Sivut

17. helmikuuta 2013

Tauko tekee hyvää

Tauko agilitystä tekee näköjään hyvää. Tuplanollat oli Jyväskylän agilitykisoissa niiiiiin lähellä, että melkein ärsyttää se oma typerä virhe.


Viaton suorittaja, jonka ohjaajalla huonot hoksottimet


Ekalta radalta nimittäin nolla. Otin sen varman päälle, joten aika oli vain -1,26 alle ihanneajan. Toisaalta tämä ei yllättänyt, sillä muutama käännös meni pitkäksi kun varmistelin ja keinu mentiin tosi hitaasti. Pepe on keksinyt, että se on kauhea ja sitä ei voi mennä vauhdilla. Tämä lisätään treenilistalle!

Toisaalta taas nolla on nolla! Ja tällä kertaa ei lähtenyt mopo käsistä, ei edes meinannut lähteä, vaan oli tosi hyvin kuulolla ja kontaktit oli tosi nätit! Oliskohan se pallien poisto vaikuttanut juuri kuten oletin: rauhoittavasti. Ettei nyt vaan rauhoittuisi liikaa, ettei vauhti häviä. Sen näkee parin kisan jälkeen, miten käy. Kun omistaa tuulella käyvän koiran, niin ei voi yhden kisan perusteella sanoa oikein mitään. Seuraaviin kisoihinkin on jo ilmoittauduttu viikon päästä Lempäälään ja maaliskuun alussa Jyväskylään.

Mutta se toinen rata! Voihan rähmä! Alkoi tosi hyvin ja vauhtikin oli parempi kuin ekalla radalla, mutta koitin keinulle saada lisää vauhtia vedättämällä, minkä vuoksi ajauduin liian pitkälle ja jouduin ohjaamaan vähintääkin mielenkiintoisesti koiran putkeen. Putken jälkeen oli tiukka linjaus hypyn kautta uudelleen putkeen ja tähän mulle tulikin sitten kiire. Selvittiin siitäkin, mutta sitten mulla hajos pakka ja jäin putken taakse koiraa piiloon. Huono aika leikkiä piilosta! Pepe ampaisi ulos putkesta ja jäi etsimään mua. Mikä siis sinänsä positiivista, että etsi mua ja ohjeita multa eikä tehnyt omia ratkaisujaan, mutta mitä minä teen. Olen jo kipittämässä seuraavalle esteelle ja koiran tulee hypyn ohi. 110 % mun moka. Koira jäi selän taakse ja ettittiin molemmat toisiamme hetken aikaa. Ilmeisesti mun ilme oli sen verran pihalla oleva, että joku radan reunalta (oisko ollut tuomari) sanoi jotain putkesta. Tän avulla osasin jatkaa ohjaten uudelleen hypylle. Mutta mikä ihmeellisintä, mulla ei pudonnut lapaset tiskiin tässä vaiheessa vaan jatkettiin suhteellisen onnistuneesti rata loppuun. Tuloksena siis vitonen ja yliaikaa 0,37 sekuntia.
Rata olisi varmaan ollut nopeampi kuin ensimmäinen ja nolla jos en olisi mokannut noin lahjakkaasti ohjauksen kanssa.

Laitan radoista videot kun ne teknisten ongelmien jälkeen saan käsiini. Se aukaisee tuota mun mokailuakin paremmin. Tässä muutama kuva, kun ei niitä videoita ole nyt tähän hätään laittaa.
Taidan vähän paasata...

Epäilyttää?
 
Joka tapauksessa oikein onnistuneet kisat. Koira olisi tehnyt tuplanollat, mutta ohjaaja oli ihan pihalla! Tästä jatketaan luottavaisin mielin seuraaviin kisoihin ensi viikonloppuna. Torstaina ja lauantaina pienet treenit alle ja sitten jatketaan SM nollien ja tuplanollien metsästystä.

Taiteellista, kuvaajana kaikissa kuvissa Ami Hiltunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti