Kotikenttä etu

Lauantauna 11.8. oli oman seuran tokokoe. Olin ilmottanut meidän taasen siihen ikävään voittajaluokkaan. Olin myös talkoohommissa kokeessa, eli aamupäivän otin ilmoja vastaan Pepen toimiessa oikein kivasti toimistorottana.

Puolilta päivin talkoovuoron vaihto ja pääsin käyttämään toimistorottaa lenkillä ja virittelemään siitä pikkuhiljaa tokokoiraa. Vältin tietoisesti hirveesti kierrosten nostattamista, olihan ensimmäisenä kuitenkin paikkamakuu. Ja sen jälkeen neljä koiraa aikaa viritellä omansa.

Mikä mukava yllätys se oli, kun Pepe skarppina kaverina oli pysynyt paikallaan paikkamakuussa (vrt. edelliseen kun oli poikittain kun tulin kehään), ja se helpotus kun tuomari, Tommi Varis nosti meille kympin.

Tiukka linja näytti olevan seuraamisissa ja ehdinkin jo siinä alempia luokkia katsellessani moneen kertaan tuskastella, ettei varmaan saada tuolla menon pisteitä ollenkaan seuraamisesta. Joku oli unohtanut patukan kaukalon ulkopuolelle kun mentiin suorittamaan liikkeitä. Meinasin jo, etten saa koiraa koko kaukaloon, kun bongas sen patukan siitä maasta. Se kuitenkin toimi motivaattorina, sillä ensimmäinen liike seuraaminen meni tosi kivasti. Mutta silti yllätyin pisteistä: 9! Ihme ja kumma!

Seuraamisen jälkeen hirveesti virittelin koiraa luoksetuloa varten, mutta onneksi liikkuri ja tuomari oli vähän paremmin kartalla ja kertoivat, että älä vielä sitä tee, tehdään liikkeestä istuminen ensin. Hups! No tehdään sitten istuminen. Ja oikein mallikkaasti istuttiinkin: 9,5.

No sitten se luoksetulo, josta vauhti kadonnut. Hyvällä fiiliksellä tuli, mutta tuo ovela pikku mustiainen ei viitsi juosta kun tietää että pysäytän! Pysähtyi kyllä hienosti molemmat stopit, mutta kun vauhtia ei ole niin: 7.
Sitten alkoikin jännittään. Mutta jännitykseltäni tajusin kuitenkin virittää koiran ruutuun niin kun olin suunnitellut: tulen lähetyspaikan takaa, pysähdyn, "näytän" ruudun ja sit askel pari ja valmis. Pepe lähti ruutuun kovalla pompulla ja tässä sitä vauhtia nyt sitten oli vaikka kuinka moneen luoksetuloon.

Ruutuun mennään pompulla!

Huusin seis, koira pysähtyi ja kääntyi katsomaan, heti käsky maahan. Ja se oli siellä! Sisällä ruudussa, aika keskellä juuri niin kuin opeteltu! Hymy korvasta korvaan ja kohti koiraa, toivoen että se myös pysyy siellä. Ja pysyihän se ja tuli vielä mallikkaasti seuraamaankin. Täys kymppi!

Siellä ollaan!

Estehyppykin meni hyvin, mutta ilmeisesti kynsi oli liian pitkä sillä kolahti esteeseen palauttaessa. Siksi siitä 8. Metallikaan ei ollut niin ällöttävä kun aikaisemmin, sen pysty palauttamaan pää suorassa kantaen. Missasin itse tässä liikkeessä pisteen, sillä käskytin koiraa vanhalla tutulla "tuo" käskyllä. Sillä käskyllä saakin vähän rynnätä kapulalle. 9 siis.

Tunnaria jännitin ehkä eniten. Olin myös päättänyt, että annan tuplakäskyn eli "shhh" kun koira kapuloilla. Ja niin teinkin, mutta himpun verran liian aikasiin. Pepe otti oman, mutta sitten iski epävarmuus ja piti pudottaa ja tarkistaa vielä muutkin. Otti ja palautti oman ja saatiin meille hienot säälipisteet: 6. Mutta hei, tuli oma aivan vierailla kapuloilla. Muutama viikko sitten kun ei löytynyt sitä yhtä kapulaakaan!

Harmi lopettaa nätti rivi kaukoihin. Mutta peiliin saa katsoa, kun olen ne opettanut alusta pitäen väärin. On pikkasen hankala opettaa sitten uudelleen! Pepe ei liikkunut eteenpäin niin paljon kuin yleensä joten kaukoistakin säälipisteet: 5. Jatkamme jumppaharjoituksia ja kyllä me niistä joskus vielä kasin luokkaa saadaan.

Toisaalta rivin kyllä kruunaa kokonaisvaikutus: 10. En turhaan yrittänyt olla hiljaa tai kehua koiraa hillitysti. En toki riehunutkaan ympäri kenttää, mutta ilmeisesti tämä tuomari tykkäsi kun höpöttelin koiralle omiani.

Agilitykoulutuksessa

Lauantaina 4.8. Päästiin pitkästä aikaa agilitykoulutukseen! Kouluttajana toimi Elina Kaleniuis, joka Lux koiran kanssa sijoittui tänä vuonna agilityn SM:ssä 9.

Teemana koulutuksessa oli linjatreeni. Elinalla itsellään pitkälle hyppäävä, nopea koira, jonkalaisille pitäisi kertoa oikea hyppysuunta ajoissa, jotta hyppy ei mene liian pitkäksi ja vie aikaa liikaa. Linjaukset sopivat myös pienelle koiralle, sillä niiden avulla vauhti ei pysähdy turhan jyrkissä käännöksissä, vaan koiraa saadaan jopa kiritettyä kovempaan tahtiin.

Tuli jälleen kerran todettua, että minun pitää harjoitella juoksemista, eikä turvautua koiran kovaan tahtiin ja irtoamiseen. Myös jaakotusta pitää harjoitella, jotta itse opin sen ja koira tietää mitä siltä odotetaan. Jatkossa sen voi tehdä kauempaakin. Pakkovalssissa ei annetaan koiralle liikaa tilaa ja päälle juoksussa pyritään olemaan lähellä esteitä.

Elinalta kuulin myös nämä hyvät vinkit:
- kontakteille ei ohjata koskaan
- putkiin ohjataan aina
Ja tuli huomattua myös, jos koira osaa itsenäiset kepit, sen annetaan mennä. Se on yksi niistä harvoista esteistä, missä koira on mahdollista saada kiinni. Irtoamista sivusuunnassa samalla kun koira kepittää pitää harjoitella.

Tässä rata, mikä tehtiin

Ja tässä mun muistikuvat radan suorittamisesta (ei siis välttämättä vastaa täysin Elinan ajatuksia): Esteen 2 voi ottaa esteen oikealta puolelta merkkaamalla koiralle hyppypaikan. Näin ollen kerkeää vaikuttamaan koiran hyppylinjaan esteellä 3. Koira pyritään hyppyyttämään mahdollisimman suoraviivaisesti kohti estettä 4 ja 5. Esteen 3 hypyn voi käydä vekkaamassa koiralle jopa hypyn siivekkeen takana, olettaen, että koira irtoaa sen jälkeen hypylle 4 ja putkeen. Tämän jälkeen oletkin hyvin asemissa ottamaan koira A esteen puolelta vastaan hypylle 6 ja 7.

Hypylle 7 voi tehdä jaakotuksen, mutta sen pitää olla ajoissa. Ohjaaja siis kääntyy jo ennen hyppyä (koiraan päin) ja ohjaa koiran vasemmalla kädellä esteen yli. Koira pyritään tällä ohjauksella tekemään mahdollisimman pieni kaarros hypyn takana, sillä jos kaarre venyy, näkee koira ensimmäiseksi vasemman putken pään. Jos taas valssilla meinaa ohjata, on hyvinkin mahdollista että koira lukitsee oikean putken pään, jos ohjaajan valssi on yhtään myöhässä. Koira siis pyritään saamaan hypyltä suorassa linjassa A estettä 8 kohti.
Elina myös kertoi, ettei omaa koiraansa koskaan ohjaa kontakteille, vaan antaa koiran itse hakea ne. Putkiin sitä vastoin aina ohjataan. Tämä neuvo konkretisoitui tässä kohtaa rataa, sillä jos olet jaakotuksen tehnyt oikein, sinun rintamasuunta on kohti A estettä, jos taas lähdet ohjaamaan jommalla kummalla kädellä, rintamasuunta todennäköisesti kääntyy osoittamaan jompaa kumpaa putken päätä kohti. Koiran myös annetaan suorittaa A este itsenäisesti, sillä kun ohjaaja joutuu kiertämään hieman putken päätä, koira voi pian tulla alas esteeltä.

Putken 9 jälkeen tehdään koiralle kunnon vekki esteelle 10, mutta muistetaan samalla oma rintamasuunta kohti tulevia keppejä 11. Kepeille koira lähetetään ja otetaan samalla itse etäisyyttä pituuden 12 eteen.
Kepeillä on hyvä muistaa, että suotta lähtee kiirehtimään ennen koiraa sinne, sillä hidaskin ohjaaja saa koiransa kiinni tällä esteellä. Hyppy 13 voidaan tehdä takakiertona, mikäli on voinut kepeillä irrota pituuden taakse ottamaan koiran vastaan. Jos ei ole ehtinyt tai pystynyt ottamaan etäisyyttä, kannattaa koira hyppyyttää vasemman siivekkeen kautta eli valssata itselle puolenvaihto pituuden jälkeen.

Hypyt 13-14 voidaan myös tehdä kahdella tapaa, joko lähettämällä takaakiertoon 13 ja tehdä saksalainen ja ottaa 14 hyppy oikean siivekkeen kautta niistämällä tai sitten ennakoivalla valssilla hypyn 14 vasemman siivekkeen kautta. Hypyt 13-14 voi tehdä myös päällejuoksuna, jolloin pitää muistaa, että pysyy itse mahdollisimman lähellä esteitä. Hypyn 14 jälkeen valssi, mutta ajoissa, ettei koira hyppää pitkäksi.

Putkeen 15 hyvä ratkaisu on pakkovalssi, joka pitää kuitenkin tehdä tarpeeksi lähellä putken suuta. Ota koira nenästä kiinni ja vie keinulle 16. Keinun kontaktilla koiralle voi kääntää selän ja näyttää näin selkeästi, kumpaan päähän putkea ollaan menossa. Putkelle 19 voi taas pakkovalssata.
Hyppyjen 20 ja 21 väliin voi tehdä persjätön ja vain tönäistä koira suorittamaan hyppy 21. Hypyn 22 voi tulla linjaamaan koiralle hyppylinjan taakse, jolloin koiralle saa suoran linjan putkeen 23, eikä kontakti houkuttele niin paljon. Loppusuora täysillä!

Emme tee mitään

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä emme mekään ole mitään tehnyt! Tai noh, se "ei mitään" on ehkä vähän väärä sana. Onhan tässä kaikennäköistä ollut, mutta tämä viikko ollaan todellakin vain oltu (ainakin 2 päivää). Oikein ihmettelin kun sunnuntaina kurkkasin kalenteriin, että mitä pitää muistaa ja missä pitää olla. Sivut huutivat tyhjyyttään! Aika kummallista. Kyllä se sittemmin on alkanut täyttymäänkin, ettei laiskaksi pääse heittäytymään.

24.7. Kävimme Spanieleiden vesityössä Tampereen suunnalla. Paineita ei kokeen suhteen ollut, sillä olin kuullut, että viime vuoden pisteet voittajaluokasta ovat voimassa sääntömuutoksen myötä pysyvästi. Rennoin mielin siis ohjattua noutoa tekemään. Rannalla kuitenkin tuli mieleeni: milloihan koira on edes nähnyt riistaa viimeksi? No eipä se sitä ennenkään ole tuomatta jättänyt, eikä varmaan olisi nytkään jos olisi sen lokin löytänyt.

Pepe siis lähti hyvin "eteen", mutta 10m ennen lintua, joku haju (ilmeisesti ruudin) veti puoleensa niin, ettei siitä kovankaan työn jälkeen päässyt irti. Ja kovalla työllä tarkoitan siis todella kovaa työtä! Kaveri ui varmaan vartin ympyrää ja tarkisti pariin otteeseen jopa veden alta, pohjasta, olisiko se lintu siellä. Hylätyksihän suoritus meni, mutta yritin harjoituksen kannalta saada onnistumisen koiralle. Loppuen lopuksi menin veneellä lähemmäksi ja löytyihän se. Pepellä oli kyllä ilme, että "tämäkö se on"? Olisit heti sanonut, että lintu sieltä pitää tuoda!

Hirmu tyytyväinen olen sen työskentelyyn, osoitti sitkeyttä hyvin, mutta olisi toki voinut kuunnella ohjeita/ohjauksia, niin se lintukin olisi löytynyt.

25.7. Koulutin ensin tokoryhmää, jonka jälkeen treenasimme omat agilitytreenit. Ja olipas jännä, Pepe oli aivan perässä vedettävää sorttia. Taisi olla ukkosen hiostava keli liikaa mustalle koiralle! Mitähän se tietää tulevia kisoja ajatellen? Lupasivat vielä melko kuumaa keliä viikonlopuksi.

27.7. Kävimme möllitokoilemassa voittajaluokkaa. Yleensä en sekoita lajeja keskenään ennen viikonlopun kisoja, mutta tämä taasen poikkeus sääntöön. Kun oli niin loistava mahdollisuus tehdä osa voittajaluokan liikkeistä liikkuroituna ja ketjutettuna, niin pakkohan semmoinen mahdollisuus on käyttää hyväksi! Eikä se nyt ihan penkin alle mennyt.

Toki seuraaminen ei ollut parasta mahdollista, pitäisi olla parempi kontakti, niin häviäisi monta ongelmaa: käännökset, vire ja ns. näyttävyys. Ruutu meni ihan kivasti, löytyi vauhdilla ja totteli jokaista käskyä ja tuli seuraamaan, mutta sitäkin hieman laiskasti. Metallinoudon aikana koitin sitä mitä monet tekee; jätin lelun kehän ulkopuolelle loppupalkaksi ja motivaattoriksi siten, että koira näki ja tiesi missä se on. Täysi katastrofi! Älä Tiia ikinä kokeessa tee niin! Pepe kyllä lähti noutoon ihan jees ja toi kivasti, mutta perusasento oli selän takana poikittain ja tyyppi vaan tuijottaa lelua. Opimme taas tästä uutta.

Tunnarikin meni ihan kivasti, en tiedä mikä ihmeen juttu siellä Taskisen koulutukessa silloin oli kun ei Pepellä ollut hajuakaan mitä piti tehdä, mutta sen jälkeen on tullut kyllä oma joka kerta. Ei se edelleenkään meidän vahvin liike ole. Pitäisi harjoitella muiden kapuloilla, ettei haise yhtään kotoisalle. Oon ottanut nyt pitkään vähän helpotettua versioo: oma kapula haisee jokseenkin voimakkaasti omalle (on käytetty useammin). Pikkuhiljaa olen siirtynyt omassa kapulassa vähemmän oman hajuiseen, mutta käyttänyt kuitenkin vanhoja omia, jotka hajustunut ulkona koko kesän. Kuinkahan pitkään se haju niissä oikeesti pysyy?


"Emme tee mitään" jatkui 28.7. Agilitykisoilla Mikkelissä. Hirvee helle! Ja sen perusteella lähdettiinkin vaan ottamaan aurinkoa, ei minkäänlaista tavoitetta. Eka kansainvälinen rata oli täys katastrofi. Rata oli vaikea, eikä koira yhtään kuulolla. Hylky ja ties kuinka monta kertaa! Toinen yritys oli jo parempi, Pepe oli hyvin kuulolla, mutta itse mokasin yhden takaakierron. Hylky. Viimeiselle radalle olikin lämpötila noussut kiitettäviin lukemiin ja aloin itsekin jo olemaan puhti pois. Mutta en voinut antaa periksi ja jäädä pois radalta, vaan lähdimme yrittämään. Jo ekalla esteellä Pepe näytti, että ei enää. Lähti tosi laiskasti ja toiselle esteelle tais tulla hylky ja kolmannen jälkeen lähettiin pois. Ei siitä sen enempää.

Päivä kokonaisuudessaan oli aivan mahtava, aurinko paistoi ja ruskettui kuin vahingossa, meillä oli oma katsomo, joka tais olla joku ravikansan vip-katsomo. Siinä sai koiran varjoon ja itse sai paistatella kaikessa rauhassa päivää. Pieni tuulen vire kävi kokoajan, joten tukalan kuuma ei tullut. Ihmettelen vaan, miksi siinä ei ollut muita? Kai siinä olla sai, kun ei järkkärit poiskaan ajanut. Pepe oli todella rauhallisesti ja jopa nukkui häkissään, vaikkä häly ja haukku ympräillä oli kova. Jee! Se alkaa oppimaan oleen rauhassa!

Sitten alkoikin se viikko, kun kalenteri huutaa tyhjyyttään. Maltoin kaksi päivää olla vain, mutta keskiviikkona jo piti lähteä mustikkaan mökille. Oli muuten paljon ja isoja mustikoita, kun vaan kerkesi ne poimimaan ennen mustaa nelijalkaista rohmua. Torstaina kävimme illalla tekemässä pitkästä aikaa omat tokotreenit. Seuraamiseen tarvitaan edelleen ihme, mutta muuten alkaa murheenkryyni liikkeet (ruutu ja tunnari) oleen jotenkuten hanskassa. Luoksetulosta on kadonnut vauhti, mutta kai sekin sieltä vielä löytyy. Ei ehkä ennen 11.päivä koetta, mutta joskus. Tänään perjantaina jatkamme tokolinjalla ja käymme jotain pientä tekemässä illalla Laukan kisatokoryhmän kanssa. Paikkamakuut, luulen että on kova sana tänään. Ja kovan sanan tulen sanomaan jos se musta nokka menee maahan ja alkaa nuuskuttaan. Huomenna lauantaina lyhyt agilitykoulutus ja josko sitä lähtisi saaressa käymään, ralleja karkuun.

Cockerilehtikin ilmestyi alkuviikosta.
Ensimmäinen lehti minun päätoimittamana. 













Semmoinen kaksiviikkoinen, "emme tee mitään", paitsi...