Tauko paikallaan

Onpas siitä vierähtänyt tovi kun viimeksi kirjoitellut. Mutta eipä tässä joulukuussa kovin tapahtumiakaan ole ollut. Tavallaan pidetty taukoakin, se poikakoiran juoksutauko.

RentoReiska lomailee

Ollaan käyty hankilenkeillä, mutta pakkaset niitäkin vähän häirinnyt. Olen huomannut, että Pepellä menee pakkasraja tassujen nostelun suhteen aika tasan -20 asteessa. Jos on -19, ei tassuja tartte nostella (mutta välillä pitää päästä hankeen kirmaamaan), mutta jos on enemmän kuin -20 pakkasta, tassuja nostellaa sitten ihan huolella. Hollywood koiraksi tuota välillä kutsun kun koittaa saada säälipisteitä. Tassut on myös aika kuivat ja halkeili kovasti. Koitin joulunaikaan Tummelilla niitä voidella ja laitoin töppöset sisällä jalkaan siksi aikaa että rasva imeytyy. No siitä se mulkoilu vasta alkoikin! Herra ei voinut hievahtaakaan kun töppöset jalassa ja esitti muutenkin kovin vaisua. Hetken jo mietin, että onko se oikeasti kipeenä, mutta nyt ei ole muutamaan päivään rasvattu ja on ihan oma itsensä. Eli mielenosoitusta se vaan olikin.



Vautia ja vaarallisia tilanteita

Joulukuu ja vuodenvaihde on muutenkin vähän kummallista aikaa. Tuo elukka on ihan huuhaa. Ja äijäilee minkä ehtii. Joku kumma vimma sillä on myös jälestää kaikki näkyvät jäljet. Kovilla pakkasilla oikein kuono paukkuu kun se painaa menemään! Eikä korvista ole tietookaan. Vasta sitten kun nykäsee narusta tai vähän tökkäsee se havahtuu omasta pikku hajumaailmastaan sekunniksi, kunnes taas jatkaa. Ja kun elää tuossa omassa oudossa kuplassaan, ei tietenkään tarvitse välittää mitä minä pinna kireenä käsken. Kuten "lähellä" käskyn voi huoletta pidentää 6-7 metriin normaalista 2-3 metristä. Eikä hihnassa tietenkään tarvitse kulkea kunnolla, kun on niin ihania hajuja.


Naapurin koiralla oli juoksut joulukuun alussa ja tämä huuhailu alkoi siitä. Taitaa hormonit taas pojalla hyrrätä. Mutta eipä hyrrää kauan. Olen nimittäin vakaasti harkinnut, että pallit lähtee tässä alkuvuodesta. Että jos joku haluaa vielä Pepeä käyttää niin kertokoon nyt, kohta se on myöhäistä.
Toivon mukaan kastrointi vaikuttaa myös työskentelyyn rauhoittavasti. Jos jaksaisi mejässä keskittyä paremmin ja agilityssä pysyisi hanskassa sen tarvittavan minuutin ajan. Tokopuolelle toivon, että haistelu vähenee ja haaveita olisi myös KVA-tittelistä, tai edes tuloksesta metsästyskokeissa.



Hyppysarja: ylös, alas ja ympärihei!

Bonuksena tullaan kovaa ja kohti!

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Niin lähellä mutta niin kaukana! Vaivun kohta epätoivoon tämän hyllytysten määrän kanssa!

 

Jos edes yksi nollarata, tai vaikka edes vitosen tai kympin rata tulisi väliin, niin se antaisi jo paljon uutta uskoa. Toisaalta uskoa vähän loi viime kisat Kuopiossa. Hyllytettiin kyllä kaikki kolme rataa, mutta se oli niin lähellä!

 

Ekassa startissa olin tosi rento ja ohjasin, kuin oltais treeneissä oltu. Ja kuulema se näytti tosi hyvälle. Mutta yksi hyppy väärältä puolen ja siinähän se sit oli. Hylly! Koko muu rata hirmu hyvin ja rennosti! Se kirottu hyppy oli vielä muistaakseni suoralla, joten menee aivan täysin mun mokaks. Horjahdin tai juoksin taas kädet levällään.

 

Toisessa startissa Pepe ei pysynyt lähdössä, josta menin niin hämilleen, että ohjasin toisen hypyn kierron huonosti ja hylly heti siitä. En kyllä kerennyt asemiinkaan kunnolla kun tää yks musta on jo viivana tulossa päin. Paniikkiratkaisu hylkäs tämän radan. Muuten meni ihan kivasti, otti jopa kontaktit. Paitsi viimeisen (puomi), jolle palautin. Ainakin yksi tiukka käännös tehtiin, kun Pepen piti vähän komentaa mua kertomaan aikaisemmin mihin mennään.

 

 

Viimeinen rata ei ollut enää niin rento, kun olis jo halunnut tulostakin tehdä. Rata kuitenkin meni tosi hyvin ja jotenkin tuntui, että minulla oli selkeä ohjaus. Tiesin, mitä pitää tehdä. Taas mentiin yks onneton hyppy väärältä puolen, mutta tehtiin keppien jälkeen myös sikamakee välistäveto. Olin ihan varma, että Pepe ei tule kepeiltä kahden hypyn väliin ja lähe siitä takaakieroon, mutta näin vaan teki ja vielä ilman että karjun kurkkusuorana. Tästä seurauksena myös se, että tajusin lähteä ajoissa liikkeelle ja ennätin tekemään persjätön putken jälkeen.

 

Ärsyttävää, että noin pienet virheet vetivät radat hyllyiksi, mutta samalla se kertoo jotain edistymisestä. Koira pysyi tosi hyvin hanskassa, oli kuulolla ja teki just niin kun näytän. Mutta kun näytän väärin! Pepe ei riehaantunut tai lähtenyt roiskimaan omiaan, kuten monesti on käynyt. Tällä kertaa ei viihdytetty edes yleisöä, vaan keskityttiin vain ja ainoastaan tekemiseen.

 

Ja parhaimpaan tulokseen näköjään pääsee, että ei jännitä. Matka Kuopioon oli sen verran jännä jo itsessään, ettei kisoja muistanut jännittää yhtään. Satuttiin nimittäin ajamaan juuri pahimpaan lumipyryyn ja näkyvyys liikenteessä oli puhdas 0. Rekka kun tuli vastaan, oli vauhti pudotettava 20-30km/h, kun ei 15 sekuntiin nähnyt yhtään mitään. 

 

Tästä taidamme vetäytyä joulutauolle ja jatkaa kisaamista ensi vuoden puolella.

Pinkki parantaa

Operaatio "mikä minun selässä on vikana" jatkuu. Kävin magneettikuvissa, jotta nähtäisiin onko SI-nivelessä tulehdusta. Tulehdus tarkoittaisi selkärankareumaa. Kuvat kuitenkin olivat siistit ainakin tulehduksen osalta, joten kai pahin vaihtoehto on nyt ohitettu. Mutta edelleen ihmetyttää, mikä siellä sitten vaivaa kun kipeä on, eikä mitään löydy.

Sain lähetteen fysioterapiaan ja käskyksi jumppaa 3kk, jonka jälkeen tilannetta katsellaan uudelleen. TK:sta ajan sai joulukuun viimeiselle päivälle eli puolentoista kuukauden päähän. Otin sitten yhteyttä yksityiselle, johon olisin päässyt kahden päivän viiveellä. Kävin eilen näyttämässä fyssarille selkääni ja (onneksi) sekään ei siitä mitään akuuttia löytänyt. Epäili, josko olisi rytkäyksessä (mejä-kokeessa, josta kaikki sai alkunsa) yliliikkuvat nivelet liikahtaneet vähän epäsuotuisampaan asentoon ja siksi oireilee. Muutama jumppaliike kotiin viemiseksi ja akupunktio hoito kivun lievitykseen. Neulojen jälkeen laittoi vielä kinesioteippauksen, pinkillä teipillä tietenkin!

Jos ei pinkki ristikko selässä paranna, niin ei sitten mikään!

 

Mutta siis oikeesti. Kävin akupunktion ja teippauksen jälkeen lenkillä illalla, eikä sattunut yhtään selkään, vaikka sauvoilla otin korostetun pitkää askelta ja juoksin kaikki mäet alas! Yölläkin olisin nukkunut hyvin, jos ei vieressä nukkuisi tyyppi, joka on läheistä sukua moottorisahalle.

 

 

Latasin tälläsen ohjelman puhelimeen, jolla voi vähän edes tulkita yöllistä elämää. Jännää on se, että käyrän mukaan en ole ollut hereillä, vaikka kävin vessassa kolmen maissa yöllä. Ja tämän yöllisen helpotuksen jälkeen olen vaipunut suorastaan koomaan.

A.Oreniuksen agilitykoulutus

Koko viikonloppu meni Anna Oreniuksen agilityopissa Kana-areenalla, mutta kyllä oli hyvä koulutus!

Pitänee ottaa kamera mukaan kun seuraavan kerran
lähtee johonkin, sillä nämäkin vanhoja
kuvia kesältä 2011

Nyt pääsen hehkuttamaan, miten kivasti koira oli kuulolla ja menee kyllä just sinne mihin minä ohjaan. Jälleen kerran tuli todistettua, että koira kyllä osaa kun sen vaan ohjaa oikein tilanteisiin. Sunnuntaina jopa tehtiin "nollarata" harkkaradalla. Kontakteja ei ollut, mikä oikeestaan oli hyvä, niin sai keskittyä täysin koiran hallintaan.

Muutama asia, mikä ei välttämättä edes yllätyksenä tullut:

 - Pepe lukee hirmu hyvin mun liikettä, hidastuksia ja rintamasuuntaa

(joten pitää olla ajoissa kertomassa mihin mennään, mitä tehdään.)

- Pepe irtoaa hyvin, joten sitä voisi käyttää enemmän hyväksi

- persjätöt ohjauksena toimii kun vaan ehtii tekemään

- pidä katse koirassa, niin se menee varmimmin oikealle esteelle
 

Lauantain rata



Koulutuksessa oli yhtä kivaa
kun tässä kuvassa

Ja treenilistalle laitetaan:

- niistot

- hyppyjen suuntaus (Pepellä taipumus hypätä piiiiiiitkälle ja sit vasta kääntyä kysymään -"mitä sit?")

- takaleikkuut (pitää päästää koira edelle, eikä yrittää kirittää)

- puolivalssi

Näitä oppeja lähdetään hyödyntämään Kuopioon isänpäiväkisoihin. Mutta sitä ennen saan tuomion selästäni, tänään maanantaina 5.päivä nimittäin magneettikuvaus ja tuomion luku perjantaina.
 

Sunnuntain rata

 





Koira näyttää keskisormea

Lauantaina 27.10. Pieksämäen tokokokeessa ei oikein ollut Pepen päivä. Oli Herra HuuHaa heti kun autosta ulos otti. Koitin viritellä, lenkitellä ja tsempata, mutta ilmeisesti se ei auttanut yhtään.

Paikkaistumisessa yllättäen haisteli ja paikkamakuu heti perään vaati maahan menoon tuplakäskyn ja perusasentoon nousemiseen tuplakäskyn. Ja heti kun herra suvaitsi mennä maahan, meni myös nenä maahan. Varmaan oikein ärsytti mua!

 

No eipä ne yksilöliikkeet tästä paljon parantunut. Seuraaminen oli aivan kamalaa! Potkin suunnilleen käännöksissä koiraa alta pois ja välillä se huuhaili metrin päässä ja nenä maassa tietenkin! ARGH!

Z-kävelyyn vähän paransi, mutta eka istuminen yllättäen meni seisomiseksi.

Luoksetulossa vauhtia riitti, mutta taisi tarvita siinäkin maahan menoon tuplakäskyn.

Ruutu olikin Pepe show:ta kokonaan. Mut tän mokasin varmaan itse, nimittäin vahvistin ruutua ennen liikkeen alkua, jolloin merkki unohtui välistä. Pepe oli menossa kohti ruutua kun sain sen pysähtymään, mutta en tietenkään enää merkille. Sitten se hajos ruutuun menokin, eikä oikein löytynyt oikeeta paikkaa. Pitää lisätä treenilistalle merkin löytäminen myös eri suunnista.

 

Tähän päättyi ensimmäinen osa ja tiesin, ettei jatkostakaan voi mitään odottaa. Kokemusta hakemaan ulkokehästä. Ekana ohjattu, jossa jälleen ongelmia merkin kanssa. Ei mennyt merkille vaan lähti suoraan hakemaan kapulaa (oikeeta kapulaa kylläkin).

Sitten hyppynoutoo, mikä oli ihan ok. Tosin Pepe varmaan kiusallaan siinäkin kolautti estettä

 - 2pistettä!

Tässä vaiheessa jo sanoin tuomarillekin, että nyt alkaa huumorintaju loppumaan tämän eläimen suhteen.

Tunnariin ei ollut mitään odotuksia näiden esitysten jälkeen ja vähän arpomiseksi se meni, mikä sieltä pitäisi tuoda. Toi kuitenkin oman.

Kaukoihin tsemppasin kai lähinnä itseäni, mutta sanoinpa kuitenkin ääneen, että älä nyt kolmea koiran mittaa liiku. No ei liikkunut ei, ei noudattanut käskyjäkään. Mutta ne mitä noudatti (esim. "ylös") meni kyllä ihan kivasti. Pepe ei liikkunut niin paljon kuin ennen.

Koe meni ihan penkin alle, mutta hyvää oli se, että Pepe teki tasaista työtä: se ei juurikaan yrittänyt missään liikkeessä.

Olikohan herännyt väärällä jalalla, vai mikä lie sitä riivas, mutta ei ollut yhtään cockerin päivä tuo lauantai. Nyrpeellä naamalla keskisormea näytellen. (tulee mieleen Mr. Been ja äärimmäinen katastrofi elokuva)

 

Pieni tauko tokoon ja sitten jatkamme!

Tämä kuva on kesältä 2012, mutta tunnelma sama kun kertomassani kokeessa:
koira näyttää kieltä, minä olen tuimana ja tuomari pyyhkii hikeä otsalta.

EVL-tokokoe 21.10.

Päästiin varasijalta Packalenin kokeeseen Helsinkiin Purina Areenalle 21.10.

Olihan sinne vähän matkaa ajella, mutta sain Akin mukaan. Ja kannattihan se lähteäkin! Toinen erikoisvoittajaluokan koe ja ykköstulos. Ensimmäinen kiinnitys TVA:n arvoon!
Ykköstä lähdin mielessäni hakemaankin, mutta realistisesti meillä oli mahdollisuus vain tulokseen. Ja siihen osin ollut tyytyväinenkin.

Koe itsessään ei alkanut kovin hyvin, sillä tuomari päätti aloittaa ennen aikaisesti ja olin koiran kanssa lenkillä kun olisi pitänyt jo olla paikkamakuussa. Paniikin sekaisin tuntein äkkiä koira tutustumaan halliin, ettei haistelisi niin paljon paikkamakuussa. Vain pieni kuittailu tuomarilta hienoisesta myöhästymisestä: "suvaitsitte kuitenkin tulla paikalle". JEP! Jännä tilanne sinänsä, että kysyin ilmoittautumisessa ollaanko aikataulussa, vai edellä. Ja kuulema aikataulun mukaan mennään, no eipä kuitenkaan menty. Onneksi päästiin mukaan, eikä edes oltu ainoita, jotka eivät olleet ehtinyt omaan ryhmäänsä.

Liikkeet tehtiin perinteisesti kahdessa osassa. Aloitettiin Z-kävelyllä, mistä seuraamiseen, luoksetuloon ja ruutuun. Toisessa osassa olivat sitten ohjattu, hyppynouto, tunnari ja kaukot. Tuomari tuomitsi omalla leppoisella tyylillään, eikä siinä paljon tarvinnut jännittää. Toki myönnettävä se on, että jos tyyli ei olisi ollut noin leppoinen, olisi tuloksena todennäköisesti ollut kakkostulos.
Tässä Pepen rivi:

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 9
Z-kävely 10
Luoksetulo 8
Ruutu 7
Ohjattu nouto 6
Hyppynouto 10
Tunnari 10
Kaukot 8,5

yhteensä 279p. ja EVL1


Istuminen ja paikkamakuu olivat hyvin tehokkaita ja tuomarikin vaan huitaisi nopeasti kympin kaikille. Tiedä sitten, haisteliko Pepe vai ei.

Seuraaminen oli ihan kivaa, oli hyvin kuulolla ja käännökset meni ihan ok. Pepe ei tosin osaa peruuttaa. Ja välillä meinas edistää.

Z-kävely oli varmaan tuon kympin arvoinen. Istuminen ehkä vähän hidas. Mutta minä kiersin törpöt oikeelta puolen ja Pepe seuras kivasti.

Luoksetulossa sitten huomasin tuomarin leppoisuuden. Annon törkeän kaksoiskäskyn (tietoisesti) seisomiseen. Ja maahan menoonkin tarvitsi toisen pienen käskyn, jota tuomari ei ilmeisesti kuullut? Tässä liikkeessä kyllä arvostelu oli muillakin kovin leppoista.

Ruutu ei meinannut löytyä millään. Merkille mentiin tosi hyvin. Pepe jäi pyörimään puoleen väliin, kävi uudelleen merkillä ja minun luona. Taisin käskeä kolmesti ruutuun ja menihän se lopulta! Kun se ruutu löytyi, niin se todella löytyi. Pepe oli keskellä! Kanssakilpailijoita huvitti kun Pepe tarjoaa ja tarjoaa paikkaa ja minä vaan odotan hiljaa, että kyllä se sen löytää.

Ohjattussa noudossa oli jälleen kerran vaikeuksia pysähtyä merkille. Ja kapulaa piti hieman pyöritellä edessään, ennen kun se osui suuhun. Ja sitten sitä käytiin näyttämässä vielä tuomarillekin. Ei menny ihan niinkun strömsössä.

Hyppynouto tosi hyvä! Otin pienen noutokapulan, jota toimitsija oli lämmittänyt viltin alla. Pepe hyppäs ensin ohi ja otti "matkalta" kapulan nätisti suuhun.

Tunnari oli kans pisteidensä arvoinen. Ote hyvä tällä kertaa ja tosiaankin haisteli (ei tökkinyt) muita kapuloita.

Kaukoissa tarvittiin sivulta maahan menoon kaksi käskyä, mutta muut meni hyvin. Pepe ei juurikaan liikkunut (jee!)


Tuomari totesi lopuksi vielä: "on siinä varsinainen Puuha-Pete!"
Yhdyn tähän.

Pieksämäen kisat 14.10.

Ei tullut lisää lahjakortteja Pieksämäen kisoista. Vaikka ei se kaukana ollut!
Ekalta radalta hemmetin hyvä hylsy ja toiselta vitonen (puomin alastulo). Viimeinen menikin sitten ihan penkin alle! Kumpikaan ei jaksanut keskittyä, ei koira eikä ohjaaja.

Eka rata näytti tälle:

 

Huono ohjaus ja koira sinkosi putkeen väärässä kohtaa, mutta muuten ihan kivasti kuulolla. Kontaktit ei parhaita mahdollisia, mutta otti ne kuitenkin. On se jännä, että treeneissä voi pysähtyä, mutta kisoissa radalla ei oikein yritystäkään! Myönnän kyllä myös se, etten ehkä muistanut sanoa vapautussanaa, eli oikein opetan lähtemään mun liikkeestä. Tulipahan taas todettua, että kumpaa tässä taas pitäisi kouluttaa!

 

Tämmöinen oli se vitosen rata:

 

 

Hirmu pitkiä kaarroksia, vaikkei ne kaikki tässä ihan näykään. Kurkku käheenä huutelin koiran perään: "tääääälllä!" Kun ei osaa ohjauksella kertoa, niin sitten huudetaan ääni käheeksi. Koira raukka joutuu minun kanssa selviämään. Esimerkiksi pussin jälkeen en kerro koiralle yhtään, että hei, suunta vaihtuu. Suunnittelin kyllä niin tekeväni, mutta en sit tehnyt kuitenkaan. Tämä on se mun perisynti: ajatus kaunis, mutta toteutus tökkii ja pahasti.

 

Tuli jälleen kerran todettua, että on se vaan herkkä laji, eikä niitä nollia ihan heittämällä tule. Seura oli mitä loistavin näissä kisoissa: Emilia ja ihana pikku prinssi Rasmus olivat meitä kannustamassa. Hyvä seura, parempi mieli?

Rauno Virran agilitykoulutus

Kun selvisin 32 tunnin valvomisesta ja sain hetken nukkua (12h) olikin sunnuntaina 7.10. agilitykoulutuksen vuoro. Rauno Virta tuli kouluttamaan Laukaaseen. Ei ollut mikään virkein olo, mutta antoisa koulutus silti!

Rata oli tämmöinen! Aika kiva, sillä oli suoritettavissa oleva. Rauno oli ottanut pätkiä viimeaikojen kisa radoista eli oli ns. muodin mukainen rata.

Mentiin ensin kisanomaisesti omalla ohjaustyylillä, jonka jälkeen mietittiin muita vaihtoehtoja ja koitettiin uudelleen. Pepelle ongelmaa tuotti itsenäinen kontakti sekä pussin jälkeen pyöriminen. Mutta näihinkin saatiin hyvät vinkit, miten ohjaaja voi auttaa. Esimerkiksi keinulle mennessä ohjaajan vauhti ei saisi pysähtyä, vaikkei ole tarkoituksena mennä varmistamaan kontaktia lähelle. Käsiohjaus pysyy ja vauhti pysähtyy vasta kun koira keinun kanssa maassa.

Teemana oli ns. järkevä ohjaaminen, mikä sopi meille tosi hyvin. Saatiin useita hyviä vinkkejä, joita varmaan tulen käyttämään kisoissa. Kunhan vaan muistaisin kaikki pikkuasiatkin kun olen rataantutustumassa!

Oltiin tänään 13.10. kokeilemassa ACE:n huge-koulutusta Kuopiossa. Kouluttajana oli Harri Katainen. Hirmu kiva tyyppi! Keskittyi ohjaajien omiin valintoihin, eikä juurikaan neuvonut, miten rata pitäisi mennä. Antoi ohjaajille vallan päättää ja neuvoi sitten siinä kunkin valitsemassa tyylissä. Minulle antoi myös vinkkejä juoksemiseen, mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen! Harmi, ettei ole ratakuvaa laittaa.

Huomenna pääsemmekin kokeilemaan, olenko oppinut mitään. Kolme rataa Pieksämäellä, mutta niistä lisää sitten huomisen jälkeen! Toivottavasti videon kera.

Finland Trophy Retro 2012

Jätettiin Pepe "mummolaan" ja lähdettiin Akin kanssa perjantai iltapäivällä 5.10. kohti Savoa offroad suunnistuskilpailuun, Finland Trophy Retroon. Retroa se oli siksi, että kaikkien digitaalisten apujen käyttö kielletty. Eli kompassilla ja kartalla suunnistettiin!

Kisa alkoi perjantaina ko 20.00, mutta olimme paikalla jo 17.00 ilmoittautumassa ja katsastamassa auton. Katsastuksessa tarkistettiin että autossa on: jauhesammutin, minimi 2kg, ensiapulaukku, toimiva gsm-puhelin, hinauspisteet auton edessä ja takana, puunsuojaliina ja hinausköysi, vasara ja analoginen kompassi. Autoon myös kiinnitettiin vaijerilla laatta, johon rastit merkittiin (lyömällä vasaralla merkki).

Osallistuimme standard-luokkaan, jolloin autossa tulee olla vähintään siirtokilvet ja voimassa oleva liikennevakuutus. Maksimi rengaskoko sai olla 33”. BJ:ssä on 33 tuumaiset renkaat ja tuntui olevan järjestäjille ihmeellinen asia, että ajoimme sillä kisapaikalle. (ja vielä kotiinkin!)

Numrolla 6: Mangrove Swamp Ecosystem Racing: Aki ja Tiia Pellonpää, Toyota Land Cruiser BJ-40

Kisa siis alkoi perjantaina klo 20 ja maaliin tultiin lauantaina klo 16. Yhtään ei siis sinä yönä nukuttu, mutta yllättävän hyvin sitä jaksoi! Vasta kotimatkalla ruokailun jälkeen iski älytön väsymys, mutta jaksoi kuitenkin ajaa kotiin, käydä nippanappa saunassa ja kun kello koitti lauantai iltana kahdeksan, meillä jo kuorsattiin.



Aamuyöllä ja ilmeet sen mukaiset...

Itse kilpailu oli huippukiva! Minä suunnistin ja Aki ajoi. Näin pääsääntöisesti. Molemmat toimi vinssi apinana. Olin hommannut itselleni kunnon otsalampun ja Aki oli asentanut autoon muutaman ylimääräisen kirkkaan työvalon. Näillä näki hyvin, vaikka yön selkään lähdettiinkin liikkeelle! Suunnistusta auttoi ajourat, mutta kyllä kartalla piti olla kun ei nähnyt yhtään maamerkkejä.

Rastia merkkaamassa


Saatiin kaikkiaan pikkasen vajaa 30 rastia 99:stä. Mutta käytiin katsomassa melkein kaikki. Läski leidi BJ:llä vaan ei kovin märkään kannattanut mennä, kun siinä sitä oltais sitten vinssattu loppuyö. Ja olisi muutamassa paikassa kaikki tavaratkin kastunut, sen verran syvää paikoin oli. Kelikään ei perjantai yönä varsinaisesti auttanut, sillä vettä tuli vaakatasossa ja välillä ihan rapiastikin. Lauantai kuitenkin valkeni kirkkaana.

Yksi mieleenpainuvimpia rasteja oli ns. yleisörasti, johon mentiin yhden aikaan yöllä. Piti ajaa pellolla rata siten, että kuskilla silmät sidottuna. Aki ajoi ja minä selitin minkä ehdin. Piti kierrellä "raktorin munia" eli paaleja ja ylittää kaatuneita puita ja traktorin renkaita. Eka kierroksella ei saatu yhteen puun ylitykseen tarpeeksi vauhtia ja jäätiin jumiin. Piti keskeyttää ja ottaa koko homma uusiks. Sitten siitä mentiinkin kunnon hypyllä yli!


Mitään suurempia vaurioita ei tullut. Pieniä kosmeettisiä säröjä, kuten apparin peili meni säleiks, puskuri puolittui molemmilta puolilta ja konepellin reuna otti vähän damagee. Vinssiä toki parsittiin parissakin kohtaa.

Tultiin omassa sarjassamme kahdeksanneksi. Kerättiin 170 pistettä. Osallistujia kaikkiaan standard-luokassa 14, joista yksi keskeytti. Eli ei hullummin! Mutta jäi ensi vuodelle parannettavaa vielä. Tavoitteena sit onkin päästä kolmen parhaan joukkoon tai ainakin hakea enemmän rasteja kuin tänä vuonna. Pitää kuulema hankkia boggerit.

Ristiriipuntaa. Tämä oli kuulema hankalin rasti.

BJ Saanut uudentyyppiset ripustukset



Löytyi!

 



EVL-korkkaus

Tultiin juuri ensimmäisestä EVL-tokokokeesta Muuramesta. Vitsit, että jännitti!

EVL:ssä oli vain kaksi koiraa: cockerspanieli ja sileäkarvainen noutaja. Lisänä oli vielä kolmaskin musta koira, olisikohan ollut belgi. Tulostavoitetta meillä ei tähän kokeeseen ollut, kunhan käytiin haistelemassa tunnelmaa. Ja minä tulin oppimaan mistä puolelta ne saamarin törpöt tulee kiertää.
Seuraavassa kokeessa pystyn keskittymään vain koiraan, sillä ei tarvitse oikeesti kuunnella liikkuria, jotta tietäisin mitä seuraavaksi tapahtuu tai missä kohtaan pitää tehdä mitäkin.

Pepe sai Tuire Marjamäeltä kasaan 184p, melkein päästiin tulokseen.

Paikkaistuminen 8,5
Paikkamakuu 8
Seuraaminen 7
Z-kävely 5,5
Luoksetulo 7
Ruutu 0
Ohjattu 0
Metalli 9
Tunnari 9
Kaukot 6

Paikkaistumisessa ja -makuussa haisteli vähän. Ylläri! Paikkamakuussa kuulema jo vähemmän, seurailui ihmisiä ja lehtien lentoa. Perus Pepemäistä!

Kivan seuraamisen taisin mokata itse, sillä annoin yhdessä käännöksessä käskyn "seuraa". Jännityksen piikkiin tuo virhe, eka liike kun oli. Muuten seuraaminen oli oikein kivaa, varsinkin hidas kävely.

Z-kävelyssä Pepe ei tehnyt ensimmäistä maahan menoa, vaan jäi istumaan. Lisäksi itse mokailin ekalla pätkällä kiertämällä väärin päin tolpan ja koiran väärältä puolelta. Paikkasin tän seuraavissa. Kuulema lähdettiin liikkeellekin väärältä puolen törppöä, mutta se taisi olla liikkurin moka, ei meidän. Istu- ja seisoasennon Pepe teki hyvin, mutta seuraaminen oli aivan huuhaata!

Luoksetulossa tuli tosi hyvällä vauhdilla, mutta ei ollut oikein ajatusta pysähtyä seisomaan. Valui aika paljon. Maahan meno jo parempi ja ajallaan. Alussa tarvitsi tuplakäskyn maahan menoon. Outoa!

Ruutu ja ohjattu nouto meni nollille. Ruudussa annoin väärän käskyn merkille menoon, ei lähtenyt ekalla. Toisella hyvin merkille, mutta sitten ruudun hahmottaminen hakusessa. Koira lähti juoksemaan aivan täysiä kentän toiselle laidalle (ruudun viereiseen nurkkaan), mutta pysähtyi sinne hienosti seis käskystä. Mutta ei enää löytänyt ruutua oudosta suunnasta. Tuomari kehui vauhtia ja tuumasi, että saattaapa tuolle jäädä ruutu pieneksi -niinpä!
Ohjatussa ei meinannut malttaa merkille jäädä, mikä se meidän kompastuskivi noutohullun koiran kanssa onkin tässä liikkeessä. Sain pysähtymään, mutta en kehdenmetrin sisään. Harjoitellen "vesa", eli nouto vasemmalta. Vähän ryntäs kapulalle, mutta toi nätisti. Tuomarille taas hymyilyn aihetta omalaatuisella käskytyksellä: "erkki", "vesa". Kysyi, että mikäs se oikea sitten on. No tietenkin "olli".

Metallissa pienehkö ryntäys kapulalle, mutta hyvin viereen asti. Ei ees ollu kovin ällöttävä.

Tunnarissa upeaa työtä! Pepe kävi järjestyksessä kapuloita läpi, kunnes tuli omalla ja nopea palautus. En oikein edes tiedä, mistä se yksi piste lähti. Tulos! Mahtavaa! Kun tän kanssa ollaa taisteltu viimeaikoina!

Kaukoissa liikkui "vain" puoli koiran mittaa. Ja se ensimmäinen seisomaan nousu! Täydellinen! Seiso-maahan menossa ainakin liikkui.

Ei huono aloitus evl-kokeeksi. Kaksi liikettä nollille ja silti jäätiin vain 8 pistettä kolmos palkinnosta.
Palkintojen jaossa Pepe sai niin liikkurilta kuin tuomariltakin kehuja reippaudesta ja iloisuudestaan. Kuulema hauska, vaikka menee pieleen, niin kaveri yrittää silti täysillä ja samalla riemulla menee onnistumiset kuin epäonnistumisetkin.

Liuhdon agilitykoulutus

Lauantaina 22.9. olimme Tuulia Liuhdon koulutuksessa Killerillä. Ensinäkin oli kiva päästä treenaamaan halliin, missä yleensä aina vain kisaamme. Toiseksi, Pepellä oli tosi kiva päivä. Se meni kuin ajatus, joten pystyin oikeesti keskittymään omaan tekemiseen ja siihen itse ohjaamiseen.

 

Tässä molempien Liuhtojen radat, mutta me mentiin vain Tuulian rataa. Yritin tutustua rataan jo etukäteen paperilta, mutta ei se oikein minulta luonnistu. Rata oli luonnossa yllättävän tiivis. Saatiin hirmu hyviä vinkkejä nopean koiran ohjaamiseen, hidastamiseen ja lähettämiseen. Itse kun en pysty kisaamaan vauhdissa koiran kanssa, niin otan juuri tälläiset neuvot mielelläni vastaan!

 

Tuulia Liuhdon rata 22.9.2012

Tuli huomattua myös se, ettei ne Pepen kontaktit aivan kunnossa ole. Tuulia sanoikin, että minun "koske" käsky tarkoittaa eri asioita ja välillä sitä on noudatettava, välillä ei. Juu, allekirjoitan tämän. Ja otan opiksi. Lokakuusta joulukuuhun alkaakin meillä kontaktien tehotreenit, kun pääsemme halliin treenaamaan missä kontaktit valmiina kasattuna. En vaan oikein tiedä mitä niiltä haluaisin. Puomille ja keinulle vaadin pysähtymään, mutta säälinkö koiran selkää A:lla ja annan ottaa juoksukontaktin. Toisaalta on räiskinyt sieltä tosi rumasti alas, että varmempi ehkä vaan on vaatia pysähtymään sinnekkin. Ja näin mä saisin vähän lisää peliaikaa siirtyä oikeisiin asemiin.

Mun pitää myös kiinnittää huomioo siihen, missä kohdalla käskytän "koske". Nyt sanon sen ajoissa ja koira jää venttailemaan juuri ennen kontaktia eli ei tiedä mitä se oikeesti tarkoittaa. Ja taas toisaalta, kun käskytän koiran "kiipee", se periaatteessa tarkoittaa että kiipeä ja mene kontaktille odottamaan vapautuskäskyä. Eli "koske" olisi turha, joskin hyvä vahviste. Ja tästä päästäänkin vapautuskäskyyn, mikä on hyvinhyvin vaiheessa vielä. Pepe oikeestaan vapautuu minun liikkeestä, mikä ei ole hyvä.

Eli pitää miettiä miten haluan opettaa ja sitten vaan lähteä johdonmukaisesti paikkaamaan tilannetta. En oikeestaan ole huolissani kontakteista, sillä hyvin harvoin niissä on tullut virheitä, mutta olisihan se kiva ettei tarvitse niitä aina varmistaa.

Timo Liudon rata 22.9.2012

 

Sunnuntaina sitten harjoiteltiin opittua Laukan möllikisoissa. Möllirata meni juostessa, tehtiin nolla ajalla 26 ja risat ihanneajan ollessa minuutti. Alla pari videoo kisaavien radasta, missä itsellä oli muisti kovilla. Rata oli mielenkiintoisen kimurantti ja samaa kohtaa mentiin useaan kertaan. Muistin radan, mutta Pepe oli aiheuttaa puomilla sydänkohtauksen! Tuli niin kauheella vauhdilla, että takajalat ei päässyt mukaan ja humpsahti alas sieltä. Auts!

 

 

Pieni "kontaktivirhe" ei vautia hidastanut, vaan loppurata mentiin sitten niin lujaa kuin cockeri ikinä jaloistaan pääsee. Ei vissiin sattunut hurjan näköinen pudotus puomilta. Ehkä Pepe ajatteli, että yliajalle ei muuten sattuneesta huolimatta mennä ja yritti ottaa menetettyä aikaa kiinni! Minä en yllättäen pysynyt koiran perässä, vaikka kovasti yritinkin...

 

Spanieleiden mejämestaruuskoe

Vähän käy hitailla tämä kirjoitusprosessi nyt. Mutta kai se on parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Olimme siis sunnuntaina 16.9. Rengossa spanieleiden mejämestaruuskokeessa. Koska kyseessä oli "arvokisa", pääsimme valmiille jäljelle. Mukavaa, mutta hyvin outoa! Menin kuitenkin paikalle jo lauantai iltana, sillä en viitsinyt sunnuntaina aamuyöstä lähteä ajemaan.

Tavoitteena tähän kauden viimeiseen mejäkokeeseen oli vain tulos, täysin epäonnistuneen pm-mejän jälkeen. Viime syksykin tuotti ongelmia, sillä Pepe tais kahdesta viimeisestä kokeesta tehdä nollat. Mene ja tiedä, onko kyse siitä, että koira on vielä nuori jäljestäjäksi ja sen pää ei kestä 6-7 koetta kesälle. Vai johtuuko syksyn hajuista ja siitä, että metsästyskoiralle on ajettu niin vahvasti sisään vietti tehdä rodunomaista työtä näin syksyisin. Vai onko syynä hirvien syyskuulle ajoittuva kiima? Jos joku osaa sanoa, miten saa syksyn hajun tallennettua laatikkoon ja levitettyä keväällä pitkin treenimaastoja, niin kertoo heti.

Pepe oli ihan kummallinen koko viikonlopun. Sitä ei tainnut kiinnostaa kun tytöt tällä kertaa. Oli ikävä myös huomata, että kun koirakavereiden kanssa ei olla oltu tekemisissä juurikaan, niin ei tuo pikkumustakaan oikeen osaa käyttäytyä enää koirien kanssa. Ei sillä, että olisi mitenkään aggressiivinen, mutta narttujen persuuksissa kiinni ja varmaan selässä heti kun silmä välttäis. Ärsyttävää! Aina kun on koirakaveri tullut kylään, on päässyt äijä tositoimiin, siitä kai moinen käyttäytyminen nyt johtuu.

No, laukauksensietotesti hirveellä tärinällä (mutta varmasti) läpi ja oli kun jossain horroksessa sen jälkeen. Toiselle jäljelle oltiin menossa: "mitä mä tähän väliin nyt oikein keksin?" Leikiksihän se sitten meni ja sain koirasta sen horroksen pois ja keskittymisen samalla johonkin muuhun kuin toisiin koiriin! Pepe sinkoili lelun kanssa kymmenisen minuuttia ympäri metsää ja oli sen jälkeen kovin tyytyväisen oloinen. Minä jo mietin, että ehkä tästä jäljestä sitten kuitenkin jotain tulee!

Jälki alkoikin ihan mukavasti ja kerkesin jo ajattelemaan, että se katastrofi pm-mejä oli vain joku juttu pienen mustan cockerin päässä. Eihän nämä koneita ole! Pari ekaa kulmaa teetti jonkun verran työtä, Pepe pyöritti pari tai kolme rinkiä, mutta pääsi kuitenkin jatkamaan. Ja makuut merkattiin esimerkillisesti. Vähän kummallisesti tosin Pepen tyylin tietäen, mutta merkattiin selkeästi pysähtymällä. Siis todellakin pysähtyi, seisoi siinä haistelematta 5-10 sekuntia ja jatkoi matkaa. Viimeisillä makuilla jo sitten vähän kuopsutettiin.

Kolmannella suoralla, makuun molemmin puolin alkoi hirveä pyöritys ja näin koirasta, että sillä hajosi pakka ihan totallisesti. Ei tiennyt yhtään mitä piti tehdä. Tuomittiin hukka. Koitin kehoituksellakin saamaan takaisin jäljelle, mutta kun sanoin "jälki", siitä seurasi kahta kauheampi koohotus ja aivan väärään suuntaan. Jatkoi sitä riistajälkeä, minkä ilmeisesti oli löytänyt. En siis enää ikinä kehoita koiraa jäljellä. Palautuksen jälkeen makuu merkattiin ja kulma mentiin suoraan ilman mitään pyörityksiä. Mutta sitten jälleen neljännellä osuudella tuli määrätietoinen poistuminen jäljeltä. Ja toinen hukka. Voi rähmä! Jälleen palautuksen jälkeen viimeinen makuu esimerkillisesti merkaten ja hienosti loppuun.

Näistä pyörityksistä saimme VOI3, 29 pistettä. Mutta makuiden ja kulmien merkkauksista 13/14 pistettä, mikä lämmitti mieltä oikein kivasti!

Tässä tuomari Juha Junkkalan kertomus jäljen tapahtumista:

"Lähtö innokas. Etenee reippaalla nopeudella käyttäen sekä maa- että ilmavainua. Työskentelee sik-sak tyylillä jäljellä ja sen tuntumassa. Merkkasi kaikki makaukset, 1. kulma pienellä lenkillä, katkokulmalla laaja lenkki, kolmas kulma suoraviivaisesti. Kolmannella osuudella tekee makauksen molemmin puolin laajoja lenkkejä, joista viimeinen johtaa hukkaan. Neljännellä osuudella suoraviivainen poistuminen jäljeltä, josta hukka. Kaato löytyi, nuuhki ja nouti. Reipasta jäljestystä, jota tänään riistajäljet häiritsivät."

Jos lähdetään spekuloimaan jälkeä, niin Pepe teki kaikenkaikkiaan oikein hyvän työn, riistajäljet vaan veivät mukanaan. Jäljellä kyllä oli oikein polkuja, en tiedä edes olivatko ne ihmisen vai eläimen tekemiä, sen verran selkeitä oli. Jos hukkia ei olisi tullut, oliko pisteet olleet sitten 49? En oikein usko, mutta hyvä ykkönen tuollaisella makuiden merkkauksella olisi tullut. Ja vaikka kulmilla pyöritettiin, tuntui tuomari arvostavan nimen omaan makuiden merkkausta, sillä tulosten luvussa lähes kaikkien kompastuskiveksi osoittautui makuiden puutteellinen merkintä.

Tällä kertaa meni näin. Ja tyytyväinen olen, että saimme edes tuloksen. Nämä syksyn kokeet kun näyttävät teettävän töitä enemmän. Harmi, että mestaruuskokeet ajoittuvat juuri syksyyn jos minulla on koira, joka jäljestää touko-elokuun 48 keskiarvolla ja sen jälkeen aivan huuhaa. Vai onko minulla semmoinen? Vai onko minulla vain nuori koira? Miten tuota syksyjälkeä lähtisi treenaamaan? Mistä löydän syksyn keväällä tai kesällä? Ensi vuosi näyttäköön sen, onko syksyn huonot jäljet iän syytä. Sääli, ettemme pääse käyttämään syksyn tuloksia ensi vuodelle hyöyksi, vaan pitää kerätä uudelleen tulos neljästä kokeesta, mikä taas saattaa olla liikaa koiralle (kun siihen päälle esim. pm-mejä- ja spanielimejäkoe). Aika näyttää. Pari harkkajälkeä enää ja mejä jää ansaitulle talvitauolle.

Piirinmestaruus agility

Piirinmestaruuksista vuorossa oli agility. Sunnuntaina 9.9. kirmailimme kolmen radan verran omissa kisoissa. Eli jälleen oli ns. kotikenttäetu.

Koirasta kyllä huomasi, että nyt ollaan kotikentällä, mutta varsinainen etu jäi vähän hämärän peittoon. Niinkun mulla muutenkin koko päivä, sillä ennen ensimmäistä rataantutustumista tuikkasi tokkurainen ampiainen mua poskeen. Onneksi ei turvottanut hengitysteitä tukkoon, vaan vain vähän sisäpuolelta. Ulospäin kuulema näkyi vain pieni punoitus. Mutta särky oli kuin hammassärky, mikä söi mun keskittymiskykyä. Mikä ei tapa niin se vahvistaa! Ja tuli todettua, etten tosiaankaan ole allerginen enää pistoksille.
 

Ensimmäinen agilityrata mentiin sisulla ja yllättäen se olikin päivän paras. Tehtiin 10 (vaikka ensin luulin vitoseksi) ja sijoituttiin kolmanneksi. Ajan perusteella (rapiat 5 sekuntia alle ihanteen) oltiin toisia, mutta kaksi ensimmäistä koirakkoa teki nollat.

 

Eka rata näytti tälle. Se on Allan Mattsonin käsialaa. Alussa mulla oli tavoitteena vaan pitää Pepe pois A-esteeltä ennen kolmatta hyppyä. Ensimmäinen riski ottaa koira vastaan rintamasuunta A:lle päin. Selvisimme siitä.
 
Sitten olin suunnitellut, että Pepehän muuten jää kontaktille, no arvaa jäikö? Ei tosiaankaan, mutta minä jäin sitä varmistelemaan, joten olin enemmän kun myöhässä vitos-kutos hypylle. Ajattelin mennä vitosen taakse ottamaan koiran vastaan ja valssata siitä takakiertoon kutoselle ja siitä hallitusti kepeille, jääden niiden vasemmalle puolelle. Tässä vaiheessa kuvioihin tuli suunnitelma B, C, ja D. Rumaa jälkeä, mutta ei hylsyä. Ilmeisesti tässä hässäkässä putosi ainakin yksi rima (kuulema hännällä).

Loppuen lopuks otin kai Pepen jonkinlaisella sylikäännöksellä esteiden välistä ja lähetin itsenäisesti kepeille ottaen sen siellä kiinni ja lähetin putkeen. Kepit oli oikeen hienot ja se kesti mun etuilemisen!

Putkesta ampaistiin täysiä pihalle kuuntelematta yhtään, joten taas suunnitelman muutos kymppiesteelle. Meinasin vaan ottaa tiukastin haltuun ja lähettää oikeaan putken päähän, mutta tähän oli tehtävä lennossa muutos ja teinkin tosi tökerön valssin, mutta putken oikea pää löytyi! Loppuradalla ei oikeestaan kummempaa ollut. Pituuden ja putken kanssa piti olla tarkkana, mitä käskyttää ettei pamahda putkeen väärästä päästä.

Olen suorastaan ylpeä siitä, että pystyin niin monta kertaa vaihtamaan lennosta suunnitelmaa. Ja aika oli pöllöilyistä huolimatta ihan kiva! Kyllä se tästä.

Toinen rata oli ensimmäinen varsinainen piirinmestaruus rata. Tämäkin hyppyrata kaatui jälleen omaan hitauteeni. Olin suoran putken jälkeen myöhässä nelosen takaakiertoon ja Pepe hyppäs sen väärään suuntaan. Loppurata mentiinkin sitten riskillä, eri ohjauksia koittaen. Pepe ei oikein ollut kuulolla ja kaahotti hirmu pitkiä kaarroksia vähän joka paikkaan.

 

Viimeinen rata olikin "hei me juostaan" -rata. Vaikutti melkein ykkös- tai kakkosluokan radalta. Tämän radan jälkeen tajusin, miksi alempien luokkien helpotkin radat tuotti meille vaikeuksia: en pysy koiran vauhdissa suoralla radalla, joten en ole ohjaamassa sitä oikeaan paikkaan oikealla sekunnin sadasosalla. Tämän radan tavoitteeksi otin sen, että juoksen tosissani. Yritinhän minä ja kyllä se videolta vähän vauhdikkaammalle näytti kun monet muut radat. Ja näin jälkikäteen voin todeta, että reidet on kipeenä, eli olen kai sitten juossut kunnolla.

 

Mutta siihen juoksemattomuuteen tämäkin rata kaatui. Alku meni ihan jees, joskin persjättö kolmosen jälkeen liian myöhään. Kontaktilta karkasi, eli olin myöhässä putkeen vientiin. Näytin vasemmalla kädellä putkeen ohjauksen, mutta Pepe kääntyi kysymään mihin ja minä hidastin ja vaihdoin kättä! Tyhmä! Koira oli just väärän putken pään kohdalla ja sujahti sinne. Olisin vaan juossut ja pitänyt sen koiran puoleisen käden ohjauksen. Loppu mentiin täysillä ja siitä syystä sieltä jäi hyppy 16 hyppäämättä. Mutta ei haittaa!

 

Vidon jouduin leikkaamaan siten, että se loppuu A:lle. Koska en ole tekniikan ihmelapsi, enkä osaa lähettää videoo kännykästä  suoraan youtubeen (tai osasin minä sen, mutta ei se mun tilille tietään löytänyt!) Video päättyy sopivasti kohtaan missä huudan koiralle: sika!

 

 

 

Piirinmestaruuksissa oltiin jo toisessa lajissa, mutta tästäkään ei tulosta. Ensi vuonna revanssi!

 

Oltais sittenkin päästy myös kolmannen lajin, tokon, piirinmestaruuskisoihin lauantaina 15.9., mutta luulin olevani spanielimestaruuden jälkiä tekemässä. Enpä olekaan, sillä päästään valmiille jäljille sunnuntaina 16.9. Mutta en myöskään ehtinyt ilmoittautumaan tokokokeeseen. 

Keski-Suomen PM Mejä

Vahdin koko Lontoon reissun ajan sähköpostia: päästäänkö PM-mejään vai ei. Pisteitä meillä on kasassa 49, ja 3x48, mutta tämä ei takaa paikkaa piirinmestaruuteen erittäin kovatasoisessa Keski-Suomessa. Olin jo heittänyt kirveen järveen, mutta kun koneesta tulin Suomen puolelle ja laitoin virrat päälle oli matkan aikana vihdoin tullut viesti: tervetuloa pm-mejään. Jee!

Äkkiä harkkajälki tekemään ja tsemppi kokeeseen. Tai tässä vaiheessa mejääkin varmaan voi kutsua kisaksi. Harkkajälki meni aivan perssiilleen, mutta ehkä se oli sen päivän mielentila.

No eipä ollut. Piirinmestaruus kokeesta ei paljon jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Keskeytin kokeen toiselle kulmalle, katkolle, kun oli jo kaksi hukkaa alla ja kolmas tulossa hyvää vauhtia paluujäljelle. Ihme juttu, mutta kun tämä on laji, missä et voi muuta kun mennä narun jatkeena, ei tämmöiselle työtapaturmalle mitään mahda. Ei ollut Pepen päivä se sunnuntai, harmi että se osui juuri piirinmestaruuteen.

Jäljet olivat tehty hyvinhyvin riistarikkaaseen maastoon. Edelliseltä jäljeltä oli säikytetty kettu kaadolta pois ja uskon, että se sama kettu kummitteli myös meidän jälkellä. Pepe nimittäin pysähtyi kahdesti katseleen ja kuunteleen jotakin jäljen oikealta puolelta. Sen jälkeen otti kirjaimellisesti määrätietoisen poistumisen jäljeltä tämän uuden hajun perään. Meillä päin on citykettu, jota olemme useampana iltana hätistelleet kannoilta iltalenkillä. Ollaan otettu myös jälkeä siitä, eli peiliin saa jälleen kerran katsoa kun koira hairahtui verijäljeltä muulle jäljelle.

Mutta myös vauhti ja päätön tohotus koitui Pepen kohtaloksi pm-mejässä. Kova vauhti korvaa puuttuvan älyn ja jos juoksee päättömästi vaan eteenpäin, joskus tulee kaato vastaan. Näin ehkä Pepe ajatteli. Tuli ihan viime kesän tuskastuneet jäljet mieleen kun koira vaan tohotti eteenpäin, eikä käyttänyt yhtään nenäänsä. Oikeestaan hyvä, että otin keskeytyksen ja sain puututtua tämmöiseen työskentelymalliin. Loppujälki nimittäin meni ihan mukavasti jäljen päällä aaltoillen. Makuista ei oltu koskaan kuultukaan.

Omalla opastuksella sain todeta, että en ole niin herkkä ampiaisille kun olen pitkään luullut. Ja siksi niitä pelännyt. Se tuli todistettua astumalla maa-ampiaispesään ja saamalla osumia arkaan paikkaan takamukseen ja käteen. Pystyin myös olemaa huutamatta ja huitomatta (ja ylpeä siitä!), ettei jäljellä ollut koira häiriintyisi.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan! Kesän tavoite täytettiin, eli päästiin PM-mejään mukaan. Ja vieläpä kolmanneksi parhailla pisteillä.

PM-mejässä siis olivat:
Timo Nojonen ja Kuti (karsinnan keskiarvo 49p.)
Kati Koto ja Teddy (48,67p.)
Tiia Pellonpää ja Pepe (48,33p.)
Leila Mäkinen ja Nysse (48p.)
Kari Muje ja Iiris (48p.)
Sirkka-Liisa Asp ja Maija 48p., cockeri!!)
Mauri Kallinen ja Nemo (46,67p.)

Ja tulokset:
1. Timo Nojonen ja Kuti VOI1, 49p.
2. Kari Muje ja Iiris VOI1, 47p.
3. Kati Koto ja Teddy VOI1, 45p.
4. Sirkka-Liisa Asp ja Maija VOI2, 38p.
5. Leila Mäkinen ja Nysse, VOI2, 34p.
6. Mauri Kallinen ja Nemo (tuomari kesk.)
7. Tiia Pellonpää ja Pepe (ohjaaja kesk.)

Onnea Timolle ja Kutille SM-kisoihin ehkä ensi vuonna saamme tuplaedustuksen sinne!

Seuraava tavoite on Spanieli mejämestaruus 16.9. Selviää tänä iltana (*muoks* on jo selvinnyt: pääsemme!), pääsemmekö mukaan edustamaan lohkoa 5 eli rakkaan kotiseuran Keski-Suomen Spanielikerhon lippua pidämme yllä.