Lähenee lähenee...

Lähenee, lähenee, tuplanollat nimittäin!

Sunnuntaina 24.2. Lempäälässä ekalta radalta vitonen, kun koira törmäs minuun. Toinen rata nolla, joskin surkealla ohjauksella.

Mutta mikä positiivistä, ekalla radalla mentiin reilu -9 sekutia alle ihanne ajan! Ja toinen oman mokailun vuoksi -3,5 alle ihanneajan. Eli se vauhti ei ollutkaan kadonnut, Jyväskylässä vaan otin liian varman päälle ohjauksen.

Tässä nyt videon ja ratakuvien kera viikonlopun anti.

A-rata oli Anne Huittisen käsialaa.

 

Tuntui melko vaikealle meille, sillä oli pari kohtaa, missä en halunnut ohjata niin kuin rata suorastaan määrää ohjaamaan. Esim. putket 2-3 en halunnut tehdä perjättöä, ettei vaan törmätä. Olisin sen kuitenkin ehtinyt tekemään, mutta suunnitelmassa pysyttiin. Toinen v-mäinen kohta oli 10 putkesta hypylle 11, en olisi ehtinyt juosta putken pään ohi ja siinä oli selkeä törmäysvaara. Törmättiin jokatapauksessa tässä kohtaa, mutta ei onneksi niin pahasti kuin olisi ollut mahdollista. Mun piti nimittäin kontaktihullulle koiralle varmistaa putkeen meno, joten olisin ollut auttamattomasti myöhässä kipittämään toisen pään ohitse. Tein siihen siis kökkösen sylikäännöksen. Ja pari seuraavaa estettä takaleikkasin. Se ei tosiaankaan ole meidän vahvinta osaamisaluetta, mutta toimi yllättävän hyvin.

Pahoittelut, että video on näin päin. En osannut kääntää sitä!

B-hyppyrata oli Esa Muotkan käsialaa.

Eikä sekään vaikuttanut yhtään helpommalle kuin agilityratakaan, päinvastoin! Pitkiä kaarroksia tuli, heti kolmannen esteen jälkeen melkein hylsy ja lopussa unohdin vielä radankin. Taistelunolla sanoisin! Himskatin suora putki sekoitti mut ja meinasin unohtaa mistäpäin esteelle 17 piti tulla. En päässyt loppukiriin mukaan kun tökin siinä estellä, mutta Pepe meni sen hyvin. Se monesti hakee tuollaset kohdat mielellään takaakiertona ja olin suunnitellut vetäväni sen linjaa itseeni päin, mutta enpä tehnyt kun unohdin itsekin kohdan. Myöhässähän sitä sitten oltiin loppuhypyillä, mutta meni se silti! Aika oli -3,5 sekuntia kaikkineen pyörityksineen. Joten oikealla ohjauksella sen olisi helpohkosti saanut tuplattua.

Ja näkyypä tuossa esikatseluruudussa, että perjättö tuohon paikkaan on järkyttävän myöhässä! Koira tullut jo ulos putkesta ja mä olen vasta kääntämässä ohjausta oikealle kädelle. VoiVoi, millonkohan minä opin olemaan ajoissa!

Kaiken kaikkiaan sunnuntai oli aivan mahtava päivä! Mentiin hyvällä fiiliksellä ja tehtiin niin lähelle tuplanollaa kuin voi tehdä. Lisäksi pääsin juttusille Pepen siskopuolen omistajan kanssa ja mahdollisesti sieltä on tulossa toinen pieni tuholainen meidän kotiin!

Mutta on se Pepe vaan niin rakas sähköjänis tuolla radalla!