Lähenee lähenee...

Lähenee, lähenee, tuplanollat nimittäin!

Sunnuntaina 24.2. Lempäälässä ekalta radalta vitonen, kun koira törmäs minuun. Toinen rata nolla, joskin surkealla ohjauksella.

Mutta mikä positiivistä, ekalla radalla mentiin reilu -9 sekutia alle ihanne ajan! Ja toinen oman mokailun vuoksi -3,5 alle ihanneajan. Eli se vauhti ei ollutkaan kadonnut, Jyväskylässä vaan otin liian varman päälle ohjauksen.

Tässä nyt videon ja ratakuvien kera viikonlopun anti.

A-rata oli Anne Huittisen käsialaa.

 

Tuntui melko vaikealle meille, sillä oli pari kohtaa, missä en halunnut ohjata niin kuin rata suorastaan määrää ohjaamaan. Esim. putket 2-3 en halunnut tehdä perjättöä, ettei vaan törmätä. Olisin sen kuitenkin ehtinyt tekemään, mutta suunnitelmassa pysyttiin. Toinen v-mäinen kohta oli 10 putkesta hypylle 11, en olisi ehtinyt juosta putken pään ohi ja siinä oli selkeä törmäysvaara. Törmättiin jokatapauksessa tässä kohtaa, mutta ei onneksi niin pahasti kuin olisi ollut mahdollista. Mun piti nimittäin kontaktihullulle koiralle varmistaa putkeen meno, joten olisin ollut auttamattomasti myöhässä kipittämään toisen pään ohitse. Tein siihen siis kökkösen sylikäännöksen. Ja pari seuraavaa estettä takaleikkasin. Se ei tosiaankaan ole meidän vahvinta osaamisaluetta, mutta toimi yllättävän hyvin.

Pahoittelut, että video on näin päin. En osannut kääntää sitä!

B-hyppyrata oli Esa Muotkan käsialaa.

Eikä sekään vaikuttanut yhtään helpommalle kuin agilityratakaan, päinvastoin! Pitkiä kaarroksia tuli, heti kolmannen esteen jälkeen melkein hylsy ja lopussa unohdin vielä radankin. Taistelunolla sanoisin! Himskatin suora putki sekoitti mut ja meinasin unohtaa mistäpäin esteelle 17 piti tulla. En päässyt loppukiriin mukaan kun tökin siinä estellä, mutta Pepe meni sen hyvin. Se monesti hakee tuollaset kohdat mielellään takaakiertona ja olin suunnitellut vetäväni sen linjaa itseeni päin, mutta enpä tehnyt kun unohdin itsekin kohdan. Myöhässähän sitä sitten oltiin loppuhypyillä, mutta meni se silti! Aika oli -3,5 sekuntia kaikkineen pyörityksineen. Joten oikealla ohjauksella sen olisi helpohkosti saanut tuplattua.

Ja näkyypä tuossa esikatseluruudussa, että perjättö tuohon paikkaan on järkyttävän myöhässä! Koira tullut jo ulos putkesta ja mä olen vasta kääntämässä ohjausta oikealle kädelle. VoiVoi, millonkohan minä opin olemaan ajoissa!

Kaiken kaikkiaan sunnuntai oli aivan mahtava päivä! Mentiin hyvällä fiiliksellä ja tehtiin niin lähelle tuplanollaa kuin voi tehdä. Lisäksi pääsin juttusille Pepen siskopuolen omistajan kanssa ja mahdollisesti sieltä on tulossa toinen pieni tuholainen meidän kotiin!

Mutta on se Pepe vaan niin rakas sähköjänis tuolla radalla!

 

Tauko tekee hyvää

Tauko agilitystä tekee näköjään hyvää. Tuplanollat oli Jyväskylän agilitykisoissa niiiiiin lähellä, että melkein ärsyttää se oma typerä virhe.



Viaton suorittaja, jonka ohjaajalla huonot hoksottimet

Ekalta radalta nimittäin nolla. Otin sen varman päälle, joten aika oli vain -1,26 alle ihanneajan. Toisaalta tämä ei yllättänyt, sillä muutama käännös meni pitkäksi kun varmistelin ja keinu mentiin tosi hitaasti. Pepe on keksinyt, että se on kauhea ja sitä ei voi mennä vauhdilla. Tämä lisätään treenilistalle!

Toisaalta taas nolla on nolla! Ja tällä kertaa ei lähtenyt mopo käsistä, ei edes meinannut lähteä, vaan oli tosi hyvin kuulolla ja kontaktit oli tosi nätit! Oliskohan se pallien poisto vaikuttanut juuri kuten oletin: rauhoittavasti. Ettei nyt vaan rauhoittuisi liikaa, ettei vauhti häviä. Sen näkee parin kisan jälkeen, miten käy. Kun omistaa tuulella käyvän koiran, niin ei voi yhden kisan perusteella sanoa oikein mitään. Seuraaviin kisoihinkin on jo ilmoittauduttu viikon päästä Lempäälään ja maaliskuun alussa Jyväskylään.

Mutta se toinen rata! Voihan rähmä! Alkoi tosi hyvin ja vauhtikin oli parempi kuin ekalla radalla, mutta koitin keinulle saada lisää vauhtia vedättämällä, minkä vuoksi ajauduin liian pitkälle ja jouduin ohjaamaan vähintääkin mielenkiintoisesti koiran putkeen. Putken jälkeen oli tiukka linjaus hypyn kautta uudelleen putkeen ja tähän mulle tulikin sitten kiire. Selvittiin siitäkin, mutta sitten mulla hajos pakka ja jäin putken taakse koiraa piiloon. Huono aika leikkiä piilosta! Pepe ampaisi ulos putkesta ja jäi etsimään mua. Mikä siis sinänsä positiivista, että etsi mua ja ohjeita multa eikä tehnyt omia ratkaisujaan, mutta mitä minä teen. Olen jo kipittämässä seuraavalle esteelle ja koiran tulee hypyn ohi. 110 % mun moka. Koira jäi selän taakse ja ettittiin molemmat toisiamme hetken aikaa. Ilmeisesti mun ilme oli sen verran pihalla oleva, että joku radan reunalta (oisko ollut tuomari) sanoi jotain putkesta. Tän avulla osasin jatkaa ohjaten uudelleen hypylle. Mutta mikä ihmeellisintä, mulla ei pudonnut lapaset tiskiin tässä vaiheessa vaan jatkettiin suhteellisen onnistuneesti rata loppuun. Tuloksena siis vitonen ja yliaikaa 0,37 sekuntia.
Rata olisi varmaan ollut nopeampi kuin ensimmäinen ja nolla jos en olisi mokannut noin lahjakkaasti ohjauksen kanssa.

Laitan radoista videot kun ne teknisten ongelmien jälkeen saan käsiini. Se aukaisee tuota mun mokailuakin paremmin. Tässä muutama kuva, kun ei niitä videoita ole nyt tähän hätään laittaa.

Taidan vähän paasata...

Epäilyttää?
 

Joka tapauksessa oikein onnistuneet kisat. Koira olisi tehnyt tuplanollat, mutta ohjaaja oli ihan pihalla! Tästä jatketaan luottavaisin mielin seuraaviin kisoihin ensi viikonloppuna. Torstaina ja lauantaina pienet treenit alle ja sitten jatketaan SM nollien ja tuplanollien metsästystä.

Taiteellista, kuvaajana kaikissa kuvissa Ami Hiltunen