EVL-korkkaus

Tultiin juuri ensimmäisestä EVL-tokokokeesta Muuramesta. Vitsit, että jännitti!

EVL:ssä oli vain kaksi koiraa: cockerspanieli ja sileäkarvainen noutaja. Lisänä oli vielä kolmaskin musta koira, olisikohan ollut belgi. Tulostavoitetta meillä ei tähän kokeeseen ollut, kunhan käytiin haistelemassa tunnelmaa. Ja minä tulin oppimaan mistä puolelta ne saamarin törpöt tulee kiertää.
Seuraavassa kokeessa pystyn keskittymään vain koiraan, sillä ei tarvitse oikeesti kuunnella liikkuria, jotta tietäisin mitä seuraavaksi tapahtuu tai missä kohtaan pitää tehdä mitäkin.

Pepe sai Tuire Marjamäeltä kasaan 184p, melkein päästiin tulokseen.

Paikkaistuminen 8,5
Paikkamakuu 8
Seuraaminen 7
Z-kävely 5,5
Luoksetulo 7
Ruutu 0
Ohjattu 0
Metalli 9
Tunnari 9
Kaukot 6

Paikkaistumisessa ja -makuussa haisteli vähän. Ylläri! Paikkamakuussa kuulema jo vähemmän, seurailui ihmisiä ja lehtien lentoa. Perus Pepemäistä!

Kivan seuraamisen taisin mokata itse, sillä annoin yhdessä käännöksessä käskyn "seuraa". Jännityksen piikkiin tuo virhe, eka liike kun oli. Muuten seuraaminen oli oikein kivaa, varsinkin hidas kävely.

Z-kävelyssä Pepe ei tehnyt ensimmäistä maahan menoa, vaan jäi istumaan. Lisäksi itse mokailin ekalla pätkällä kiertämällä väärin päin tolpan ja koiran väärältä puolelta. Paikkasin tän seuraavissa. Kuulema lähdettiin liikkeellekin väärältä puolen törppöä, mutta se taisi olla liikkurin moka, ei meidän. Istu- ja seisoasennon Pepe teki hyvin, mutta seuraaminen oli aivan huuhaata!

Luoksetulossa tuli tosi hyvällä vauhdilla, mutta ei ollut oikein ajatusta pysähtyä seisomaan. Valui aika paljon. Maahan meno jo parempi ja ajallaan. Alussa tarvitsi tuplakäskyn maahan menoon. Outoa!

Ruutu ja ohjattu nouto meni nollille. Ruudussa annoin väärän käskyn merkille menoon, ei lähtenyt ekalla. Toisella hyvin merkille, mutta sitten ruudun hahmottaminen hakusessa. Koira lähti juoksemaan aivan täysiä kentän toiselle laidalle (ruudun viereiseen nurkkaan), mutta pysähtyi sinne hienosti seis käskystä. Mutta ei enää löytänyt ruutua oudosta suunnasta. Tuomari kehui vauhtia ja tuumasi, että saattaapa tuolle jäädä ruutu pieneksi -niinpä!
Ohjatussa ei meinannut malttaa merkille jäädä, mikä se meidän kompastuskivi noutohullun koiran kanssa onkin tässä liikkeessä. Sain pysähtymään, mutta en kehdenmetrin sisään. Harjoitellen "vesa", eli nouto vasemmalta. Vähän ryntäs kapulalle, mutta toi nätisti. Tuomarille taas hymyilyn aihetta omalaatuisella käskytyksellä: "erkki", "vesa". Kysyi, että mikäs se oikea sitten on. No tietenkin "olli".

Metallissa pienehkö ryntäys kapulalle, mutta hyvin viereen asti. Ei ees ollu kovin ällöttävä.

Tunnarissa upeaa työtä! Pepe kävi järjestyksessä kapuloita läpi, kunnes tuli omalla ja nopea palautus. En oikein edes tiedä, mistä se yksi piste lähti. Tulos! Mahtavaa! Kun tän kanssa ollaa taisteltu viimeaikoina!

Kaukoissa liikkui "vain" puoli koiran mittaa. Ja se ensimmäinen seisomaan nousu! Täydellinen! Seiso-maahan menossa ainakin liikkui.

Ei huono aloitus evl-kokeeksi. Kaksi liikettä nollille ja silti jäätiin vain 8 pistettä kolmos palkinnosta.
Palkintojen jaossa Pepe sai niin liikkurilta kuin tuomariltakin kehuja reippaudesta ja iloisuudestaan. Kuulema hauska, vaikka menee pieleen, niin kaveri yrittää silti täysillä ja samalla riemulla menee onnistumiset kuin epäonnistumisetkin.

Liuhdon agilitykoulutus

Lauantaina 22.9. olimme Tuulia Liuhdon koulutuksessa Killerillä. Ensinäkin oli kiva päästä treenaamaan halliin, missä yleensä aina vain kisaamme. Toiseksi, Pepellä oli tosi kiva päivä. Se meni kuin ajatus, joten pystyin oikeesti keskittymään omaan tekemiseen ja siihen itse ohjaamiseen.

 

Tässä molempien Liuhtojen radat, mutta me mentiin vain Tuulian rataa. Yritin tutustua rataan jo etukäteen paperilta, mutta ei se oikein minulta luonnistu. Rata oli luonnossa yllättävän tiivis. Saatiin hirmu hyviä vinkkejä nopean koiran ohjaamiseen, hidastamiseen ja lähettämiseen. Itse kun en pysty kisaamaan vauhdissa koiran kanssa, niin otan juuri tälläiset neuvot mielelläni vastaan!

 

Tuulia Liuhdon rata 22.9.2012

Tuli huomattua myös se, ettei ne Pepen kontaktit aivan kunnossa ole. Tuulia sanoikin, että minun "koske" käsky tarkoittaa eri asioita ja välillä sitä on noudatettava, välillä ei. Juu, allekirjoitan tämän. Ja otan opiksi. Lokakuusta joulukuuhun alkaakin meillä kontaktien tehotreenit, kun pääsemme halliin treenaamaan missä kontaktit valmiina kasattuna. En vaan oikein tiedä mitä niiltä haluaisin. Puomille ja keinulle vaadin pysähtymään, mutta säälinkö koiran selkää A:lla ja annan ottaa juoksukontaktin. Toisaalta on räiskinyt sieltä tosi rumasti alas, että varmempi ehkä vaan on vaatia pysähtymään sinnekkin. Ja näin mä saisin vähän lisää peliaikaa siirtyä oikeisiin asemiin.

Mun pitää myös kiinnittää huomioo siihen, missä kohdalla käskytän "koske". Nyt sanon sen ajoissa ja koira jää venttailemaan juuri ennen kontaktia eli ei tiedä mitä se oikeesti tarkoittaa. Ja taas toisaalta, kun käskytän koiran "kiipee", se periaatteessa tarkoittaa että kiipeä ja mene kontaktille odottamaan vapautuskäskyä. Eli "koske" olisi turha, joskin hyvä vahviste. Ja tästä päästäänkin vapautuskäskyyn, mikä on hyvinhyvin vaiheessa vielä. Pepe oikeestaan vapautuu minun liikkeestä, mikä ei ole hyvä.

Eli pitää miettiä miten haluan opettaa ja sitten vaan lähteä johdonmukaisesti paikkaamaan tilannetta. En oikeestaan ole huolissani kontakteista, sillä hyvin harvoin niissä on tullut virheitä, mutta olisihan se kiva ettei tarvitse niitä aina varmistaa.

Timo Liudon rata 22.9.2012

 

Sunnuntaina sitten harjoiteltiin opittua Laukan möllikisoissa. Möllirata meni juostessa, tehtiin nolla ajalla 26 ja risat ihanneajan ollessa minuutti. Alla pari videoo kisaavien radasta, missä itsellä oli muisti kovilla. Rata oli mielenkiintoisen kimurantti ja samaa kohtaa mentiin useaan kertaan. Muistin radan, mutta Pepe oli aiheuttaa puomilla sydänkohtauksen! Tuli niin kauheella vauhdilla, että takajalat ei päässyt mukaan ja humpsahti alas sieltä. Auts!

 

 

Pieni "kontaktivirhe" ei vautia hidastanut, vaan loppurata mentiin sitten niin lujaa kuin cockeri ikinä jaloistaan pääsee. Ei vissiin sattunut hurjan näköinen pudotus puomilta. Ehkä Pepe ajatteli, että yliajalle ei muuten sattuneesta huolimatta mennä ja yritti ottaa menetettyä aikaa kiinni! Minä en yllättäen pysynyt koiran perässä, vaikka kovasti yritinkin...

 

Spanieleiden mejämestaruuskoe

Vähän käy hitailla tämä kirjoitusprosessi nyt. Mutta kai se on parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Olimme siis sunnuntaina 16.9. Rengossa spanieleiden mejämestaruuskokeessa. Koska kyseessä oli "arvokisa", pääsimme valmiille jäljelle. Mukavaa, mutta hyvin outoa! Menin kuitenkin paikalle jo lauantai iltana, sillä en viitsinyt sunnuntaina aamuyöstä lähteä ajemaan.

Tavoitteena tähän kauden viimeiseen mejäkokeeseen oli vain tulos, täysin epäonnistuneen pm-mejän jälkeen. Viime syksykin tuotti ongelmia, sillä Pepe tais kahdesta viimeisestä kokeesta tehdä nollat. Mene ja tiedä, onko kyse siitä, että koira on vielä nuori jäljestäjäksi ja sen pää ei kestä 6-7 koetta kesälle. Vai johtuuko syksyn hajuista ja siitä, että metsästyskoiralle on ajettu niin vahvasti sisään vietti tehdä rodunomaista työtä näin syksyisin. Vai onko syynä hirvien syyskuulle ajoittuva kiima? Jos joku osaa sanoa, miten saa syksyn hajun tallennettua laatikkoon ja levitettyä keväällä pitkin treenimaastoja, niin kertoo heti.

Pepe oli ihan kummallinen koko viikonlopun. Sitä ei tainnut kiinnostaa kun tytöt tällä kertaa. Oli ikävä myös huomata, että kun koirakavereiden kanssa ei olla oltu tekemisissä juurikaan, niin ei tuo pikkumustakaan oikeen osaa käyttäytyä enää koirien kanssa. Ei sillä, että olisi mitenkään aggressiivinen, mutta narttujen persuuksissa kiinni ja varmaan selässä heti kun silmä välttäis. Ärsyttävää! Aina kun on koirakaveri tullut kylään, on päässyt äijä tositoimiin, siitä kai moinen käyttäytyminen nyt johtuu.

No, laukauksensietotesti hirveellä tärinällä (mutta varmasti) läpi ja oli kun jossain horroksessa sen jälkeen. Toiselle jäljelle oltiin menossa: "mitä mä tähän väliin nyt oikein keksin?" Leikiksihän se sitten meni ja sain koirasta sen horroksen pois ja keskittymisen samalla johonkin muuhun kuin toisiin koiriin! Pepe sinkoili lelun kanssa kymmenisen minuuttia ympäri metsää ja oli sen jälkeen kovin tyytyväisen oloinen. Minä jo mietin, että ehkä tästä jäljestä sitten kuitenkin jotain tulee!

Jälki alkoikin ihan mukavasti ja kerkesin jo ajattelemaan, että se katastrofi pm-mejä oli vain joku juttu pienen mustan cockerin päässä. Eihän nämä koneita ole! Pari ekaa kulmaa teetti jonkun verran työtä, Pepe pyöritti pari tai kolme rinkiä, mutta pääsi kuitenkin jatkamaan. Ja makuut merkattiin esimerkillisesti. Vähän kummallisesti tosin Pepen tyylin tietäen, mutta merkattiin selkeästi pysähtymällä. Siis todellakin pysähtyi, seisoi siinä haistelematta 5-10 sekuntia ja jatkoi matkaa. Viimeisillä makuilla jo sitten vähän kuopsutettiin.

Kolmannella suoralla, makuun molemmin puolin alkoi hirveä pyöritys ja näin koirasta, että sillä hajosi pakka ihan totallisesti. Ei tiennyt yhtään mitä piti tehdä. Tuomittiin hukka. Koitin kehoituksellakin saamaan takaisin jäljelle, mutta kun sanoin "jälki", siitä seurasi kahta kauheampi koohotus ja aivan väärään suuntaan. Jatkoi sitä riistajälkeä, minkä ilmeisesti oli löytänyt. En siis enää ikinä kehoita koiraa jäljellä. Palautuksen jälkeen makuu merkattiin ja kulma mentiin suoraan ilman mitään pyörityksiä. Mutta sitten jälleen neljännellä osuudella tuli määrätietoinen poistuminen jäljeltä. Ja toinen hukka. Voi rähmä! Jälleen palautuksen jälkeen viimeinen makuu esimerkillisesti merkaten ja hienosti loppuun.

Näistä pyörityksistä saimme VOI3, 29 pistettä. Mutta makuiden ja kulmien merkkauksista 13/14 pistettä, mikä lämmitti mieltä oikein kivasti!

Tässä tuomari Juha Junkkalan kertomus jäljen tapahtumista:

"Lähtö innokas. Etenee reippaalla nopeudella käyttäen sekä maa- että ilmavainua. Työskentelee sik-sak tyylillä jäljellä ja sen tuntumassa. Merkkasi kaikki makaukset, 1. kulma pienellä lenkillä, katkokulmalla laaja lenkki, kolmas kulma suoraviivaisesti. Kolmannella osuudella tekee makauksen molemmin puolin laajoja lenkkejä, joista viimeinen johtaa hukkaan. Neljännellä osuudella suoraviivainen poistuminen jäljeltä, josta hukka. Kaato löytyi, nuuhki ja nouti. Reipasta jäljestystä, jota tänään riistajäljet häiritsivät."

Jos lähdetään spekuloimaan jälkeä, niin Pepe teki kaikenkaikkiaan oikein hyvän työn, riistajäljet vaan veivät mukanaan. Jäljellä kyllä oli oikein polkuja, en tiedä edes olivatko ne ihmisen vai eläimen tekemiä, sen verran selkeitä oli. Jos hukkia ei olisi tullut, oliko pisteet olleet sitten 49? En oikein usko, mutta hyvä ykkönen tuollaisella makuiden merkkauksella olisi tullut. Ja vaikka kulmilla pyöritettiin, tuntui tuomari arvostavan nimen omaan makuiden merkkausta, sillä tulosten luvussa lähes kaikkien kompastuskiveksi osoittautui makuiden puutteellinen merkintä.

Tällä kertaa meni näin. Ja tyytyväinen olen, että saimme edes tuloksen. Nämä syksyn kokeet kun näyttävät teettävän töitä enemmän. Harmi, että mestaruuskokeet ajoittuvat juuri syksyyn jos minulla on koira, joka jäljestää touko-elokuun 48 keskiarvolla ja sen jälkeen aivan huuhaa. Vai onko minulla semmoinen? Vai onko minulla vain nuori koira? Miten tuota syksyjälkeä lähtisi treenaamaan? Mistä löydän syksyn keväällä tai kesällä? Ensi vuosi näyttäköön sen, onko syksyn huonot jäljet iän syytä. Sääli, ettemme pääse käyttämään syksyn tuloksia ensi vuodelle hyöyksi, vaan pitää kerätä uudelleen tulos neljästä kokeesta, mikä taas saattaa olla liikaa koiralle (kun siihen päälle esim. pm-mejä- ja spanielimejäkoe). Aika näyttää. Pari harkkajälkeä enää ja mejä jää ansaitulle talvitauolle.

Piirinmestaruus agility

Piirinmestaruuksista vuorossa oli agility. Sunnuntaina 9.9. kirmailimme kolmen radan verran omissa kisoissa. Eli jälleen oli ns. kotikenttäetu.

Koirasta kyllä huomasi, että nyt ollaan kotikentällä, mutta varsinainen etu jäi vähän hämärän peittoon. Niinkun mulla muutenkin koko päivä, sillä ennen ensimmäistä rataantutustumista tuikkasi tokkurainen ampiainen mua poskeen. Onneksi ei turvottanut hengitysteitä tukkoon, vaan vain vähän sisäpuolelta. Ulospäin kuulema näkyi vain pieni punoitus. Mutta särky oli kuin hammassärky, mikä söi mun keskittymiskykyä. Mikä ei tapa niin se vahvistaa! Ja tuli todettua, etten tosiaankaan ole allerginen enää pistoksille.
 

Ensimmäinen agilityrata mentiin sisulla ja yllättäen se olikin päivän paras. Tehtiin 10 (vaikka ensin luulin vitoseksi) ja sijoituttiin kolmanneksi. Ajan perusteella (rapiat 5 sekuntia alle ihanteen) oltiin toisia, mutta kaksi ensimmäistä koirakkoa teki nollat.

 

Eka rata näytti tälle. Se on Allan Mattsonin käsialaa. Alussa mulla oli tavoitteena vaan pitää Pepe pois A-esteeltä ennen kolmatta hyppyä. Ensimmäinen riski ottaa koira vastaan rintamasuunta A:lle päin. Selvisimme siitä.
 
Sitten olin suunnitellut, että Pepehän muuten jää kontaktille, no arvaa jäikö? Ei tosiaankaan, mutta minä jäin sitä varmistelemaan, joten olin enemmän kun myöhässä vitos-kutos hypylle. Ajattelin mennä vitosen taakse ottamaan koiran vastaan ja valssata siitä takakiertoon kutoselle ja siitä hallitusti kepeille, jääden niiden vasemmalle puolelle. Tässä vaiheessa kuvioihin tuli suunnitelma B, C, ja D. Rumaa jälkeä, mutta ei hylsyä. Ilmeisesti tässä hässäkässä putosi ainakin yksi rima (kuulema hännällä).

Loppuen lopuks otin kai Pepen jonkinlaisella sylikäännöksellä esteiden välistä ja lähetin itsenäisesti kepeille ottaen sen siellä kiinni ja lähetin putkeen. Kepit oli oikeen hienot ja se kesti mun etuilemisen!

Putkesta ampaistiin täysiä pihalle kuuntelematta yhtään, joten taas suunnitelman muutos kymppiesteelle. Meinasin vaan ottaa tiukastin haltuun ja lähettää oikeaan putken päähän, mutta tähän oli tehtävä lennossa muutos ja teinkin tosi tökerön valssin, mutta putken oikea pää löytyi! Loppuradalla ei oikeestaan kummempaa ollut. Pituuden ja putken kanssa piti olla tarkkana, mitä käskyttää ettei pamahda putkeen väärästä päästä.

Olen suorastaan ylpeä siitä, että pystyin niin monta kertaa vaihtamaan lennosta suunnitelmaa. Ja aika oli pöllöilyistä huolimatta ihan kiva! Kyllä se tästä.

Toinen rata oli ensimmäinen varsinainen piirinmestaruus rata. Tämäkin hyppyrata kaatui jälleen omaan hitauteeni. Olin suoran putken jälkeen myöhässä nelosen takaakiertoon ja Pepe hyppäs sen väärään suuntaan. Loppurata mentiinkin sitten riskillä, eri ohjauksia koittaen. Pepe ei oikein ollut kuulolla ja kaahotti hirmu pitkiä kaarroksia vähän joka paikkaan.

 

Viimeinen rata olikin "hei me juostaan" -rata. Vaikutti melkein ykkös- tai kakkosluokan radalta. Tämän radan jälkeen tajusin, miksi alempien luokkien helpotkin radat tuotti meille vaikeuksia: en pysy koiran vauhdissa suoralla radalla, joten en ole ohjaamassa sitä oikeaan paikkaan oikealla sekunnin sadasosalla. Tämän radan tavoitteeksi otin sen, että juoksen tosissani. Yritinhän minä ja kyllä se videolta vähän vauhdikkaammalle näytti kun monet muut radat. Ja näin jälkikäteen voin todeta, että reidet on kipeenä, eli olen kai sitten juossut kunnolla.

 

Mutta siihen juoksemattomuuteen tämäkin rata kaatui. Alku meni ihan jees, joskin persjättö kolmosen jälkeen liian myöhään. Kontaktilta karkasi, eli olin myöhässä putkeen vientiin. Näytin vasemmalla kädellä putkeen ohjauksen, mutta Pepe kääntyi kysymään mihin ja minä hidastin ja vaihdoin kättä! Tyhmä! Koira oli just väärän putken pään kohdalla ja sujahti sinne. Olisin vaan juossut ja pitänyt sen koiran puoleisen käden ohjauksen. Loppu mentiin täysillä ja siitä syystä sieltä jäi hyppy 16 hyppäämättä. Mutta ei haittaa!

 

Vidon jouduin leikkaamaan siten, että se loppuu A:lle. Koska en ole tekniikan ihmelapsi, enkä osaa lähettää videoo kännykästä  suoraan youtubeen (tai osasin minä sen, mutta ei se mun tilille tietään löytänyt!) Video päättyy sopivasti kohtaan missä huudan koiralle: sika!

 

 

 

Piirinmestaruuksissa oltiin jo toisessa lajissa, mutta tästäkään ei tulosta. Ensi vuonna revanssi!

 

Oltais sittenkin päästy myös kolmannen lajin, tokon, piirinmestaruuskisoihin lauantaina 15.9., mutta luulin olevani spanielimestaruuden jälkiä tekemässä. Enpä olekaan, sillä päästään valmiille jäljille sunnuntaina 16.9. Mutta en myöskään ehtinyt ilmoittautumaan tokokokeeseen. 

Keski-Suomen PM Mejä

Vahdin koko Lontoon reissun ajan sähköpostia: päästäänkö PM-mejään vai ei. Pisteitä meillä on kasassa 49, ja 3x48, mutta tämä ei takaa paikkaa piirinmestaruuteen erittäin kovatasoisessa Keski-Suomessa. Olin jo heittänyt kirveen järveen, mutta kun koneesta tulin Suomen puolelle ja laitoin virrat päälle oli matkan aikana vihdoin tullut viesti: tervetuloa pm-mejään. Jee!

Äkkiä harkkajälki tekemään ja tsemppi kokeeseen. Tai tässä vaiheessa mejääkin varmaan voi kutsua kisaksi. Harkkajälki meni aivan perssiilleen, mutta ehkä se oli sen päivän mielentila.

No eipä ollut. Piirinmestaruus kokeesta ei paljon jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Keskeytin kokeen toiselle kulmalle, katkolle, kun oli jo kaksi hukkaa alla ja kolmas tulossa hyvää vauhtia paluujäljelle. Ihme juttu, mutta kun tämä on laji, missä et voi muuta kun mennä narun jatkeena, ei tämmöiselle työtapaturmalle mitään mahda. Ei ollut Pepen päivä se sunnuntai, harmi että se osui juuri piirinmestaruuteen.

Jäljet olivat tehty hyvinhyvin riistarikkaaseen maastoon. Edelliseltä jäljeltä oli säikytetty kettu kaadolta pois ja uskon, että se sama kettu kummitteli myös meidän jälkellä. Pepe nimittäin pysähtyi kahdesti katseleen ja kuunteleen jotakin jäljen oikealta puolelta. Sen jälkeen otti kirjaimellisesti määrätietoisen poistumisen jäljeltä tämän uuden hajun perään. Meillä päin on citykettu, jota olemme useampana iltana hätistelleet kannoilta iltalenkillä. Ollaan otettu myös jälkeä siitä, eli peiliin saa jälleen kerran katsoa kun koira hairahtui verijäljeltä muulle jäljelle.

Mutta myös vauhti ja päätön tohotus koitui Pepen kohtaloksi pm-mejässä. Kova vauhti korvaa puuttuvan älyn ja jos juoksee päättömästi vaan eteenpäin, joskus tulee kaato vastaan. Näin ehkä Pepe ajatteli. Tuli ihan viime kesän tuskastuneet jäljet mieleen kun koira vaan tohotti eteenpäin, eikä käyttänyt yhtään nenäänsä. Oikeestaan hyvä, että otin keskeytyksen ja sain puututtua tämmöiseen työskentelymalliin. Loppujälki nimittäin meni ihan mukavasti jäljen päällä aaltoillen. Makuista ei oltu koskaan kuultukaan.

Omalla opastuksella sain todeta, että en ole niin herkkä ampiaisille kun olen pitkään luullut. Ja siksi niitä pelännyt. Se tuli todistettua astumalla maa-ampiaispesään ja saamalla osumia arkaan paikkaan takamukseen ja käteen. Pystyin myös olemaa huutamatta ja huitomatta (ja ylpeä siitä!), ettei jäljellä ollut koira häiriintyisi.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan! Kesän tavoite täytettiin, eli päästiin PM-mejään mukaan. Ja vieläpä kolmanneksi parhailla pisteillä.

PM-mejässä siis olivat:
Timo Nojonen ja Kuti (karsinnan keskiarvo 49p.)
Kati Koto ja Teddy (48,67p.)
Tiia Pellonpää ja Pepe (48,33p.)
Leila Mäkinen ja Nysse (48p.)
Kari Muje ja Iiris (48p.)
Sirkka-Liisa Asp ja Maija 48p., cockeri!!)
Mauri Kallinen ja Nemo (46,67p.)

Ja tulokset:
1. Timo Nojonen ja Kuti VOI1, 49p.
2. Kari Muje ja Iiris VOI1, 47p.
3. Kati Koto ja Teddy VOI1, 45p.
4. Sirkka-Liisa Asp ja Maija VOI2, 38p.
5. Leila Mäkinen ja Nysse, VOI2, 34p.
6. Mauri Kallinen ja Nemo (tuomari kesk.)
7. Tiia Pellonpää ja Pepe (ohjaaja kesk.)

Onnea Timolle ja Kutille SM-kisoihin ehkä ensi vuonna saamme tuplaedustuksen sinne!

Seuraava tavoite on Spanieli mejämestaruus 16.9. Selviää tänä iltana (*muoks* on jo selvinnyt: pääsemme!), pääsemmekö mukaan edustamaan lohkoa 5 eli rakkaan kotiseuran Keski-Suomen Spanielikerhon lippua pidämme yllä.

Vähän aikaa minulle

Olympialaiset olivat jo ohi, mutta renkaat paikallaan Tower Bridgessä

 

Tokokokeen jälkeen Pepellä oli hieronta 13.päivä maanantaina. Pientä jumitusta, mutta ei mitään hirveän vakavaa. Kotijumppa ohjeita noudatellen eteenpäin. Tästä alkoikin Pepen loma ja samalla myös minun, yksin minun loma!

Tiistaina olin taas koekaniinina hiustenvärjäysoperaatiossa. Tällä kertaa sain vaalennusta päähäni. Kultakupariksi ne sitä lopulta väittivät. Ihan jees, joskin tovi siihen meni ennen kuin tottui uuteen peilikuvaan. Keskiviikkona pääsin viimeiseen silmien laserleikkuun jälkeiseen tarkastukseen -kaikki kunnossa, mutta hieman kuivuutta. Kyllä elämä on ihanaa ilman laseja!

Torstaina alkoikin sitten se oikea kesäloma, puolen päivän maissa starttasin volvon ja kurvasin Helsinki-Vantaalle, josta lähti lento Lontooseen. Eka reissu ihan itsekseen, myönnettäköön, että pikkasen se jännitti onko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. EI se itse lento kuitenkaan, vaikka laskeutuminen ei parhaimmasta päästä ollutkaan. Onneksi kentällä oli ystäväni Matleena vastassa, muuten olisin voinut olla hukassa millä kulkupelillä pääsen kämpille. Majoituin myös Matleenan kimppakämpässä, kiitos tytöille sohvapaikasta!

Lontoossa tuli tarkastettua perinteiset turistipaikat, mutta jäi sinne vielä nähtävääkin, kuten Buckinghamin palatsi, johon oli niin kova tunku että olivat loppuunmyyneet kiertoajelun. Stonehedge jäi myös näkemättä, sillä sekin oli loppuunmyyty.

Sohon alueella eräs pubi, jossa söimme

Ensi kerralla tiedämme varata nämä etukäteen. Mutta pääsimme kuitenkin nauttimaan musikaalista Les Misérables Lontoon broadwaylla eli West Endissä. Pubissa piti tietenkin käydä fish&chips syömässä ja markkinoilla vierailla.

Unohtamatta perinteisiä Big Beniä ja muita nähtävyyksiä.


Takana Thames joki ja kauempana Big Ben

Käveltyä tuli jonkun verran ja auton allekin meinasin jäädä ensimmäisinä päivinä, kun en tajunnut katsoa oikeeseen suuntaan! Undergroundin oppi nopeasti, vaikka se alkuun tuntui mahdottomalle.


Mahtava reissu! Hellettä oli koko reissun ajan!

Todiste, että söin etanoita Jamies Italian -ravintolassa 
(vaikka kuvassa kyllä on Matleena-todistaja)