Sivut

28. joulukuuta 2013

Joulun aika

Joulu ei ole joulu kun ei ole lunta. Se pienikin joulumieli katosi. Mutta lumettomuus pennun kanssa ei välttämättä ole huono juttu, kun ei laske sitä kauheaa hiekan ja kuran määrää mikä tulee sisälle. Pennun kanssa voi käydä metsässä, eikä tarvitse pelätä että rasittaisi itseään liikaa hangessa, eikä myöskään ole liian paljon pakkasta pitkille lenkeille. Joskin kyllä vettä sataa melkein jatkuvasti, mutta Paavo on alkanut siihenkin tottumaan. Enää ei ole ihan niin kova kiire takaisin kotiin lenkiltä ja ulos lähdetäänkin ihan mielellään.

Käytiin poikien kanssa Vaaruvuoressa patikoimassa Tapaninpäivänä. Hassua kun ei ollut lunta! Pari vuotta taannoin ihmettelin Pepen kanssa lumettomuutta joulukuun alussa, mutta nyt joulukuun lopulla! Ihmeellinen talvi!

Paavo jaksoi hyvin olla mukana, vaikkakin osan matkasta pääsi kenguruhoitoon ja kantoon. Tässä muutama "jouluinen" kuva retkeltä.

 

 
 
 

Pepe 4,5v.
 

 

 
Huomaa Pepen pepsodenttihymy!
 
 
Näistä on melkein mahdoton saada onnistuneita kuvia! Joka kerta jompi kumpi heilahtaa, useimmiten Paavo. Leikistä ei saanut kuvaa edes urheiluasetuksilla. Liian vauhdikasta menoa!
 
 



Paavo alkaa olemaan sisäsiisti. Joskin ilopissit kuuluu vielä asiaan! Mitään suurempaa ei ole tuhottu, vaikka hampaat alkaa vaihtua. Keittiöstä oli yks päivä maisteltu lattialistaa, sillä vein jo palasiksi laitetut rottinkikorit sieltä pois. Sai sitten samanteinkomposti kehikko viritelmän sinne, ettei vaan uusia keittiön kaappeja ala hammastaa. 
 
Oli muuten hassun näkönen kaveri oli joulun tienoilla kun eestä ylhäältä oli kaikki hampaat lähtenyt, mutta ei tullut vielä uusia. Muutama päivä meni uusia odotellessa ja nyt jo pienet alut tulossa.

 
Poikien erot alkaa koko ajan erottua enemmän ja enemmän. Pepe on aina ollut kovin rauhaton ja vähän semmonen stressiherkkä. Paavo on juuri sellainen, mitä mielestäni sen nimi kuvastaa: suht rauhallinen perusjuntti. Ei hötkyile turhia eikä ainakaan stressaa. Paavo pystyy nukkumaan missä vain ja menee joka paikkaan ihan kuin kotiinsa. Ei se Pepellekään vaikeaa ollut, mutta se ei osaa rauhoittua niin helposti. Paavo on yksinään (esim. ulkona) kuitenkin hieman varautunut. Pepen perässä se menee pöhkönä ihan mihin vaan. Pitäisi kirjoittaa enemmänkin näitä eroja ylös sitä mukaa kun tajuaa sellaisen. Ehkäpä joku päivä vielä tulee päivitys eroavaisuuksista.
 
Käytiin eilen Paavon kanssa toisella jäljellä. Siinä oli jo kulmakin, mutta ikää vain puolisen tuntia. Meno oli ihan eriluokkaa kuin ensimmäisellä jäljellä. Nyt nimittäin jännitti pientä koiraa ihan mahdottomasti, mikä tai kuka sinne metsään oli lahdattu. Kun rohkeni etenemään niin jälkitarkasti mentiin eikä kulmakaan tuottanut mitään ongelmaa. Paljon sai kyllä kannustaa ja kehua. Palaamme siis suoraan ja hieman vanhempaan jälkeen. Kelistä riippuen kenties jopa ensi viikolla.
 
Pepekin pääsi tänään jäljelleen. Sekin oli hieman erilainen mihin olen itse tottunut. Laitoin alkumakaukselle merkin ja siinä merkintä sitten olikin. Harjoitus lähinnä minulle: luota koiraasi! Suunnilleen muistin missä jälki menee, mutta annoin Pepen viedä. Ja sehän vei. Ja vauhdilla, kuten tavallista. Tein jäljen niin että se meni kahdesti polun yli, jota varmasti koiran ulkoiluttajat käyttävät. Lisäksi yksi osuus tuli suunnilleen tielle, autolle, josta kulma yli 90 astetta takaisin metsään. Jäljen teossa satoi vettä, mutta illalla tuli vielä enemmän ja ikääkin oli 25h. Eli ei ihan helpoimmasta päästä Pepellekään.
 
En tiiä johtuiko siitä, etten tarkkaan tiennyt missä jälki menee vai tekikö Pepe todella parempaa työtä kuin aikaisemmin tänä vuonna. Se meni tosi tarkasti, merkkas makuut hyvin ja katkonkin pienellä tarkistuksella. Muut kaksi kulmaa myös rengastettiin. Se on kai sen tapa, varmistaa että suunta on varmasti oikea. Siitähän näkee muutenkin todella selkeästi, milloin se on jäljellä ja millon ei. Jäljen ulkopuolella pyöritään ja hyöritään ja kun jälki löytyy mennään sen päällä ja täysiä. Kuin juna!
 
Empä olisi uskonut, että joulun välipäivinä teen pojille harkkajälkeä!
 

15. joulukuuta 2013

Paavo 4kk


Paavo täyttää ensi viikolla 16 vko, eli alkaa olemaan nelikuinen riiviö.



Paavo 3kk


Kun Pepe ei leikitä, pingotaan puskan ympäri niin
kovaa kun jaloista päästään. Ja monta kierrosta!

Paavo osaa jo istua, mennä maahan ja omalle paikalle. Nouto alkaa uudelleen sujumaan (jossain välissä se unohtui). Tassuakin osataan antaa ja malttia on hivenen. Luokse tullaan vauhdilla, varsinkin jos Pepe tulee. Isompaa apinoidaan muutenkin ihan koko ajan!

Pahojaan tuo ei oikeastaan ole hirveesti tehnyt. Mun sisustus ei miellyttänyt ja muutaman kerran on tullut jouluverhot alas työpäivän aikana. Mutta mitään suurempia hammastuksia ei ole ja naapuritkin vielä tervehtii, joten ei kai täällä päivällä ihan kamala meteli ole...

Sisäsiisteys alkaa olemaan hallussa öiden osalta. Ainakin pari-kolme viikkoa on saatu viettää lammikkottomia aamuja, mutta työpäivän aikaan vielä useimmiten on lätäkkö odottamassa. Ja koira tietenkin iloisena siinä tallustelemassa...


Pepen kanssa leikkimässä. Parhautta on kun voi yrittää varastaa
toisen lelun. Paavolainen jopa käyttää älliään ja jää
väijyyn johonkin ja yllätystäsmäiskulla vie lelun itselleen.

Pojat tänään 15.12.2013 kuvattuna.

Painoa Paavolaisella on 7,4 kg pari päivää sitten punnittuna. Korkeutta on tullut (huolestuttavan) paljon. Kunhan ei Pepeä ohittaisi niin saisin medi koiran agilityyn.


Paavo melkein 4kk
 

4. joulukuuta 2013

Tekohengitetty kylppäri

Kun nyt remontissa panostettiin kaappeihin ja keittiöön, niin kylppäri sai tyytyä vain tekohengitykseen. Kyllä ne varmaan mua ihan idioottina maalikaupassa piti, kun halusin maalia, joka pysyy suihkutilassa muovimaton päällä. Ja perseelleen meinas pudota kun sanoin vielä haluavani maalata myös lattian, joka sekin mitäs muutakaan kuin muovimattoa.

Unohdin ottaa lähtökohta kuvan. Ehkä se oli niin hirveä, ettei siitä voinut kuvaa ottaa!
Voitte kuvitella alla olevan kuvan vihertävän sävyn kaikkiin seiniin.


Sitten, jatkakaa kuvittelua. Koko lattia oksennuksen värinen, älä unohda seinien väriä, ammeeseen sellainen likaisen valkoinen etupaneeli, seinälle aito 70-luvun valaisin (se oli kyllä oikeestaan  hieno! mutta ihan vinossa...), valaisimen viereen kaksi epämääräistä lasihyllyä/peilikaappia ja kaiken kruunaa ihanasti liikennemerkin siniseksi päivitetty vessanpytyn kansi.


 
 
 
Ja tadaa! Tälläinen siitä sitten tuli. 



Ammeesta lähti se kaamea etupaneeli pois ja sieltä kuoriutui oikeastaan ihan söpö amme alta. Ja ajatuksella: "jos et voi peittää/hävittää niin korosta" maalasin sen tummanpunaiseksi. Maalina käytin Miranolia ja pohjalle laitoin Otexin. Lattiat maalattiin ensin Otexilla, minkä päälle Betolux Akva harmaaksi sävytettynä. Seinät ovat ihan purkkivalkoiset ja siellä alle laitettu Timantti 20 ja päälle Superlateksi. Maalikaupassa olivat epäileväisiä, kestääkö suihkutilassa, mutta kyllä sitä testaa mitä vaan, kunhan oksennuksen väristä pääsee eroon!

Allaskaluste on Harman pieni, edullinen versio. Mutta toimittaa roolinsa oikein hyvin. Allaskaappiin kuuluu myös peilikaappi, jossa tosin laiton halogeeni. Valo siis lipassa ja ovi jos jää vähänkään raolleen niin osuu juuri siihen alle. Halogeenin voi vaihtaa lediin, jolloin turvallisuus paranee, mutta laittomuutta se ei silti poista, koska jokuhan voi vaihtaa halogeenin takaisin ja lähtöpisteessä ollaan. Mutta kun tuon tiedostaa ja muistaa, ei se käyttöä estä. Jännä vaan että moisia on myynnissä... Valivali täti pääsi vauhtiin ja naputteli heti Tukesille viestiä.
Tukes: "Halogeenivalaisimen käytössä on huolehdittava siitä, ettei valokeilaan, liian lähelle valaisinta pääse syttyvää materiaalia (esim. puuta). Raolleen jäänyt kaapinovi voi syttyä palamaan, jos aivan sen yläpuolelle on asennettu halogeenivalaisin"

2. joulukuuta 2013

Melkoinen viikonloppu takana


Huh, mikä viikonloppu!

Perjantaina lähdin aamulla kahdeksan junalla työmatkalle ja tulin yhden maissa yöllä kotiin. Kaaduin sähkyyn nukkumaan, jotta jaksaisin herätä aikaisiin aamulla pakkaamaan viimeiset tavarat. Onneksi oli vain vaatteet jäljellä, ne oli aika helppo vaan nykästä jätesäkkiin. Sitten alkoikin isoimpien rojujen kantaminen autoon ja uuteen. Voi miten oli Pepe onnellinen, kun pääsi apukuskin penkille matkustamaan, kun ei muualle mahtunut. Pienelle kippuralle nukkumaan ja koira suorastaan hymyili nukkuessaan! Pepen laatuaikaa. Paavo sai matkata häkissään takakontissa kaiken romun seassa.

Pepen laatuaikaa etupenkillä
 
Jottei muutto ainakaan liian helpoksi kävisi, olin ilmoittanut Pepen kahdelle radalle kisaamaan Jyväskylään. Laitoin jo aamulla kellon soittamaan, kun pitää lähteä lämmittään koiraa kisaa varten. Tavarat saatiin kannettua vauhdilla uuteen ja olin niitä jo laittamassa paikalleen kun tämä "lämmittely hälytys" tuli. Onneks uudesta kämpästä on noin kilsa kisapaikalle. Paavo jäi äitille hoitoon ja Pepen kanssa kunnon lämppä ja kisa. Eka rata (agi) meni aivan totaalisesti mun ohjausvirheen piikkiin. Lisäksi Pepe kävi niin kierroksilla, että haukahteli pariin otteeseen. Lopetin radan kesken tuohon haukkumiseen, sitä kun en suvaitse. Pepe kyllä oli muuten tosi hyvällä fiiliksellä, itse ehkä vähän jumissa ohjauksen suhteen. Täytyy kyllä tunnustaa, että en mä oikeesti muista koko viikonlopun kisoista mitään. Sen verran stressikäyrää ja kiirettä, ettei nyt syvällistä tulkintaa radoista tule.

Tässä eka rata, Pepe komenti monessa kohtaa ja itse möhlin kepit -kahdesti! Putken jälkeen palo pinna ja olisin ottanut koiran kainaloon, jos jaksaisin kantaa sen pois radalta.
 
Ekan radan jälkeen koira autoon (lämpän jälkeen) ja takaisin muuttolaattikkojen kimppuun. Ja kello tietenkin taas soittamaan, että ehtii seuraavalle radalle. Tässä kohtaa kyllä mokasin. Eka rata oli puolisen tuntia myöhässä, joten oletin että tietenkin toinenkin on vähintään saman verran. No eipä ollut! Kurvasin hallin pihaan ja olin jo ottamassa koiraa lämmittelyyn, kun laitoin sen takas autoon ja tuumasin "ootas hetki, mä käyn kattoo tilanteen". Samalla kun astuin ovesta sisään kuulutettiin medit rataantutustumaan. Oho! No sinne vaan sekaan. Onneksi oltiin luokan päättävä koirakko, joten kerkesin lämmitellä Pepeä ees  jotenkin. Ja olihan se lämmitellyt itse itseään Paavon kanssa leikkimällä kotona.

Hyppyrata menikin sitten ihan mukavasti: nollarata ja sijoitus 3. Palkintojen jakoon en koskaan tajunnut mennä, kun verryttelin koiran ja lähdin jatkamaan muuttoa.
 

 

Lauantai iltana melkein kaikki tavarat keittiössä, makkarissa ja vessassa olivat paikallaan. TV ja tietokone viritetty. Eteinen odottaa vielä liukuovia, joten siinä on vielä kaaos. Työkalujakin on vähän joka nurkassa, mutta niitä tarvitaan vielä pitkään. Kaaduin sänkyyn illalla, eikä tarvinnut miettiä, tuleeko uni uudessa kämpässä vai ei.


Aamulla taas kello muistutti, että ylös ja touhuamaan. Oli nimittäin vuorossa vanhan kämpän siivoaminen. Läjä tyhjiä laatikoita seuraavalle muuttajalle ja koirat mukaan. Parissa tunnissa vanha kämppä kiilti kuin uusi kun anoppi ja äiti auttoivat sen kanssa. Pakasteet meinas tuottaa päänvaivaa, sillä uuden kämpän uudessa keittiössä ei ole vielä jääkaappi-pakastinta. Kävin siis matkalla äitin pakasteella raivaamassa tilaa kesällä poimituille marjoille. Sorkat, jotka olin sinne sijoittanut saivat väistyä ulos! Jos muuten joku tarvitsee sorkkaa kevään jälkitreeneihin, multa ainakin kaksi-kolme liikenee!


Paavo auttoi siivoamaan kaapit, se könysi alimmaiset
sillä aikaa kun mä pyyhin ylimpiä
 
Sunnuntaina oli vielä kaksi rataa juostavana. Ja myös sunnuntain aikataulu vähän kusi: jouduin jättämään auton kauas kisapaikasta ja oltiin kolmansia radalla. Tuli ihan hirvee kiire rataantutustumisen jälkeen hakea koira, ottaa toppavaatteet pois ja vaihtaa kengät. Just ehdittiin radalle, mutta menokin oli kyllä sen mukasta. Kumpikaan meistä, ei koira, eikä minä tainnut tietää missä toinen menee radalla. Eikä se ratakaan kyllä helpoimmasta päästä ollut. Semmosia ikäviä pommeja laitettu sinne tänne. Nopea hylsy ja pois. Kotona juoksentelin kellariin tavaraa ja koitin saada eteisen kaaosta hallintaan.


Sitten taas mentiin. Viikonlopun viimeinen rata, agirata meidän osalta. Ehdin hetken jorista kavereiden kanssa ennen rataa ja totesin, ettei kyllä koskaan ole ollut näin tyhjä olo. Ei minkäänlaista jännitystä tai edes tutinaa radalle mentäessä. "Mennään potkimaan kiviä sinne". Rata näytti jälleen ikävälle meidän kannalta, joten tavoitteita ei kertakaikkiaan ollut. Ehkä juuri siksi rata meni ihan ok. Pari pientä ohjaus mokaa, josta seurasi pitkä kaarros ja melkein kielto. Ohjausmokat olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta siinä mielentilassa, missä lähdin rataa suunnittelemaan ei muuta mieleen tullut. Jälkikäteen vaan tuumasin, että olisi todellakin pitänyt tehdä erilain.


Radan jälkeenkään en tiennyt, miten se meni. Mentiinkö edes oikea rata. Jossain välissä kuulin kuulutuksen, missä mun nimi mainittiin. Häh? Mää vai? Hipsin tulostaululle ja ilokseni huomasin, että tehtiin nolla. Oikeastaan uusinta lauantailta, nimittäin sijoituskin oli 3. Molempina päivinä ajatkin oli jotain -7 sekuntia ja vähän päälle.


Viikonlopun saldona siis, remontti valmis, kämppä muuttokunnossa, tavarat muutettu ja pääosin paikallaan sekä kaksi nollarataa neljästä kisatusta radasta. Huh hah hei! Ja katsoinpa juuri kiusallani tuloslistaa. Jos olisi ollut tarpeeksi osallistujia, molemmilta radoilta olisi tullut serti meille. Anyway, Pepeä on nykyään kivaa ohjata. Sille on tullut vauhti takaisin ja se pysyy lapasessa. Ihan kiva yhdistelmä!


Lisättäköön vielä että myös itse muuttoa edeltäneet viikot on mennyt sapluunalla: aikasiin töihin, töistä koirat lenkille, sitten remppaamaan, sitten pakkaamaan, koirat lenkille ja kaadun sänkyyn nukkumaan, muutama tunti unta ja sama juttu. Kourallisella vitamiineja jaksaa yllättävän hyvin!

26. marraskuuta 2013

Kehitystä kuulema tapahtunut

Ollaan kuulema kehitytty. Minä ohjaamaan ja Pepe kuuntelemaan niitä ohjeita. Hidastelukin taitaa olla mun korvien välissä, sillä kun koira on hanskassa paremmin, se kuulema saattaa vaan tuntua siltä että hidastelisi. Toisaalta, Pepellä oli vklopun koulutuksessa hyvä draivi päällä.

 
Jee, kylläpäs tuli hyvä mieli noista Oreniuksen Annan sanoista. Sehän on nähnyt jo toista vuotta meidän kehitystä. Mun täytyy kuitenkin ottaa Pepelle taas kontaktisulkeiset ja vahvistaa vastakäännöstä sekä opettaa paremmin sylivekki. Siinä on puuhastelua tulevalle talvelle.

 
Ollaan tehty muutama viikko remonttia väliaikaiseen asuntoon ja nyt pitäis vielä viikonloppuna muuttaa. Ja sitä ennen pakata tavarat ja siivota uusi remppajäljistä ja vanha kaikesta muusta sotkusta. Tässä syy blogin hiljaiselolle. Viikonloppuna muuton lisäksi myös aksakisat Jyväskylässä. Kaksi rataa molempina päivinä. Hyvin ehtii joka paikkaan!


Paavo kasvaa vauhdilla, on itseasiassa mennyt Pepen ohi painossa tuon ikäisenä. Viime viikolla haettiin ensimmäinen rokotus ja Paavolainen painoi 12vko tasan 6kg. Toivottavasti vaan ei tule yhtään Pepeä isompi! 42,80 cm on ihan kivan kokoinen medi agilitykoira. Agilitaamattomille tiedoksi; medin ja maksin raja 42,99cm ja maksien hypyt 55-65cm (medi 35-45cm). Käytännössä siis 2mm korkeampi koira, niin ei agilityssa kisattais kun ei viitsi hyppyyttää noin korkeita esteitä.
 


 

 

11. marraskuuta 2013

Serti ihan puskista

Nyt pääsi onnistuminen yllättämään.

Kaksi ekaa rataa tahkottiin ja tahkottiin Kuopiossa. Pepe vaan räksytti mulle, mitä se ei koskaan tee. Hyllytettiin varmaan vaikka kuinka monesti radat ja lopetin molemmat kesken juuri tuon louskuttamisen takia. Sitten viimeiselle radalle lähin hakemaan vaan hyvää mieltä. En tainnut edes suunnitella rataa loppuun kun ajattelin, ettei varmana päästä sinne asti. Mutta mopo kulki ja kuunteli!

 
Radan jälkeen ajattelin, että no olipas kiva parantaa viimeiselle. Ei mulla ollut hajuakaan, oliko edes nollarata. Vauhtikin tuntui hitaalta kun varmistelin ohjauksia. Vasta kun menin hakemaan kisakirjaa ja avasin sen vaistomaisesti heittääkseni laput roskiin silmiin osui serti lappu kirjan välissä. Piti ihan kavereilta kysyä, että onko tämä nyt se....? Siis täh? Tuollanen rata ja serti, sijoitus 3. Aivan uskomatonta!


Vähän harmittaa, kun ei ollut ketään videoimassa rataa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten ohjasin ne kaks ekaa niin surkeesti, että Pepen piti monesti huutaa: "ohjaa prkl!". Ja toisaalta myös se, miten viimeinen rata meni, kun tosiaan tuntui että en edes juossut kunnolla. Mutta Pepe kyllä kepitti hyvin ja keinullekin vauhtia on hivenen tullut lisää. Joskin vastapainoksi niillä kahdella onnettomalla radalla, meni renkaan jostain ihme välistä, hyppäs A:lta ja jätti kepit kesken. Ja nämä kyllä kaikki menee mun ohjauksen piikkiin näin jälkikäteen ajateltuna.

 
Nyt se sitten pyytää enää yhtä ja Pepestä tulisi AVA. Viimeinen saadaan vastaanottaa vasta elokuun lopulla 2014.

5. marraskuuta 2013

Paavon ensimmäinen jälki


Paavo 9 vko kävi tekemässä viime viikolla (ti 29.10.) ensimäisen mejä jälkensä.

Jäljellä mittaa n. 20 metriä ja se oli vanhentunut n. tunnin. Verta oli reiluhkosti, ehkä vajaa desi. Jälki oli suora.


Videolle oli pakko laittaa musiikki kaiken sen kimittävän "hyvä hyvä hyvä" päälle. Ei sitä olisi kestänyt kukaan kuunnella. Laatu ei ole lähelläkään HD tasoa ja iltakin alkoi jo hämärtää kun metsässä oltiin.
 
Videolla syödään nappuloita ekat 20 sekuntia, jonka jälkeen käydään katsomassa mihin veri vie. Mutta palataan äkkiä takaisin. Tästä voikin kelata kohtaan 2:15, kun pienellä avustuksella lähdetään liikkeelle.

Vajaassa 4 minuutissa jäädään "jumiin" katajaan.
4:35 oli se pelottava kivi. Ja vähän yli viiden minuutin kohdalla vessatauko. Loppu syödäänkin sitten päiväruokaa hyvällä ruokahalulla ohjaan kimittäessä kiitosta narun toisessa päässä.

 
Alkumakuulle laitoin turvonneita nappuloita ja sitten veretin niiden päälle. Mietin hetkisen, että näinköhän syö niitä, mutta hyvin (liiankin hyvin) näytti kelpaavan. Ei ainakaan karta verta millään tavalla! Paavo lähti jäljestämäänkin ennen kuin oli nappulat oli syöty (hienoa!), mutta ahneus pakotti palaamaan pienen koiran takaisin alkumakuulle. Siinä sitten menikin tovi kun syötiin maakin makuun alta. Koira välillä heittäytyi makuulleen syömään ja vasta pienellä avustuksella uudelleen liikkeelle.


Matkalla tutkittiin tarkasti paikat, mihin sienestä oli turahtanut enemmän verta. Ja ihan kun olisi ymmärtänyt käskyn "jälki". Jäljen puolessa välissä oli tosi pelottava kivi puun alla mörkönä piilossa. Sitä piti hieman ihmetellä ja vähän pakka hävis. Jänskäkakatkin siinä sitten tuli. Koitin nostaa koiraa läjän yli jatkamaan hommaa, mutta eihän siitä sähläyksestä mitään tullut. Paavo tallusteli paskassaan, mutta jatkoi kuitenkin jälkeä vielä muutaman metrin kaadolle, joka tällä kertaa oli päivä ruoka.


Pieni mies jäljesti hirvittävän hyvin. Metsä oli vieras, eikä Paavo ole kulkenut kun lähimetsässä, joka on hyvin heinittynyt. Tämä mustikanvarpuinen mäntykangas oli siis sinänsä jo uusi kokemus. Pientä härväyksen alkua oli ilmoilla, mutta en päästänyt jäljeltä oikeastaan poistumaan. Melko jälkitarkasti se menikin.
 

 

2. marraskuuta 2013

Pepen hakutreeniä

Metstästystreeni into alkaa pennun myötä taas nostamaan päätään. Tein Pepelle pienen pätkän hakutreeniä. Tavallaanhan se hakee ihan hyvin, kun ei vaan ole riistaa lähimaillakaan. Totesin jälleen kerran sen meidän ongelman: koira kun saa haussa hajun, niin lähtee aivan totaalisen lapasesta seuraamaan sitä. Ihan sama mitä huutelet perään, kiroot tai koitat nätisti. Sinne menee. Se ei myöskään pysty jättämään hajua rauhaan. Eli jos vaikka saisin pysähtymään ja "kuulolle", se ei voi tehdä muuta kun lähteä hetken päästä jatkamaan sen hajun selvittämisen loppuun.

Tässä ongelmassa on kuitenkin myös kääntöpuoli: Pepehän tekee ihan törkeen sitkeesti töitä kun se on jonkun tehtävän saanut tai saanut itse päähänsä tehdä jotain. Pitäisi vain osata kanavoida tuo sitkeys hakukuvioon, liikkumiseen ei siihen, että menee vain ja ainoastaan hajujen perässä.

Tässä pari videoo treenistä. Tällä kertaa istuminen oli enemmän kuin hyvä. Nopea, eikä jäänyt haistelemaan/härväämään mitään.

 
 
Huomaa Pepen ilme videon alussa: voiko tuon näköinen taukkitaavetti osata tosissaan tehdä töitä?
 
 
Tässä Pepe tajusi, että mulla on kännykkä ja videoin. Eihän sillon voi töitä tehdä. No ei näitä töitä pitäiskään, fiksu otus!

26. lokakuuta 2013

Kuvien kaivelua

Meillä on nukuttu jo kaksi yötä! Aamuhässäkkä on edelleen valtaisa, kun pienellä koiralla on huutava nälkä ja tylsää piiiiiiitkän yön jälkeen.

Pepekin on alkanut sietää paremmin ja paremmin natiaista sekä myös sanomaan sille. Murina tuolle ei näytä menevän jakeluun, joten Pepe hyvin kimakkaalla haukulla ilmoittaa että nyt tyypi riittää. Sitten onkin hiljaista loppu yön. Melkein kyllä pissin itsekin alleni kun keskellä yötä Pepen mitta täyttyy. Mutta sitten onkin rauhallista.

Leikki on edelleen asemasota tyyppistä, joskin Paavo on alkanut enemmän laittamaan vastaan. Juoksuleikkiä nuo ei vielä harrasta. Paavo olisi ehkä tänään halunnut, mutta Pepe tökkää sen välittömästi kumoon jos alkaa juosta. Eikä Paavo viitti sit enää yrittää kun musta barbaari tulee ja tönii. Vetoleikin keskenään ne on myös oppinut. Pepe oikein tyrkyttää lelua Paavolle ja sitten kauhee ärinä pienellä pojalla kun leikitään vetoleikkiä.

Muutahan tuo ei sit osaakaan leikkiä minunkaan kanssa. Sen elämän tehtävä on jyrsiä ja jäytää, lelu suussa ei turhaan juosta tai leikitä muuten kuin kipittämällä sen kanssa pikapikaa omaan jemmaan jyrsimään. Koira 8 vko ja mä jo tuskailen noudon kanssa, sillä ei ole nimittäin pienintä ajatustakaan siitä. Damia näytin yks päivä, mutta se ei vähempää kiinnostanut. Lelusukan jos heittää, saattaa käydä tökkäsemässä sitä, mutta ei kiinnosta. Toisaalta, ei se vetoleikkikään välttämättä huono ole, siinähän juuri "tehdään hommia" ohjaajan kanssa. Opetellaam, opetellaan. Molemmat. Ihan kiva minullekin kun saa vähän haastetta. Sitä Pepen kanssa vaan jotenkin oli mukamas niin helppoo...

Olin työmatkallakin ke-to ja pojat oli äitin luona hoidossa. Se teki niille niin hyvää! Sen jälkeen yöt nukuttu ja yhteiselo on parantunut huimasti. Ja mulla kuulema on tosi rauhallisia poikia! Hehee, tämä kirjallisena kiitos.

Ainiin, opittiin menemään eilen maahan! Hitsi se oli vaikeeta pienelle pojalle... maihinhan käydään vaan silloin kun sinne rättiväsyneenä tiputaan. Kun on ensin nuokuttu istualteen jonkun aikaa.

Kaivelin Pepen pentukuvia ja tässä muutama vertailukuva.




 
Pepe n. 10 vko, huomaa siimahäntä!
 
Paavo 8vko, hännän pää "räjähtänyt"


Pepen tyyli n. 10-11 vkosena
Paavon tyyli 8 vkosena
 
Ja sitten vähän katseltiin kirpparille meneviä tavaroita poikien kanssa. Oli pakko vähän kiustata. 
Marsun kuljetuskoppa löytyi.





Ja vapputarvikkeista sädekehä.

Huomaa herran perusPepsodent hymy





20. lokakuuta 2013

Hyvä treeni parempi mieli

Ihan huippu agilitykoulutus tänään Juha Oreniuksen opissa. Pepe toimi tosi kivasti!
En pysäyttänyt kontakteille, kun tiesin että ne on vielä vaiheessa, mutta tais ottaa joka kerta kuitenkin. Onkohan tää yksi askel lähemmäksi juoksukontakteja? Ääh, niihin mä en kyllä ala...

Totesin taas kerran, että Pepen kepit on hidastunut huomattavasti. Täytyy alkaa niitä nopeuttamaan taas. Olis kiva kun koiralla olisi itsenäiset nopeat kepit. En haluaisi olla kirimässä vieressä.

Tuli esiin myös sellanen asenne juttu, että Pepe menee vauhdikkaammin kun ohjaan hieman agressiivisemmin ja huutelen kehuja väliin. Naurettiinkin, että monen meistä pitää piirtää permanent tussilla natsi viikset itselleen, että päästään fiilikseen.

Laitan myöhemmin ratakuvan, jos sen saan käsiini.

Paavo oli myös mukana tutustumassa uusiin ihmisiin ja paikkaan. Melkoinen jätkä tuo pieni kyllä on. Oli sisähallissa kuin kotonaan, kaikki ihmiset oli ihania. Oli ne sitten miehiä tai naisia. Koirat haukkui ja ihmisiä vilisi häkin ohi ja tämä huipputapaus kävi nukkumaan! Ei olisi Pepe ikipäivänä pystynyt moiseen.

Pepe on muuten nyt keksinyt sellaisen "kivan" tavan, että senhän ei tartte kuunnella saati totella mitään käskyjä. Ajattelee varmaan, että komennan kuitenkin vaan Paavoa. Ärr ja murr. Pitänee tehdä sen kanssa jotain kivaa ja antaa enemmän aikaa vain Pepelle.

Paavon kanssa ollaan opeteltu leikkimistä ja vähän sitä, että mun kanssa on kivempaa kun jyrsiä yksin omalla paikalla. Tänään myös harjoiteltiin "etsi" käskyä. Tuo on kyllä niin ahne, ettei ajatus kulje kun haistaa ruokaa!

19. lokakuuta 2013

Pennun elämäntehtävä on purra

En meinaa millään ymmärtää tuota pientä tulokasta. Sen elämäntehtävä ja -ilo on purra. Ei tahdo malttaa leikkiä Pepen kanssa kun on kiire jäytämään leluja. Mun kanssa ollaan, mutta kohta tulee jo kiire jäytämään. Pentu jäytää myös itsensä uneen. Toisaalta pitäisi olla iloinen, sillä toistaiseksi huonekalut on suunnilleen pysynyt ehjänä. Vähän koria maisteltu ja pari kertaa toissa yönä nappasin pennun kenkätelineeltä takaisin omalle paikalle. Ehkä vaan vertaan liikaa Pepeen, joka ei juurikaan jäytänyt leluja, vaan leikki niillä heitellen ja juosten lelu suussa. Mitähän elämä on tuon natiaisen kanssa kun hampaat alkaa vaihtumaan? huh, sitä odotellessa...


Hyviä juttuja on paljonkin.
1) Pepe alkaa hyväksymään tulokkaan ja leikkimään sen kanssa. Melkoista asemasotaa se on, kun ei pentu oikein tajua vielä juosta Pepen perässä, mikä olis sen hartain toive.


2) Mulla taitaa olla myös pentu, joka osaa olla itsekseen. En ihan vielä tuulettele ja hurraa, sillä töihin palaan vasta ensi viikolla. Ja se viikko on aika risainen viikko, kun olen reissussakin pari päivää.
3) Paavo on kuin kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Mummolassa Heinälammella

4) Poika myöskin rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kun cockerin kuuluukin.
5) Pääosin autossa nukutaan. Joskin Paavo on häkissä Pepen mielenrauhan ja mahdollisen järsimisen minimoimiseksi.

Lainahäkillä mennään


Ja ilolla voin nyt esitellä: BH Namusillan Kaljolainen, "Pepe"

16. lokakuuta 2013

Leikki alkaa sujumaan

Tyyli ennen kaikkea
Hetken päästä tilanne oli tämä...
Iltapäivällä murtui Pepen jääkausi Paavoa kohtaan. Siis leikin suhteen. Eikä Paavokaan enää pasko pelosta alleen kun Pepe hieman rajuhkoilla otteilla leikkisi. Vielä ei oikein voi nukkua samassa huoneessa, mutta sisälläkin jo siedetään paremmin.

Mutta tästä iloisesta leikkitapahtumasta on pirun vaikea saada kuvia.
Tässä kuitenkin muutama otos. Kuvat ei mitenkään laadukkaita, mutta hauskoja ilmeitä sieltä löytyy!

 
 
Tässä yleisin valokuva Paavosta.
Söpöliini

 
 
 
 

Luoksetulo

 
 
 
Aina ei voi saada molempia kuvaan
 
 

Törmäys

Oikeeta leikkiä
 


Korvaan kun tähtää niin isolla mustalla kilahtaa
 


 

Oveluudella vihreän lapasen omistajuus vaihtui

 

Leikin päälle tuli väsy ja vilu

15. lokakuuta 2013

Pikku herra on kotiutunut

Eilen haettiin pikku herra kotiin. Paavo siitä sitten tuli. Aluksi olin varma, että se on Papu, kun on ruskea, mutta kaveri vaikuttanut yhtään Pavulle. Oon varmaan vuoden päivät listannut P:llä alkavia nimiä puhelimeen sitä mukaa kun niitä mieleen tulee. Tässäpä vaihtoehtoja: Putte, Pontus, Pinssi, Pinni, Puntti, Pulmu, Penni, Pilke ja Puhti.

Kennelnimeltään herran on Namusillan Väinämöinen. Joskin tyyppi on rekisteröity mustaksi, kun herrasmiehet meni siruttajalta sekaisin. Mutta eihän se väri koiraa miksikään muuta. Ja jos joku joskus haluaa jalostukseen käyttää, hänen on tunnettava meidän eikä katsottava pelkästään värin perusteella koiranetistä.

Mutta Paavo siis ollut nyt yhden illan ja yön meillä. Autossa hetki tutkailtiin ja sitten nukuttiin. Kämppää tutkittiin aluksi varovaisesti, sitten jo vähän rohkeammin. Oma paikka ei ollut mitään verrattuna Pepen ihanaan säkkituoliin, josta Pepe ajettiin pois. Pepe muutenkin vähän karttaa pentua, vaikka aamulla jo koitti hieman leikkiä sen kanssa.

Nytkin Pepe istuu tuossa vieressä kun kertoen, että "hei, pentu huutaa kylpuhuoneessa portin takana menepäs tarkistamaan tilanne." Menen, menen mutta en sillon kun se huutaa. Yritän opettaa olemaan yksin edes toisessa huoneessa. Lomaa on vain tämä viikko ja maanantai. Tiistaina pentua kohtaa karu totuus: se joutuu olemaan yksin osan työpäivästä.

Aika äänekäs kaveri tää tuntuu olevan, vai olenko vaan unohtanut mitä Pepe teki pentuna. Jos sitä ärsyttää, se huutaa, jos on vähän ikävä se huutaa. Jos on tylsää, se huutaa. Jos hän haluaa huomioo, hän huutaa. Mutta hän myös ilmoittaa huutamalla, milloin on hätä. Ja häneltä leikattiin kynnet aamulla ilman huutoa.



Mitä tuo iso musta tekee?