pepe ei kyllä jaksa koko jälkeä. Sillä niin kova vauhti ja koohotus, että tarvitsee vettä/uimista jäljellä. Ja trimmikin on vasta tällä viikolla. (Pepestä tulee taas nahka albertti).
Cockeritreeniä klo 9-12.00
Lauantai kuitenkin alkoi ensin leirin merkeissä ja kuuman kelin elkeet oli ilmassa. Onneksi vähän tuuli. Molemmat pojat pääsivät tekemään markkeerauksia ja noutoja. Myös vesinoutoa ja tärkeimpänä ehkä juuri malttia. Pientä piippausta kuului Pepeltä etenkin vesityötä odotellessa. Paavon koitin eristää Pepestä vähän kauemmas, ettei piippaus tartu ja vesitreenien odotuksen Paavo olikin tosi hienosti. Makoili vaan varjossa.
Mutta kyllä Paavokin sen piippauksen taidon taitaa. Tai se ei oikeastaan piippaa, vaan hymähtää. Sama ääni kun ihmisillä kun on vähän tylsää -hmh! Ja Paavolla noudoissa enemmän ääntä kun Pepellä. Tai siis siinä noudon maltissa.
Mutta sitten itse työskentelyyn. Paavo yllätti positiivisesti mainioilla noudoilla. Teki pari markkeerausta, joita ei ole vielä hirveesti edes tehnyt. Toinen oli kukkulan taakse, ettei välttämättä nähnyt mihin putosi. Ja matkaakin oli varmaan 40 metriä. Vähän Paavolla on ollut ilmoilla sitä, että dami rykästään jaloille ja kahta noutoa enempää ei pysty tekemään. Mutta nyt se kuitenkin teki hienosti! Ja tajusin itse lopettaa siihen kun se tekee hyvin, eikä vaikeuttaa liikaa ja saada noudosta taas epävarmaa. Joku mulle sanoikin, että Tiia hei, sä oot oppinu olemaan hiljaa! Eli kehityskelpoisia ollaan molemmat.
Pepen noudot parani loppua kohti. Se on viime ajat käynyt niin kuumana noudoissa, että vaan juoksee eikä käytä nenää, eikä silmiä yhtään. Saattaa jopa kaahata damin ohi. Pepe tuntuu myös olevan ihan satavarma, että se dami on vähintään 200m kaukana... Mutta oikeastaan leirin treeneissä vain kerran koohotti. Sitten alkoi katsomaan markkeerauksetkin paremmin ja nouti suoraan.
Paavo sai leirillä tehdä ensimmäisen vesinoutonsa. Epäilin tietenkin tätäkin aluksi, mutta turhaan. Nuori herra paineli lampeen omalla tyylillään ja hetken pyörittyään tajusi damin nenän edessä, jonka toi vierelle. Loistavaa! Tää oli meille hyvää taipparitreeniäkin, sillä niihin pitäisi ilmoittautua tänä kesänä.
Pepelle otin vesiohjauksen, mikä oli minulta virhe. Hemmetin kuumana käyvä koira veteen, mitä se rakastaa, niin eihän se kuunnellut yhtään. Tais se dami taistelun jälkeen tulla, mutta tyyli oli ruma. Pepe jopa ravisti ennen luovutusta (mitä ei ole aikoihin tehnyt), mutta dami pysyi tiukasti suussa.
Noutotreenien jälkeen kävin vielä illemmalla tekemässä omatoimisesti pikkupätkät hakua kanipalloilla. Paavo oli ihan huuhaa, ei sillä enää keskittyminen tahtonut riittää, eikä mulla taidot opettaa hakua. Mutta Pepe pääs loistamaan tässä. Se teki niin nättiä hakua, että oli suorastaan ilo mennä sen kanssa. Tätä ei tapahdu usein!
Mejän vuoro 12-16.00
Aamupäivän treenien jälkeen olikin sitten taas mejän ja jälkien teon vuoro. Lähdettiin verettämään perjantaina suunnistetut jäljet. Perjantaina oli jotenkin epätoivoinen olo jälkien jälkeen, että mitähän niistä tuli, mutta nyt verettäessä nehän näyttivät molemmat ihan kunnollisille. Maastolle kun ei mitään mahda. Voittaja jälki oli nimittäin erittäin vaihtelevaa maastoa, kaadettuja koivuja ja tiheikköä sekä kuivia kuusia.
Aina kesän ensimmäisten jälkien merkkaaminen on yhtä arpomista. Haluaisi laittaa tukimerkkejä paljon, jotta varmasti pysyy jäljellä, mutta samalla miettii, ettei niitä vain ole liikaa ettei jälkeä hylätä. Tälle voittajajäljelle kyllä tuli ihan reilusti avomerkit tiheikköön. Enkä saanut siitä huomautusta tuomarilta.
Sunnuntaina pääosin mejää
Sunnuntai aamun avasi laukauksensieto testi, eli mejäkoe. Kahdeksalta oli ylituomarin puhuttelu ja sen jälkeen laukauksensietotesti. Se meni hyvin tavanomaisesti. Pepe vaan katseli, että mihin putos! Koska kokeessa oli vain kaksi voittajaluokan koiraa, oli minulla pitkä aamupäivä aikaa odotella vuoroamme metsään. Opastin toisiksi viimeisen jäljen ja Pepellä sattui olemaan kuuman päivän viimeinen jälki.
Tässä vaiheessa oli hyvä, että myös leiri pyöri samaan aikaan ja pystyin olemaan siellä avuksi ennen kuin pääsin metsään. Suunniteltiin ja rakennettiin cockereiden working testin suorituspaikkoja vanhan tiimin voimin. Hitsi, olisi ollut kiva osallistua, mutta en ollut ilmoittautunut sunnuntaille kun tiesin, etten pääse kun hetkeksi. Paavo jäikin sunnuntaina kotiin kun oli niin kuuma päivä tiedossa. Ei sitä voi autossa istuttaa koko päivää.
Testissä oli neljä suorituspaikkaa: markkeeraus, ohjaus, haku ja vesirasti (nouto). Näille oli jo lauantai iltana juonittu tehtävät valmiiksi ja samalla arvostelukriteerit.
Puolen päivän jälkeen päästiin sitten metsään ja opastin ensin, minkä jälkeen heti seuraavaksi oman koiran kanssa jäljelle. Pepe kävi kierroksilla jäljen ekan osuuden. Meni vaan päättömänä eteenpäin käyttämättä juuriaan nenäänsä. Ekalla kulmalla oli kuulemma katko, mutta Pepe vain pyöri ja etsi vettä. Ei löytynyt vettä, eikä myöskään jälkeä, vaan tuomari tuomitsi sille hukan. Läheisestä ojasta vilvoittelun kautta uudestaan hommiin. Palautus muutti koiran työskentelytavan lähes täysin. Loppu jälki nimittäin mentiin erittäin tarkasti, makuut merkattiin superhyvin ja kulmatkin vain pienellä lenkillä.
Oppi tais siis jossain määrin mennä perille. Aikaa meillä meni 40min koko jäljellä. Mikä on Pepelle paljon. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että jarrutettava ehdottomasti enemmän. Ja en voi olla erimieltä. Vauhtia oli hirvittävästi ja ekan kulman hukkakin johtui osittain siitä. Näin alkukesästä ei taida itsellä vielä kunto riittää jarruttamaan tarpeeksi. Toisaalta, pitäisi opettaa työskentelemään rauhallisesti, mutta en mä tiiä enää viitsinkö siihen rueta.
Tuomari Seppo Venäläinen kertoi jäljestä näin:
Palkintojen jaossa tuomari kritisoi oikeutetusti vauhdista ja sanoi sitten, että kun sen saa kuntoon on loistava jäljestäjä. Tänäänkin olisi kuulemma hyvät pisteet ja ykkönen tullut ilman hukkaa.
Olen kuitenkin itse tyytyväinen Pepen jälkeen. Samalla viikolla tehty harkkajälki oli jotain ihan kammottavaa katseltavaa. Makaukset se merkkas tosi kivasti kokeessa ja jälkitarkasti se menee kun se jaksaa keskittyä. Pepestä kyllä tasan tarkkaan tietää, milloin se on jäljellä tai milloin makuu/sorkka on lähellä. Sitä on vaikea selittää sanallisesti, mutta sen vaan tietää.
Kohtuulisen rankka viikonloppu siis takana, mutta yllättävän vähän väsyttää. Fiilis on katossa onnistuneen treenin ja kokeen vuoksi, varmaan juuri siksi ei väsytäkään. Kaverin kanssa laskeskeltiin, että varmaan reilu 10km tuli käveltyä jälkeä umpimetässä, plus siihen päälle muut siirtymiset ja leiri.
Maanantaille olin sopinut kuntosalille menon kaverin kanssa. Jos en olisi sopinut, olisi jäänyt välistä. Ja siitä innostuneena vetäsin reilu 15 km fillarilenkin vielä kaupan päälle. Nyt varmaan saa huilata pari päivää?
Jälkien suunnistaminen perjantaina
Mun urakka alkoi jo perjantaina kun kävin suunnistamassa jäljet valmiiksi kaverin kanssa. Niitä tehtiinkin yllättävän pitkään ja hartaasti, sillä metsässä vierähti nelisen tuntia. Kesän ensimmäisillä jäljillä kyllä aina menee vähän pidempään, kun muistelee miten se tapahtuikaan. Kaveri oli myös toista kertaa tekemässä jälkeä, joten opeteltiin siinä samalla. Perjantaina maa oli vielä hyvin märkä ja kelikin kostea, vaikkei varsinaista vesisadetta tullutkaan.
Viikonlopuksi olikin sitten luvattu hellettä. Mietin jo mielessäni, että turhaanko sinkoilen ympäriinsä koko viikonlopun jos on hellettä, niin Pepe ei kyllä jaksa koko jälkeä. Sillä niin kova vauhti ja koohotus, että tarvitsee vettä/uimista jäljellä. Ja trimmikin on vasta tällä viikolla. (Pepestä tulee taas nahka albertti).
Cockeritreeniä klo 9-12.00
Lauantai kuitenkin alkoi ensin leirin merkeissä ja kuuman kelin elkeet oli ilmassa. Onneksi vähän tuuli. Molemmat pojat pääsivät tekemään markkeerauksia ja noutoja. Myös vesinoutoa ja tärkeimpänä ehkä juuri malttia. Pientä piippausta kuului Pepeltä etenkin vesityötä odotellessa. Paavon koitin eristää Pepestä vähän kauemmas, ettei piippaus tartu ja vesitreenien odotuksen Paavo olikin tosi hienosti. Makoili vaan varjossa.
Mutta kyllä Paavokin sen piippauksen taidon taitaa. Tai se ei oikeastaan piippaa, vaan hymähtää. Sama ääni kun ihmisillä kun on vähän tylsää -hmh! Ja Paavolla noudoissa enemmän ääntä kun Pepellä. Tai siis siinä noudon maltissa.
Mutta sitten itse työskentelyyn. Paavo yllätti positiivisesti mainioilla noudoilla. Teki pari markkeerausta, joita ei ole vielä hirveesti edes tehnyt. Toinen oli kukkulan taakse, ettei välttämättä nähnyt mihin putosi. Ja matkaakin oli varmaan 40 metriä. Vähän Paavolla on ollut ilmoilla sitä, että dami rykästään jaloille ja kahta noutoa enempää ei pysty tekemään. Mutta nyt se kuitenkin teki hienosti! Ja tajusin itse lopettaa siihen kun se tekee hyvin, eikä vaikeuttaa liikaa ja saada noudosta taas epävarmaa. Joku mulle sanoikin, että Tiia hei, sä oot oppinu olemaan hiljaa! Eli kehityskelpoisia ollaan molemmat.
Pepen noudot parani loppua kohti. Se on viime ajat käynyt niin kuumana noudoissa, että vaan juoksee eikä käytä nenää, eikä silmiä yhtään. Saattaa jopa kaahata damin ohi. Pepe tuntuu myös olevan ihan satavarma, että se dami on vähintään 200m kaukana... Mutta oikeastaan leirin treeneissä vain kerran koohotti. Sitten alkoi katsomaan markkeerauksetkin paremmin ja nouti suoraan.
Paavo sai leirillä tehdä ensimmäisen vesinoutonsa. Epäilin tietenkin tätäkin aluksi, mutta turhaan. Nuori herra paineli lampeen omalla tyylillään ja hetken pyörittyään tajusi damin nenän edessä, jonka toi vierelle. Loistavaa! Tää oli meille hyvää taipparitreeniäkin, sillä niihin pitäisi ilmoittautua tänä kesänä.
Pepelle otin vesiohjauksen, mikä oli minulta virhe. Hemmetin kuumana käyvä koira veteen, mitä se rakastaa, niin eihän se kuunnellut yhtään. Tais se dami taistelun jälkeen tulla, mutta tyyli oli ruma. Pepe jopa ravisti ennen luovutusta (mitä ei ole aikoihin tehnyt), mutta dami pysyi tiukasti suussa.
Noutotreenien jälkeen kävin vielä illemmalla tekemässä omatoimisesti pikkupätkät hakua kanipalloilla. Paavo oli ihan huuhaa, ei sillä enää keskittyminen tahtonut riittää, eikä mulla taidot opettaa hakua. Mutta Pepe pääs loistamaan tässä. Se teki niin nättiä hakua, että oli suorastaan ilo mennä sen kanssa. Tätä ei tapahdu usein!
Mejän vuoro 12-16.00
Aamupäivän treenien jälkeen olikin sitten taas mejän ja jälkien teon vuoro. Lähdettiin verettämään perjantaina suunnistetut jäljet. Perjantaina oli jotenkin epätoivoinen olo jälkien jälkeen, että mitähän niistä tuli, mutta nyt verettäessä nehän näyttivät molemmat ihan kunnollisille. Maastolle kun ei mitään mahda. Voittaja jälki oli nimittäin erittäin vaihtelevaa maastoa, kaadettuja koivuja ja tiheikköä sekä kuivia kuusia.
Aina kesän ensimmäisten jälkien merkkaaminen on yhtä arpomista. Haluaisi laittaa tukimerkkejä paljon, jotta varmasti pysyy jäljellä, mutta samalla miettii, ettei niitä vain ole liikaa ettei jälkeä hylätä. Tälle voittajajäljelle kyllä tuli ihan reilusti avomerkit tiheikköön. Enkä saanut siitä huomautusta tuomarilta.
Sunnuntaina pääosin mejää
Sunnuntai aamun avasi laukauksensieto testi, eli mejäkoe. Kahdeksalta oli ylituomarin puhuttelu ja sen jälkeen laukauksensietotesti. Se meni hyvin tavanomaisesti. Pepe vaan katseli, että mihin putos! Koska kokeessa oli vain kaksi voittajaluokan koiraa, oli minulla pitkä aamupäivä aikaa odotella vuoroamme metsään. Opastin toisiksi viimeisen jäljen ja Pepellä sattui olemaan kuuman päivän viimeinen jälki.
Tässä vaiheessa oli hyvä, että myös leiri pyöri samaan aikaan ja pystyin olemaan siellä avuksi ennen kuin pääsin metsään. Suunniteltiin ja rakennettiin cockereiden working testin suorituspaikkoja vanhan tiimin voimin. Hitsi, olisi ollut kiva osallistua, mutta en ollut ilmoittautunut sunnuntaille kun tiesin, etten pääse kun hetkeksi. Paavo jäikin sunnuntaina kotiin kun oli niin kuuma päivä tiedossa. Ei sitä voi autossa istuttaa koko päivää.
Testissä oli neljä suorituspaikkaa: markkeeraus, ohjaus, haku ja vesirasti (nouto). Näille oli jo lauantai iltana juonittu tehtävät valmiiksi ja samalla arvostelukriteerit.
Puolen päivän jälkeen päästiin sitten metsään ja opastin ensin, minkä jälkeen heti seuraavaksi oman koiran kanssa jäljelle. Pepe kävi kierroksilla jäljen ekan osuuden. Meni vaan päättömänä eteenpäin käyttämättä juuriaan nenäänsä. Ekalla kulmalla oli kuulemma katko, mutta Pepe vain pyöri ja etsi vettä. Ei löytynyt vettä, eikä myöskään jälkeä, vaan tuomari tuomitsi sille hukan. Läheisestä ojasta vilvoittelun kautta uudestaan hommiin. Palautus muutti koiran työskentelytavan lähes täysin. Loppu jälki nimittäin mentiin erittäin tarkasti, makuut merkattiin superhyvin ja kulmatkin vain pienellä lenkillä.
Oppi tais siis jossain määrin mennä perille. Aikaa meillä meni 40min koko jäljellä. Mikä on Pepelle paljon. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että jarrutettava ehdottomasti enemmän. Ja en voi olla erimieltä. Vauhtia oli hirvittävästi ja ekan kulman hukkakin johtui osittain siitä. Näin alkukesästä ei taida itsellä vielä kunto riittää jarruttamaan tarpeeksi. Toisaalta, pitäisi opettaa työskentelemään rauhallisesti, mutta en mä tiiä enää viitsinkö siihen rueta.
Tuomari Seppo Venäläinen kertoi jäljestä näin:
"Lähtömakaus tutkitaan ja ohjatusti jäljelle. Pepe jäljestää vauhdilla koko jäljen. Ensimmäinen osuus parilla tarkastuslenkillä, ensimmäinen kulma, jossa katko oikaistaan aina hukkaan saakka. Loppu jälki hyvin. Toinen kulma rengastetaan ja kolmas kulma lenkillä. Kaikki makaukset merkataan hyvin. Kaadon nuuhkii."
VOI2, 39p.
Palkintojen jaossa tuomari kritisoi oikeutetusti vauhdista ja sanoi sitten, että kun sen saa kuntoon on loistava jäljestäjä. Tänäänkin olisi kuulemma hyvät pisteet ja ykkönen tullut ilman hukkaa.
Olen kuitenkin itse tyytyväinen Pepen jälkeen. Samalla viikolla tehty harkkajälki oli jotain ihan kammottavaa katseltavaa. Makaukset se merkkas tosi kivasti kokeessa ja jälkitarkasti se menee kun se jaksaa keskittyä. Pepestä kyllä tasan tarkkaan tietää, milloin se on jäljellä tai milloin makuu/sorkka on lähellä. Sitä on vaikea selittää sanallisesti, mutta sen vaan tietää.
Kohtuulisen rankka viikonloppu siis takana, mutta yllättävän vähän väsyttää. Fiilis on katossa onnistuneen treenin ja kokeen vuoksi, varmaan juuri siksi ei väsytäkään. Kaverin kanssa laskeskeltiin, että varmaan reilu 10km tuli käveltyä jälkeä umpimetässä, plus siihen päälle muut siirtymiset ja leiri.
Maanantaille olin sopinut kuntosalille menon kaverin kanssa. Jos en olisi sopinut, olisi jäänyt välistä. Ja siitä innostuneena vetäsin reilu 15 km fillarilenkin vielä kaupan päälle. Nyt varmaan saa huilata pari päivää?
11. toukokuuta 2014
Siitä se lähtee
Viikko sitten (26.4.) oltiin tokokokeessa Kaustisilla Pepen kanssa, pitkästä aikaa. Itsellä oli kaamea flunssa ja juuri ja juuri ääntä tuli. Mutta Pepe yllättikin. Sai nimittäin pitkästä aikaa tuloksen: EVL 2, 225p. Vain ruudussa tapahtui pieni äksidentti. Nousi seisomaan ja lähti mun perään. Hupsista! Tällästä ei olekaan koskaan (?) tapahtunut...
Pistesaldo Allan Aulalta oli tälläinen:
Istuminen 10 (pientä haistelua)
Paikkamakuu 10 (täydellinen! jes, ei haistellut)
Seuraaminen 9 (wuhuu!!! Pepeltä, joka voi jopa nollata tämän liikkeen. Huikeaa!)
Z-kävely 9
Luoksetulo 5 (täys tottelemattomuus seisomisessa, meni läpijuoksuksi)
Ruutu 0 (kauneusvirhe)
Ohjattu 6 (oli vaikeuksia mennä merkille)
Metalli 8 (tuplakäsky takaisin hyppyyn, tuomari kehui liikkeen pelastamista)
Tunnari 9
Kaukot 8 (jee! vaikeat vaihdot Pepelle)
Jos olisi pysynyt ruudussa, kuten yleensä pysyy olisi siitä varmaan tullut 8 (32p.), mikä olisi riittänyt siihen himputin viimeiseen ykköseen (257p.). Mutta turhaan sitä miettiä. Pepe teki tosi hyvää työtä ja oli reipas, oma itsensä eikä laamautunut!
8.6. uusi koe Keuruulla. Ehkä se tulee silloin. Saa nähdä.
Oltiin me muuten viikko ennen tokokoetta, heti tuplanollien jälkeen Oreniuksen valmennettavina. Pepe loisti silloinkin. Oli kivalla fiiliksellä ja sain itsekin paljon neuvoja. Päästiin rata jopa kerran "nollaratana" läpi, mitä ei ole kyllä ennen tapahtunut. Mukava tsemppi oli ylävitoset Juhan kanssa. Pikkujuttu, mutta kruunasi koko hyvän koulutuksen.
Tässä muistilista itselleni, mihin pitää muistaa kiinnittää huomiota:
- älä kiirehdi paikoissa, missä ei ole kiire
- lähetä koira jos mahdollista
- älä jää odottamaan (siis lähetä ja mene!)
- juokse! (tää on ikuisuusneuvo)
Ja tästä päästäänkin hyvänä aasinsiltana tämän päiväiseen agikisoihin. Ekalla radalla Pepe sikaili ihan huolella. Kävi kuumana kun itse perkele ja huuti mennessään. Ja siihenhän mulla kilahtaa käpy kiinni välittömästi. Radasta ei oikeestaan ole muistikuvia, mutta sen muistan kun maalissa karjasin koiralle: "Mitä sä koko ajan huudat?"
Toisella radalla sitten tsempattiin molemmat. Mukavan tuntuinen nollarata, joskin siinäkin ääntä käytin ihan huolella kontaktin varmistamiseksi. Pari käännöstä pitkäks, mutta muuten kivan sujuvaa menoa. Kontaktilla seisotin hetken, että ymmärtäisi että myös kisoissa puomin päähän pitää pysähtyä. Näistä huolimatta aika oli -10 sekuntia ja risat. Kai sitä sit laitettiin töppöstä toisen eteen.
Tässä video (älä säikähdä puomin huutoa)
Pistesaldo Allan Aulalta oli tälläinen:
Istuminen 10 (pientä haistelua)
Paikkamakuu 10 (täydellinen! jes, ei haistellut)
Seuraaminen 9 (wuhuu!!! Pepeltä, joka voi jopa nollata tämän liikkeen. Huikeaa!)
Z-kävely 9
Luoksetulo 5 (täys tottelemattomuus seisomisessa, meni läpijuoksuksi)
Ruutu 0 (kauneusvirhe)
Ohjattu 6 (oli vaikeuksia mennä merkille)
Metalli 8 (tuplakäsky takaisin hyppyyn, tuomari kehui liikkeen pelastamista)
Tunnari 9
Kaukot 8 (jee! vaikeat vaihdot Pepelle)
Jos olisi pysynyt ruudussa, kuten yleensä pysyy olisi siitä varmaan tullut 8 (32p.), mikä olisi riittänyt siihen himputin viimeiseen ykköseen (257p.). Mutta turhaan sitä miettiä. Pepe teki tosi hyvää työtä ja oli reipas, oma itsensä eikä laamautunut!
8.6. uusi koe Keuruulla. Ehkä se tulee silloin. Saa nähdä.
Oltiin me muuten viikko ennen tokokoetta, heti tuplanollien jälkeen Oreniuksen valmennettavina. Pepe loisti silloinkin. Oli kivalla fiiliksellä ja sain itsekin paljon neuvoja. Päästiin rata jopa kerran "nollaratana" läpi, mitä ei ole kyllä ennen tapahtunut. Mukava tsemppi oli ylävitoset Juhan kanssa. Pikkujuttu, mutta kruunasi koko hyvän koulutuksen.
Tässä muistilista itselleni, mihin pitää muistaa kiinnittää huomiota:
- älä kiirehdi paikoissa, missä ei ole kiire
- lähetä koira jos mahdollista
- älä jää odottamaan (siis lähetä ja mene!)
- juokse! (tää on ikuisuusneuvo)
Ja tästä päästäänkin hyvänä aasinsiltana tämän päiväiseen agikisoihin. Ekalla radalla Pepe sikaili ihan huolella. Kävi kuumana kun itse perkele ja huuti mennessään. Ja siihenhän mulla kilahtaa käpy kiinni välittömästi. Radasta ei oikeestaan ole muistikuvia, mutta sen muistan kun maalissa karjasin koiralle: "Mitä sä koko ajan huudat?"
Toisella radalla sitten tsempattiin molemmat. Mukavan tuntuinen nollarata, joskin siinäkin ääntä käytin ihan huolella kontaktin varmistamiseksi. Pari käännöstä pitkäks, mutta muuten kivan sujuvaa menoa. Kontaktilla seisotin hetken, että ymmärtäisi että myös kisoissa puomin päähän pitää pysähtyä. Näistä huolimatta aika oli -10 sekuntia ja risat. Kai sitä sit laitettiin töppöstä toisen eteen.
Tässä video (älä säikähdä puomin huutoa)
Viime aikoina on ollut paljon muutakin tekemistä kun koirahommia. Tehtiin kaupat vuoden -53 rintamiestalosta Kypärämäessä. Ja muutto siis edessä kesäkuun alussa. Ihanaa! Vaikka haaveissa oli rakentaminen, niin tuo tupa osu ja uppos. Talo voi hurmata. Laitan varmaan tänne talo osion kun sinne pääsemme. Remontteja on paljon tehty, mutta paljon on myös tekemistä -ja sitä pääsette seuraamaan myös.
Nyt kun saisi tämän v-mäisen flunssan väistymään ja antibiootit toimimaan poskiontelotulehdukseen niin alkaisi armoton pakkaus. Pitäisi päästä myös ensimmäiset saunan polttopuut tekemään, mutta kun on veto ihan pois. Meille saa muuten tuoda tai vinkata paikasta, jossa olisi haloksi kelpaavaa puuta.
26. huhtikuuta 2014
Videopäivitys agilitystä
Pari viimeistä viikonloppua on mennyt agilitykisoissa Pepen kanssa. Ja onhan se Paavokin ollut mukana haistelemassa huudeja, mutta keskitytään nyt itse suorittajaan.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, siispä tässä videopäivitys viimeisistä kisoista.
Viikko sitten oltiin Mikkelissä hakemassa 3x hyllyä. Hemmetin hyvää hyllyä, kylläkin. Paitsi viimeinen rata. Ei oikein puhti enää riittänyt.
Tässä ekalla radalla onnistuin hyvän radan hyllyttämään onnettomalla kepeille viennillä. Mutta Pepe oli tosi kivasti kuulolla. Henkinen voitto siis!
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, siispä tässä videopäivitys viimeisistä kisoista.
Viikko sitten oltiin Mikkelissä hakemassa 3x hyllyä. Hemmetin hyvää hyllyä, kylläkin. Paitsi viimeinen rata. Ei oikein puhti enää riittänyt.
Tässä ekalla radalla onnistuin hyvän radan hyllyttämään onnettomalla kepeille viennillä. Mutta Pepe oli tosi kivasti kuulolla. Henkinen voitto siis!
Toisella radalla tapahtui jotain kummallista kepeillä, Pepe tuli tokavikasta välistä pois. Se ei oo varmaan ikinä moista tehnyt, minkä kyllä huomaa molemmista. Eihän siitä yrityksestä palauttaa koira sinne mistä se pois tuli mitään tullut. "Mistä se tuli ja mihin se pitää viedä takaisin?" ÖÖÖ?! Mutta huomatkaa puomin 2on2off! Jee! Ja uutuutena meille A:lle juoksukontakti -toimii! Fiilis oli edelleen kohillaan, enkä pahasti ees ohjauksella hidasta koiraa, tällä kertaa...
(sori, en osaa kääntää videoo)
Kolmannella radalla hajos pakka ihan totaalisesti lopussa. Myöhästyin A:n jälkeisessä elämässä ja siitä se ote sitten alkoi lipsumaan. Sit ei enää puhti riittänyt kirittämään hyllyn jälkeen suoralle putkelle. Pitää muistaa jatkossa, että A:lle on nyt juoksukontakti ja se muuten tulee sieltä vauhdilla. Ei ole enää sitäkään vähää aikaa taiteilla itseään asemiin jatkoa varten. Ja mihin hävisi se nätti 2on2off? Vitonen kaupan päälle puomin alastulosta! Mutta lähes ainoana koirana tajusi hakea mutkaputken jälkeen oikeaan suuntaan, hyvä Pepe!
Ainiin, joka lähdössä Pepe varasti tavalla tai toisella. Muistettava treenata sitä!
Sellaiset kolme hyllyä haettiin Mikkelistä aurinkoisena, mukavana päivänä. Tänään, eli viikko Mikkelistä oli sitten vuorossa Jyväskylän kisat.
Tältä meno näytti Jyväskylässä ekalla radalla:
Pepe otti TAAS varaslähdön ja mulla meni suunnitelmat vähän uusiks sen takia. En sitten osannut ohjata kunnolla taakse työntöön ja putkeenhan se sitten suhahti. Onneksi sain harjoitella kontaktit kuntoon seuraavalle radalle.
Toisella radalla melkein itse mokasin unohtamalla sekunniksi radan. Se näkyy jäätymisenä juuri ennen puomille menoa. Taisin kysyä ihan ääneen, että mihis meidän pitikään mennä. A:n alastulo muuten oli aika nippanappa. Treenilistalle siis edelleen! Ja puomilla ei kyllä pysähtymisestä ollut tietoakaan. Tuurilla mentiin. Vaikeuksien kautta voittoon ja nollarata! Ohjaus ei kyllä ollut todellakaan parasta mahdollista, mutta Pepe paikkas mun mokia ihan kivasti. Ja kepit mentiin hyvinkin varman päälle joka radalla. Muistissa kun oli viime viikkoiset keppihäsläykset.
Viimeinen rata oli hyppyrata. Helpohkon oloinen rata, jossa kuitenkin oli pari pahaa kohtaa, kuten kepeille vienti. Pepe kyllä yleensä hakee kepit hyvin, mutta nyt nolla alla ja tuplanollaa metsästäessä en uskaltanut ottaa sitä riskiä, ettei hakisikaan. Varsinkaan kun Mikkelissä mokasin ohjauksella vastaavanlaisen kohdan viikko sitten. Onneks pussi vähän hidastaa koiraa ja pääsin edelle varmistamaan kepit. Ohjaus oli lopussa etenkin hyvin kökköä, kun halusin ottaa varman päälle. Mielummin kökköohjaus ja hitaampi aika kun kielto, ärsyttävä vitonen tai hylly. Aika ei tosiaan päätä huimannut tuolla radalla, tais olla jotain -3 sekuntia, mutta nolla kun nolla meille tässä vaiheessa.
(sori, en osaa kääntää tätäkään videoo. En tajua, miksi iPhone välillä kiepsauttaa tän näin päin!
Saa neuvoa, jos täällä viksumpia on lukijoina)
Tuplanollat siis kasassa ja menolippu SM-kisoihin! JEEEE! Tai noh, asia pitää vielä tarkistaa kisakirjasta kera sääntökirjan, mutta vahva usko on siihen, että nyt olisi tarvittavat nollat kasassa.
18. huhtikuuta 2014
Ja sitten treenataan
Elo on meinannut laiskistua kevään myötä. Pitäisi treenailla koiria enemmän, varsinkin jos Pepellekin meinaa tuloksia saada. Mutta sitten kuitenkin aina löytyy jotain muuta "mielenkiintoisempaa". Ja onhan tässä ollut kaiken näköstä muutakin tekemistä, josta vielä en voi paljastaa. Kerron kyllä sitten kun asiat on varmasti järjestyksessä.
Ehkä tokon treeni-intokin taas löytyy, kun kokeeseen ilmoitin ens kuun alkuun. Aksakisoja ollaan tässä tahkottu ja koitettu saada ne himpatin tuplanollat kasaan! Pepellä on joku jännä draivi taas päällä, vauhtia on mutta ei korvia. Kontaktitkin on ihan hukassa... mutta kyllä me selvitään! Sunnuntaina taas yrittämään Mikkelin kisoihin. Ei jaksa ottaa paineita, ne tulee jos ne tulee. Jos nimittäin alan tätäkin jännittään niin kun tokon viimeistä ykköstä, niin ei tule mistään mitään!
Monitoimikoiraisuus alkaa Paavollekin paljastua. Perjantaisin ollaan käyty agilityn alkeiskurssilla, jota ennen Pepen tokotreeneissä, jossa Paavokin usein jotain pientä tehnyt. Siinäpä kaksi lajia.
Oon innostunut myös uudelleen metsästyksestä pienen hiljaiselon jälkeen. Molemmille koirille oon ottanut hakutreeniä. Pepelle ihan startterin kera. Miten kuumana voikaan koira käydä kun pyssy pamahtaa? Loistavaa treeniä! Seuraavaksi yhdistän riistan ilman paukkua ja sitten molemmat ja katotaan alkaisko pikkuhiljaa pääkoppa rauhoittumaan.
Paavo hakee kovin luontaisesti, mutta jännän huomion tein parkkipaikalla: mun metsästävä, ylösajava koira pelkää varista! Paniikkihaukun kera takavasempaan karkuun kun varis tepasteli parkkiksella (ja koitin saada Paavon ylösajoon). Hölömö koira!
Näiden lisäksi oon tehnyt molemmille pari jälkeä, tai Paavolle useammankin. Paavo meinas vähän jännittää jäljellä, hää oli ihan varma että sammaloituneet kivet hyökkää kimppuun. Piti oikein "buhkia" niille. Mutta sitten tein yhden 14h vanhan jäljen ja avot! se meni loistavasti. Liian tuore veri ilmeisesti jänskättää Paavolaista. Toinenkin 15h jälki, kahdella kulmalla ja vajaa 100m pitkä meni loistavasti. Itseasiassa niin hyvin, että teen seuraavaksi varmaan 100m-kulma-100m-kulma-100m mallisen jäljen. Ehkä sittenkin tänä kesänä kokeeseen Paavon kanssa!
Neljä lajia, kaksi koiraa. Kummasti sitä alkaa taas kalenteri täyttymään! Joutunut jopa jo nyt tekemään kompromisseja sen suhteen, mihin pystyy osallistumaan. Huhhuijakkaa!
Ehkä tokon treeni-intokin taas löytyy, kun kokeeseen ilmoitin ens kuun alkuun. Aksakisoja ollaan tässä tahkottu ja koitettu saada ne himpatin tuplanollat kasaan! Pepellä on joku jännä draivi taas päällä, vauhtia on mutta ei korvia. Kontaktitkin on ihan hukassa... mutta kyllä me selvitään! Sunnuntaina taas yrittämään Mikkelin kisoihin. Ei jaksa ottaa paineita, ne tulee jos ne tulee. Jos nimittäin alan tätäkin jännittään niin kun tokon viimeistä ykköstä, niin ei tule mistään mitään!
Monitoimikoiraisuus alkaa Paavollekin paljastua. Perjantaisin ollaan käyty agilityn alkeiskurssilla, jota ennen Pepen tokotreeneissä, jossa Paavokin usein jotain pientä tehnyt. Siinäpä kaksi lajia.
Oon innostunut myös uudelleen metsästyksestä pienen hiljaiselon jälkeen. Molemmille koirille oon ottanut hakutreeniä. Pepelle ihan startterin kera. Miten kuumana voikaan koira käydä kun pyssy pamahtaa? Loistavaa treeniä! Seuraavaksi yhdistän riistan ilman paukkua ja sitten molemmat ja katotaan alkaisko pikkuhiljaa pääkoppa rauhoittumaan.
Paavo hakee kovin luontaisesti, mutta jännän huomion tein parkkipaikalla: mun metsästävä, ylösajava koira pelkää varista! Paniikkihaukun kera takavasempaan karkuun kun varis tepasteli parkkiksella (ja koitin saada Paavon ylösajoon). Hölömö koira!
Näiden lisäksi oon tehnyt molemmille pari jälkeä, tai Paavolle useammankin. Paavo meinas vähän jännittää jäljellä, hää oli ihan varma että sammaloituneet kivet hyökkää kimppuun. Piti oikein "buhkia" niille. Mutta sitten tein yhden 14h vanhan jäljen ja avot! se meni loistavasti. Liian tuore veri ilmeisesti jänskättää Paavolaista. Toinenkin 15h jälki, kahdella kulmalla ja vajaa 100m pitkä meni loistavasti. Itseasiassa niin hyvin, että teen seuraavaksi varmaan 100m-kulma-100m-kulma-100m mallisen jäljen. Ehkä sittenkin tänä kesänä kokeeseen Paavon kanssa!
Neljä lajia, kaksi koiraa. Kummasti sitä alkaa taas kalenteri täyttymään! Joutunut jopa jo nyt tekemään kompromisseja sen suhteen, mihin pystyy osallistumaan. Huhhuijakkaa!
3. huhtikuuta 2014
7kk vertailu
Paavo täytti 26.maaliskuuta 7 kuukautta ja ajattelin vertailla näitä turboja nyt koon ja ulkonäön puolesta.
Hetki sitten mitattuna:
Pepen säkä 43,3 cm
Paavon säkä 42,2 cm
Pepen paino 17,2 kg
Paavon paino 14,2 kg.
Rakenteesta en ymmärrä juurikaan mitään. Mutta huomasin, että Paavo kasvatti ensin jalat ja sitten selkään pituutta. Pepehän näytti mäyräkoirasekoitukselle pienenä kun oli pitkä selkä ja lyhyet jalat.
Kaivelin esiin Pepen pentukuvia ja huomasin, että aikalailla samanlaisia rimpuloita ne ovat olleet! Paavon kuvassa huomaa omalaatuinen tyyli istua! Ehkä Pepellä ollut jo tuolloin pikkusen enemmän karvaa.
En malta olla puuttumatta luonteeseen: Pepe oli (ja on edelleen) mamin pieni sylikoira. Pentuna sille oli kaikki kaikessa, että pääsi syliin. Paavolle kaikki kaikessa on lelu, jota se kantaa ihan koko ajan. Ei se niin lämpene rapsutuksista tai halua syliin. Lelu on se juttu.
Pepehän ei kovalla lattialla nuku kun pakon edessä. Paavo puolestaan siirtyy usein pediltään keskelle lattiaa ja tempasee suorilta jaloilta kyljelleen, että jysäys kuuluu.
Muilta luonteen osin aika samanlaisia ovat. Paavo ei ehkä niin uhkarohkea ole kuin Pepe, mutta uusissa paikoissa kuitenkin kuin kotonaan. Ja Paavo osaa rauhoittua Pepeä paremmin. Pepe tuntui aikuistuvan nopeammin.
Hetki sitten mitattuna:
Pepen säkä 43,3 cm
Paavon säkä 42,2 cm
 |
| Paavo 7 kk |
 |
| Paavo 4 kk |
Pepen paino 17,2 kg
Paavon paino 14,2 kg.
Rakenteesta en ymmärrä juurikaan mitään. Mutta huomasin, että Paavo kasvatti ensin jalat ja sitten selkään pituutta. Pepehän näytti mäyräkoirasekoitukselle pienenä kun oli pitkä selkä ja lyhyet jalat.
Kaivelin esiin Pepen pentukuvia ja huomasin, että aikalailla samanlaisia rimpuloita ne ovat olleet! Paavon kuvassa huomaa omalaatuinen tyyli istua! Ehkä Pepellä ollut jo tuolloin pikkusen enemmän karvaa.
En malta olla puuttumatta luonteeseen: Pepe oli (ja on edelleen) mamin pieni sylikoira. Pentuna sille oli kaikki kaikessa, että pääsi syliin. Paavolle kaikki kaikessa on lelu, jota se kantaa ihan koko ajan. Ei se niin lämpene rapsutuksista tai halua syliin. Lelu on se juttu.
Pepehän ei kovalla lattialla nuku kun pakon edessä. Paavo puolestaan siirtyy usein pediltään keskelle lattiaa ja tempasee suorilta jaloilta kyljelleen, että jysäys kuuluu.
Muilta luonteen osin aika samanlaisia ovat. Paavo ei ehkä niin uhkarohkea ole kuin Pepe, mutta uusissa paikoissa kuitenkin kuin kotonaan. Ja Paavo osaa rauhoittua Pepeä paremmin. Pepe tuntui aikuistuvan nopeammin.
 |
| Kukkuu! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)