Joulun aika

Joulu ei ole joulu kun ei ole lunta. Se pienikin joulumieli katosi. Mutta lumettomuus pennun kanssa ei välttämättä ole huono juttu, kun ei laske sitä kauheaa hiekan ja kuran määrää mikä tulee sisälle. Pennun kanssa voi käydä metsässä, eikä tarvitse pelätä että rasittaisi itseään liikaa hangessa, eikä myöskään ole liian paljon pakkasta pitkille lenkeille. Joskin kyllä vettä sataa melkein jatkuvasti, mutta Paavo on alkanut siihenkin tottumaan. Enää ei ole ihan niin kova kiire takaisin kotiin lenkiltä ja ulos lähdetäänkin ihan mielellään.

Käytiin poikien kanssa Vaaruvuoressa patikoimassa Tapaninpäivänä. Hassua kun ei ollut lunta! Pari vuotta taannoin ihmettelin Pepen kanssa lumettomuutta joulukuun alussa, mutta nyt joulukuun lopulla! Ihmeellinen talvi!

Paavo jaksoi hyvin olla mukana, vaikkakin osan matkasta pääsi kenguruhoitoon ja kantoon. Tässä muutama "jouluinen" kuva retkeltä.

 

 

 

 

Pepe 4,5v.

 

 

 

Huomaa Pepen pepsodenttihymy!

 

 

Näistä on melkein mahdoton saada onnistuneita kuvia! Joka kerta jompi kumpi heilahtaa, useimmiten Paavo. Leikistä ei saanut kuvaa edes urheiluasetuksilla. Liian vauhdikasta menoa!

 

 

Paavo alkaa olemaan sisäsiisti. Joskin ilopissit kuuluu vielä asiaan! Mitään suurempaa ei ole tuhottu, vaikka hampaat alkaa vaihtua. Keittiöstä oli yks päivä maisteltu lattialistaa, sillä vein jo palasiksi laitetut rottinkikorit sieltä pois. Sai sitten samanteinkomposti kehikko viritelmän sinne, ettei vaan uusia keittiön kaappeja ala hammastaa. 
 
Oli muuten hassun näkönen kaveri oli joulun tienoilla kun eestä ylhäältä oli kaikki hampaat lähtenyt, mutta ei tullut vielä uusia. Muutama päivä meni uusia odotellessa ja nyt jo pienet alut tulossa.

 

Poikien erot alkaa koko ajan erottua enemmän ja enemmän. Pepe on aina ollut kovin rauhaton ja vähän semmonen stressiherkkä. Paavo on juuri sellainen, mitä mielestäni sen nimi kuvastaa: suht rauhallinen perusjuntti. Ei hötkyile turhia eikä ainakaan stressaa. Paavo pystyy nukkumaan missä vain ja menee joka paikkaan ihan kuin kotiinsa. Ei se Pepellekään vaikeaa ollut, mutta se ei osaa rauhoittua niin helposti. Paavo on yksinään (esim. ulkona) kuitenkin hieman varautunut. Pepen perässä se menee pöhkönä ihan mihin vaan. Pitäisi kirjoittaa enemmänkin näitä eroja ylös sitä mukaa kun tajuaa sellaisen. Ehkäpä joku päivä vielä tulee päivitys eroavaisuuksista.

 

Käytiin eilen Paavon kanssa toisella jäljellä. Siinä oli jo kulmakin, mutta ikää vain puolisen tuntia. Meno oli ihan eriluokkaa kuin ensimmäisellä jäljellä. Nyt nimittäin jännitti pientä koiraa ihan mahdottomasti, mikä tai kuka sinne metsään oli lahdattu. Kun rohkeni etenemään niin jälkitarkasti mentiin eikä kulmakaan tuottanut mitään ongelmaa. Paljon sai kyllä kannustaa ja kehua. Palaamme siis suoraan ja hieman vanhempaan jälkeen. Kelistä riippuen kenties jopa ensi viikolla.

 

Pepekin pääsi tänään jäljelleen. Sekin oli hieman erilainen mihin olen itse tottunut. Laitoin alkumakaukselle merkin ja siinä merkintä sitten olikin. Harjoitus lähinnä minulle: luota koiraasi! Suunnilleen muistin missä jälki menee, mutta annoin Pepen viedä. Ja sehän vei. Ja vauhdilla, kuten tavallista. Tein jäljen niin että se meni kahdesti polun yli, jota varmasti koiran ulkoiluttajat käyttävät. Lisäksi yksi osuus tuli suunnilleen tielle, autolle, josta kulma yli 90 astetta takaisin metsään. Jäljen teossa satoi vettä, mutta illalla tuli vielä enemmän ja ikääkin oli 25h. Eli ei ihan helpoimmasta päästä Pepellekään.

 

En tiiä johtuiko siitä, etten tarkkaan tiennyt missä jälki menee vai tekikö Pepe todella parempaa työtä kuin aikaisemmin tänä vuonna. Se meni tosi tarkasti, merkkas makuut hyvin ja katkonkin pienellä tarkistuksella. Muut kaksi kulmaa myös rengastettiin. Se on kai sen tapa, varmistaa että suunta on varmasti oikea. Siitähän näkee muutenkin todella selkeästi, milloin se on jäljellä ja millon ei. Jäljen ulkopuolella pyöritään ja hyöritään ja kun jälki löytyy mennään sen päällä ja täysiä. Kuin juna!

 

Empä olisi uskonut, että joulun välipäivinä teen pojille harkkajälkeä!

 

Paavo 4kk



Paavo täyttää ensi viikolla 16 vko, eli alkaa olemaan nelikuinen riiviö.



Paavo 3kk

Kun Pepe ei leikitä, pingotaan puskan ympäri niin
kovaa kun jaloista päästään. Ja monta kierrosta!



Paavo osaa jo istua, mennä maahan ja omalle paikalle. Nouto alkaa uudelleen sujumaan (jossain välissä se unohtui). Tassuakin osataan antaa ja malttia on hivenen. Luokse tullaan vauhdilla, varsinkin jos Pepe tulee. Isompaa apinoidaan muutenkin ihan koko ajan!

Pahojaan tuo ei oikeastaan ole hirveesti tehnyt. Mun sisustus ei miellyttänyt ja muutaman kerran on tullut jouluverhot alas työpäivän aikana. Mutta mitään suurempia hammastuksia ei ole ja naapuritkin vielä tervehtii, joten ei kai täällä päivällä ihan kamala meteli ole...

Sisäsiisteys alkaa olemaan hallussa öiden osalta. Ainakin pari-kolme viikkoa on saatu viettää lammikkottomia aamuja, mutta työpäivän aikaan vielä useimmiten on lätäkkö odottamassa. Ja koira tietenkin iloisena siinä tallustelemassa...

Pepen kanssa leikkimässä. Parhautta on kun voi yrittää varastaa
toisen lelun. Paavolainen jopa käyttää älliään ja jää
väijyyn johonkin ja yllätystäsmäiskulla vie lelun itselleen.

Pojat tänään 15.12.2013 kuvattuna.

Painoa Paavolaisella on 7,4 kg pari päivää sitten punnittuna. Korkeutta on tullut (huolestuttavan) paljon. Kunhan ei Pepeä ohittaisi niin saisin medi koiran agilityyn.


Paavo melkein 4kk

 

Tekohengitetty kylppäri

Kun nyt remontissa panostettiin kaappeihin ja keittiöön, niin kylppäri sai tyytyä vain tekohengitykseen. Kyllä ne varmaan mua ihan idioottina maalikaupassa piti, kun halusin maalia, joka pysyy suihkutilassa muovimaton päällä. Ja perseelleen meinas pudota kun sanoin vielä haluavani maalata myös lattian, joka sekin mitäs muutakaan kuin muovimattoa.

Unohdin ottaa lähtökohta kuvan. Ehkä se oli niin hirveä, ettei siitä voinut kuvaa ottaa!
Voitte kuvitella alla olevan kuvan vihertävän sävyn kaikkiin seiniin.

Sitten, jatkakaa kuvittelua. Koko lattia oksennuksen värinen, älä unohda seinien väriä, ammeeseen sellainen likaisen valkoinen etupaneeli, seinälle aito 70-luvun valaisin (se oli kyllä oikeestaan  hieno! mutta ihan vinossa...), valaisimen viereen kaksi epämääräistä lasihyllyä/peilikaappia ja kaiken kruunaa ihanasti liikennemerkin siniseksi päivitetty vessanpytyn kansi.

 

 

 

Ja tadaa! Tälläinen siitä sitten tuli. 

Ammeesta lähti se kaamea etupaneeli pois ja sieltä kuoriutui oikeastaan ihan söpö amme alta. Ja ajatuksella: "jos et voi peittää/hävittää niin korosta" maalasin sen tummanpunaiseksi. Maalina käytin Miranolia ja pohjalle laitoin Otexin. Lattiat maalattiin ensin Otexilla, minkä päälle Betolux Akva harmaaksi sävytettynä. Seinät ovat ihan purkkivalkoiset ja siellä alle laitettu Timantti 20 ja päälle Superlateksi. Maalikaupassa olivat epäileväisiä, kestääkö suihkutilassa, mutta kyllä sitä testaa mitä vaan, kunhan oksennuksen väristä pääsee eroon!

Allaskaluste on Harman pieni, edullinen versio. Mutta toimittaa roolinsa oikein hyvin. Allaskaappiin kuuluu myös peilikaappi, jossa tosin laiton halogeeni. Valo siis lipassa ja ovi jos jää vähänkään raolleen niin osuu juuri siihen alle. Halogeenin voi vaihtaa lediin, jolloin turvallisuus paranee, mutta laittomuutta se ei silti poista, koska jokuhan voi vaihtaa halogeenin takaisin ja lähtöpisteessä ollaan. Mutta kun tuon tiedostaa ja muistaa, ei se käyttöä estä. Jännä vaan että moisia on myynnissä... Valivali täti pääsi vauhtiin ja naputteli heti Tukesille viestiä.

Tukes: "Halogeenivalaisimen käytössä on huolehdittava siitä, ettei valokeilaan, liian lähelle valaisinta pääse syttyvää materiaalia (esim. puuta). Raolleen jäänyt kaapinovi voi syttyä palamaan, jos aivan sen yläpuolelle on asennettu halogeenivalaisin"

Melkoinen viikonloppu takana

Huh, mikä viikonloppu!

Perjantaina lähdin aamulla kahdeksan junalla työmatkalle ja tulin yhden maissa yöllä kotiin. Kaaduin sähkyyn nukkumaan, jotta jaksaisin herätä aikaisiin aamulla pakkaamaan viimeiset tavarat. Onneksi oli vain vaatteet jäljellä, ne oli aika helppo vaan nykästä jätesäkkiin. Sitten alkoikin isoimpien rojujen kantaminen autoon ja uuteen. Voi miten oli Pepe onnellinen, kun pääsi apukuskin penkille matkustamaan, kun ei muualle mahtunut. Pienelle kippuralle nukkumaan ja koira suorastaan hymyili nukkuessaan! Pepen laatuaikaa. Paavo sai matkata häkissään takakontissa kaiken romun seassa.

Pepen laatuaikaa etupenkillä

 

Jottei muutto ainakaan liian helpoksi kävisi, olin ilmoittanut Pepen kahdelle radalle kisaamaan Jyväskylään. Laitoin jo aamulla kellon soittamaan, kun pitää lähteä lämmittään koiraa kisaa varten. Tavarat saatiin kannettua vauhdilla uuteen ja olin niitä jo laittamassa paikalleen kun tämä "lämmittely hälytys" tuli. Onneks uudesta kämpästä on noin kilsa kisapaikalle. Paavo jäi äitille hoitoon ja Pepen kanssa kunnon lämppä ja kisa. Eka rata (agi) meni aivan totaalisesti mun ohjausvirheen piikkiin. Lisäksi Pepe kävi niin kierroksilla, että haukahteli pariin otteeseen. Lopetin radan kesken tuohon haukkumiseen, sitä kun en suvaitse. Pepe kyllä oli muuten tosi hyvällä fiiliksellä, itse ehkä vähän jumissa ohjauksen suhteen. Täytyy kyllä tunnustaa, että en mä oikeesti muista koko viikonlopun kisoista mitään. Sen verran stressikäyrää ja kiirettä, ettei nyt syvällistä tulkintaa radoista tule.

Tässä eka rata, Pepe komenti monessa kohtaa ja itse möhlin kepit -kahdesti! Putken jälkeen palo pinna ja olisin ottanut koiran kainaloon, jos jaksaisin kantaa sen pois radalta.

 

Ekan radan jälkeen koira autoon (lämpän jälkeen) ja takaisin muuttolaattikkojen kimppuun. Ja kello tietenkin taas soittamaan, että ehtii seuraavalle radalle. Tässä kohtaa kyllä mokasin. Eka rata oli puolisen tuntia myöhässä, joten oletin että tietenkin toinenkin on vähintään saman verran. No eipä ollut! Kurvasin hallin pihaan ja olin jo ottamassa koiraa lämmittelyyn, kun laitoin sen takas autoon ja tuumasin "ootas hetki, mä käyn kattoo tilanteen". Samalla kun astuin ovesta sisään kuulutettiin medit rataantutustumaan. Oho! No sinne vaan sekaan. Onneksi oltiin luokan päättävä koirakko, joten kerkesin lämmitellä Pepeä ees  jotenkin. Ja olihan se lämmitellyt itse itseään Paavon kanssa leikkimällä kotona.

Hyppyrata menikin sitten ihan mukavasti: nollarata ja sijoitus 3. Palkintojen jakoon en koskaan tajunnut mennä, kun verryttelin koiran ja lähdin jatkamaan muuttoa.

 

 

Lauantai iltana melkein kaikki tavarat keittiössä, makkarissa ja vessassa olivat paikallaan. TV ja tietokone viritetty. Eteinen odottaa vielä liukuovia, joten siinä on vielä kaaos. Työkalujakin on vähän joka nurkassa, mutta niitä tarvitaan vielä pitkään. Kaaduin sänkyyn illalla, eikä tarvinnut miettiä, tuleeko uni uudessa kämpässä vai ei.

Aamulla taas kello muistutti, että ylös ja touhuamaan. Oli nimittäin vuorossa vanhan kämpän siivoaminen. Läjä tyhjiä laatikoita seuraavalle muuttajalle ja koirat mukaan. Parissa tunnissa vanha kämppä kiilti kuin uusi kun anoppi ja äiti auttoivat sen kanssa. Pakasteet meinas tuottaa päänvaivaa, sillä uuden kämpän uudessa keittiössä ei ole vielä jääkaappi-pakastinta. Kävin siis matkalla äitin pakasteella raivaamassa tilaa kesällä poimituille marjoille. Sorkat, jotka olin sinne sijoittanut saivat väistyä ulos! Jos muuten joku tarvitsee sorkkaa kevään jälkitreeneihin, multa ainakin kaksi-kolme liikenee!

Paavo auttoi siivoamaan kaapit, se könysi alimmaiset
sillä aikaa kun mä pyyhin ylimpiä

 

Sunnuntaina oli vielä kaksi rataa juostavana. Ja myös sunnuntain aikataulu vähän kusi: jouduin jättämään auton kauas kisapaikasta ja oltiin kolmansia radalla. Tuli ihan hirvee kiire rataantutustumisen jälkeen hakea koira, ottaa toppavaatteet pois ja vaihtaa kengät. Just ehdittiin radalle, mutta menokin oli kyllä sen mukasta. Kumpikaan meistä, ei koira, eikä minä tainnut tietää missä toinen menee radalla. Eikä se ratakaan kyllä helpoimmasta päästä ollut. Semmosia ikäviä pommeja laitettu sinne tänne. Nopea hylsy ja pois. Kotona juoksentelin kellariin tavaraa ja koitin saada eteisen kaaosta hallintaan.

Sitten taas mentiin. Viikonlopun viimeinen rata, agirata meidän osalta. Ehdin hetken jorista kavereiden kanssa ennen rataa ja totesin, ettei kyllä koskaan ole ollut näin tyhjä olo. Ei minkäänlaista jännitystä tai edes tutinaa radalle mentäessä. "Mennään potkimaan kiviä sinne". Rata näytti jälleen ikävälle meidän kannalta, joten tavoitteita ei kertakaikkiaan ollut. Ehkä juuri siksi rata meni ihan ok. Pari pientä ohjaus mokaa, josta seurasi pitkä kaarros ja melkein kielto. Ohjausmokat olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta siinä mielentilassa, missä lähdin rataa suunnittelemaan ei muuta mieleen tullut. Jälkikäteen vaan tuumasin, että olisi todellakin pitänyt tehdä erilain.

Radan jälkeenkään en tiennyt, miten se meni. Mentiinkö edes oikea rata. Jossain välissä kuulin kuulutuksen, missä mun nimi mainittiin. Häh? Mää vai? Hipsin tulostaululle ja ilokseni huomasin, että tehtiin nolla. Oikeastaan uusinta lauantailta, nimittäin sijoituskin oli 3. Molempina päivinä ajatkin oli jotain -7 sekuntia ja vähän päälle.

Viikonlopun saldona siis, remontti valmis, kämppä muuttokunnossa, tavarat muutettu ja pääosin paikallaan sekä kaksi nollarataa neljästä kisatusta radasta. Huh hah hei! Ja katsoinpa juuri kiusallani tuloslistaa. Jos olisi ollut tarpeeksi osallistujia, molemmilta radoilta olisi tullut serti meille. Anyway, Pepeä on nykyään kivaa ohjata. Sille on tullut vauhti takaisin ja se pysyy lapasessa. Ihan kiva yhdistelmä!

Lisättäköön vielä että myös itse muuttoa edeltäneet viikot on mennyt sapluunalla: aikasiin töihin, töistä koirat lenkille, sitten remppaamaan, sitten pakkaamaan, koirat lenkille ja kaadun sänkyyn nukkumaan, muutama tunti unta ja sama juttu. Kourallisella vitamiineja jaksaa yllättävän hyvin!