Sivut

26. lokakuuta 2013

Kuvien kaivelua

Meillä on nukuttu jo kaksi yötä! Aamuhässäkkä on edelleen valtaisa, kun pienellä koiralla on huutava nälkä ja tylsää piiiiiiitkän yön jälkeen.

Pepekin on alkanut sietää paremmin ja paremmin natiaista sekä myös sanomaan sille. Murina tuolle ei näytä menevän jakeluun, joten Pepe hyvin kimakkaalla haukulla ilmoittaa että nyt tyypi riittää. Sitten onkin hiljaista loppu yön. Melkein kyllä pissin itsekin alleni kun keskellä yötä Pepen mitta täyttyy. Mutta sitten onkin rauhallista.

Leikki on edelleen asemasota tyyppistä, joskin Paavo on alkanut enemmän laittamaan vastaan. Juoksuleikkiä nuo ei vielä harrasta. Paavo olisi ehkä tänään halunnut, mutta Pepe tökkää sen välittömästi kumoon jos alkaa juosta. Eikä Paavo viitti sit enää yrittää kun musta barbaari tulee ja tönii. Vetoleikin keskenään ne on myös oppinut. Pepe oikein tyrkyttää lelua Paavolle ja sitten kauhee ärinä pienellä pojalla kun leikitään vetoleikkiä.

Muutahan tuo ei sit osaakaan leikkiä minunkaan kanssa. Sen elämän tehtävä on jyrsiä ja jäytää, lelu suussa ei turhaan juosta tai leikitä muuten kuin kipittämällä sen kanssa pikapikaa omaan jemmaan jyrsimään. Koira 8 vko ja mä jo tuskailen noudon kanssa, sillä ei ole nimittäin pienintä ajatustakaan siitä. Damia näytin yks päivä, mutta se ei vähempää kiinnostanut. Lelusukan jos heittää, saattaa käydä tökkäsemässä sitä, mutta ei kiinnosta. Toisaalta, ei se vetoleikkikään välttämättä huono ole, siinähän juuri "tehdään hommia" ohjaajan kanssa. Opetellaam, opetellaan. Molemmat. Ihan kiva minullekin kun saa vähän haastetta. Sitä Pepen kanssa vaan jotenkin oli mukamas niin helppoo...

Olin työmatkallakin ke-to ja pojat oli äitin luona hoidossa. Se teki niille niin hyvää! Sen jälkeen yöt nukuttu ja yhteiselo on parantunut huimasti. Ja mulla kuulema on tosi rauhallisia poikia! Hehee, tämä kirjallisena kiitos.

Ainiin, opittiin menemään eilen maahan! Hitsi se oli vaikeeta pienelle pojalle... maihinhan käydään vaan silloin kun sinne rättiväsyneenä tiputaan. Kun on ensin nuokuttu istualteen jonkun aikaa.

Kaivelin Pepen pentukuvia ja tässä muutama vertailukuva.




 
Pepe n. 10 vko, huomaa siimahäntä!
 
Paavo 8vko, hännän pää "räjähtänyt"


Pepen tyyli n. 10-11 vkosena
Paavon tyyli 8 vkosena
 
Ja sitten vähän katseltiin kirpparille meneviä tavaroita poikien kanssa. Oli pakko vähän kiustata. 
Marsun kuljetuskoppa löytyi.





Ja vapputarvikkeista sädekehä.

Huomaa herran perusPepsodent hymy





20. lokakuuta 2013

Hyvä treeni parempi mieli

Ihan huippu agilitykoulutus tänään Juha Oreniuksen opissa. Pepe toimi tosi kivasti!
En pysäyttänyt kontakteille, kun tiesin että ne on vielä vaiheessa, mutta tais ottaa joka kerta kuitenkin. Onkohan tää yksi askel lähemmäksi juoksukontakteja? Ääh, niihin mä en kyllä ala...

Totesin taas kerran, että Pepen kepit on hidastunut huomattavasti. Täytyy alkaa niitä nopeuttamaan taas. Olis kiva kun koiralla olisi itsenäiset nopeat kepit. En haluaisi olla kirimässä vieressä.

Tuli esiin myös sellanen asenne juttu, että Pepe menee vauhdikkaammin kun ohjaan hieman agressiivisemmin ja huutelen kehuja väliin. Naurettiinkin, että monen meistä pitää piirtää permanent tussilla natsi viikset itselleen, että päästään fiilikseen.

Laitan myöhemmin ratakuvan, jos sen saan käsiini.

Paavo oli myös mukana tutustumassa uusiin ihmisiin ja paikkaan. Melkoinen jätkä tuo pieni kyllä on. Oli sisähallissa kuin kotonaan, kaikki ihmiset oli ihania. Oli ne sitten miehiä tai naisia. Koirat haukkui ja ihmisiä vilisi häkin ohi ja tämä huipputapaus kävi nukkumaan! Ei olisi Pepe ikipäivänä pystynyt moiseen.

Pepe on muuten nyt keksinyt sellaisen "kivan" tavan, että senhän ei tartte kuunnella saati totella mitään käskyjä. Ajattelee varmaan, että komennan kuitenkin vaan Paavoa. Ärr ja murr. Pitänee tehdä sen kanssa jotain kivaa ja antaa enemmän aikaa vain Pepelle.

Paavon kanssa ollaan opeteltu leikkimistä ja vähän sitä, että mun kanssa on kivempaa kun jyrsiä yksin omalla paikalla. Tänään myös harjoiteltiin "etsi" käskyä. Tuo on kyllä niin ahne, ettei ajatus kulje kun haistaa ruokaa!

19. lokakuuta 2013

Pennun elämäntehtävä on purra

En meinaa millään ymmärtää tuota pientä tulokasta. Sen elämäntehtävä ja -ilo on purra. Ei tahdo malttaa leikkiä Pepen kanssa kun on kiire jäytämään leluja. Mun kanssa ollaan, mutta kohta tulee jo kiire jäytämään. Pentu jäytää myös itsensä uneen. Toisaalta pitäisi olla iloinen, sillä toistaiseksi huonekalut on suunnilleen pysynyt ehjänä. Vähän koria maisteltu ja pari kertaa toissa yönä nappasin pennun kenkätelineeltä takaisin omalle paikalle. Ehkä vaan vertaan liikaa Pepeen, joka ei juurikaan jäytänyt leluja, vaan leikki niillä heitellen ja juosten lelu suussa. Mitähän elämä on tuon natiaisen kanssa kun hampaat alkaa vaihtumaan? huh, sitä odotellessa...


Hyviä juttuja on paljonkin.
1) Pepe alkaa hyväksymään tulokkaan ja leikkimään sen kanssa. Melkoista asemasotaa se on, kun ei pentu oikein tajua vielä juosta Pepen perässä, mikä olis sen hartain toive.


2) Mulla taitaa olla myös pentu, joka osaa olla itsekseen. En ihan vielä tuulettele ja hurraa, sillä töihin palaan vasta ensi viikolla. Ja se viikko on aika risainen viikko, kun olen reissussakin pari päivää.
3) Paavo on kuin kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Mummolassa Heinälammella

4) Poika myöskin rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kun cockerin kuuluukin.
5) Pääosin autossa nukutaan. Joskin Paavo on häkissä Pepen mielenrauhan ja mahdollisen järsimisen minimoimiseksi.

Lainahäkillä mennään


Ja ilolla voin nyt esitellä: BH Namusillan Kaljolainen, "Pepe"

16. lokakuuta 2013

Leikki alkaa sujumaan

Tyyli ennen kaikkea
Hetken päästä tilanne oli tämä...
Iltapäivällä murtui Pepen jääkausi Paavoa kohtaan. Siis leikin suhteen. Eikä Paavokaan enää pasko pelosta alleen kun Pepe hieman rajuhkoilla otteilla leikkisi. Vielä ei oikein voi nukkua samassa huoneessa, mutta sisälläkin jo siedetään paremmin.

Mutta tästä iloisesta leikkitapahtumasta on pirun vaikea saada kuvia.
Tässä kuitenkin muutama otos. Kuvat ei mitenkään laadukkaita, mutta hauskoja ilmeitä sieltä löytyy!

 
 
Tässä yleisin valokuva Paavosta.
Söpöliini

 
 
 
 

Luoksetulo

 
 
 
Aina ei voi saada molempia kuvaan
 
 

Törmäys

Oikeeta leikkiä
 


Korvaan kun tähtää niin isolla mustalla kilahtaa
 


 

Oveluudella vihreän lapasen omistajuus vaihtui

 

Leikin päälle tuli väsy ja vilu

15. lokakuuta 2013

Pikku herra on kotiutunut

Eilen haettiin pikku herra kotiin. Paavo siitä sitten tuli. Aluksi olin varma, että se on Papu, kun on ruskea, mutta kaveri vaikuttanut yhtään Pavulle. Oon varmaan vuoden päivät listannut P:llä alkavia nimiä puhelimeen sitä mukaa kun niitä mieleen tulee. Tässäpä vaihtoehtoja: Putte, Pontus, Pinssi, Pinni, Puntti, Pulmu, Penni, Pilke ja Puhti.

Kennelnimeltään herran on Namusillan Väinämöinen. Joskin tyyppi on rekisteröity mustaksi, kun herrasmiehet meni siruttajalta sekaisin. Mutta eihän se väri koiraa miksikään muuta. Ja jos joku joskus haluaa jalostukseen käyttää, hänen on tunnettava meidän eikä katsottava pelkästään värin perusteella koiranetistä.

Mutta Paavo siis ollut nyt yhden illan ja yön meillä. Autossa hetki tutkailtiin ja sitten nukuttiin. Kämppää tutkittiin aluksi varovaisesti, sitten jo vähän rohkeammin. Oma paikka ei ollut mitään verrattuna Pepen ihanaan säkkituoliin, josta Pepe ajettiin pois. Pepe muutenkin vähän karttaa pentua, vaikka aamulla jo koitti hieman leikkiä sen kanssa.

Nytkin Pepe istuu tuossa vieressä kun kertoen, että "hei, pentu huutaa kylpuhuoneessa portin takana menepäs tarkistamaan tilanne." Menen, menen mutta en sillon kun se huutaa. Yritän opettaa olemaan yksin edes toisessa huoneessa. Lomaa on vain tämä viikko ja maanantai. Tiistaina pentua kohtaa karu totuus: se joutuu olemaan yksin osan työpäivästä.

Aika äänekäs kaveri tää tuntuu olevan, vai olenko vaan unohtanut mitä Pepe teki pentuna. Jos sitä ärsyttää, se huutaa, jos on vähän ikävä se huutaa. Jos on tylsää, se huutaa. Jos hän haluaa huomioo, hän huutaa. Mutta hän myös ilmoittaa huutamalla, milloin on hätä. Ja häneltä leikattiin kynnet aamulla ilman huutoa.



Mitä tuo iso musta tekee?




14. lokakuuta 2013

Itku potku raivari

Eilisen tokokokeen jälkeen melkein sain itkupotkuraivarin! Pepellä ei pientä yritystäkään tehdä hommia.

Haisteli, haistatteli ja oli kun laama. Keskeytin kokeen. Ja joo, seuraamisenkin voi nollata kun koira löntystelee perässä ja jää haistelemaan kaikkea mahdollista. Ja istumisessakin voi vaan lähteä haahuilemaan ja tarkistamaan mihin se ihana haju menee... *Tsiljoona kirosanaa!!!*


Ärsyttää niin hemmetisti kun ei osaa korjata tilannetta, mikä koko ajan vaan pahenee. Kohta se varmaan oppii, ellei ole oppinut jo että koetilanteessa voi ja pitää aina käyttäytyä näin. Sillonhan ohjaaja ei pysty sanomaan asiasta mitään...

Eli Pepe kyllä osaa evl liikkeet ja tekee treeneissä tosi kivasti, hyvällä fiiliksellä ja täysillä. MUTTA kun mennään kokeeseen, koiran fiilis romahtaa ja siitä tulee perässä vedettävä laama, joka juuri ja juuri pystyy tottelemaan edes vähän. Nyt tuli lisänä järjetön haistelu, mistä jo luulin että päästiin eroon. Ehkä se on jotain sijaistoimintaa?


Mutta mitä hemmettiä mä tässä tilanteessa nyt voin tehdä? Okei, jännitän itse kokeita, sillä onhan se viimeinen ykkönen haussa. Toisaalta tsemppaan koiraa parhaani mukaan ja koitan olla pirteä, iloinen ja palkata sitä kehuin sen minkä pystyn. Treeneissä sujuu palkattomuus ongelmitta eli siitä ei (kai) ole nyt kyse. Voiko koira haistaa jännityksen minusta ja reagoida siihen noin voimakkaasti? Ideoita otetaan vastaan. Kertokaa toki omia kokemuksia tai kouluttajavinkkejä kelle mennä hakemaan apua. Psykologin puheille?

 

En enää tiiä. Multa loppuu keinot. Ja kohta motivaatiokin. Ja pinna on katkennut jo.

Kerpeles!

 

Mutta kevennyksenä tähän avautumiseen.

Tänään hän saapuu!


 

12. lokakuuta 2013

Retro offi 2013

 


 
Viime vuonna saatiin kasaan 170 pistettä ja sijoitus 8./14. Yksi keskeyttänyt.
 
Tänä vuonna lähdettiin parantamaan ja parannusta tulikin. Pisteitä 190 ja sijoitus 12./26. Kukaan ei keskeyttänyt.
 
Lähtötilanne:
- matkalla kisapaikalle jarrut oli tulessa ja eka stoppi moottoritiellä Toivakassa
- raidetanko S-mutkalla (parin tunnin ajon jälkeen)
- vetari vaihdettiin puolilta öin
 


Lopputulema:
- jarrut paremmassa kunnossa kun koskaan
- raidetanko suoristettu ja vahvistettu
- uusi vetari vaihdettu ja toimii hyvin
- yhtään ikkunaa ei rikki
- BJ sai mutakasteen, samalla myös kaikki mukana olleet tavarat
 
Finland Trophy Retro ajettiin tänä(kin) vuonna Hirvensalmen maisemissa pe-la 4.-5.10.2013.
 
 
Kamat pakattu ja intoa puhkuen lähdettiin matkaan. Mutta sitä iloa ja riemua kestänyt kuin parikyt kilsaa. Alkoi nimittäin läskileidi hyytymään mäkiin siinä määrin, että jotain on jumissa. Ratin ja penkin välissä oltiin hyvinkin tietoisia siitä, mikä mättää mutta apukuski koitti vielä hienovaraisesti pitää tunnelmaa yllä. V-käyrä oli nimittäin aika korkealla viereisellä penkillä. Pakkohan se oli sitten pysähtyä tutkimaan (jäähyttelemään) niitä jumiutuneita jarruja moottoritien sivuun.
 
Voinen sivuhuomautuksena sanoa, että Vaajakosken ABC:n jälkeen ennen Toivakan risteystä ei muuten ole YHTÄÄN levähdyspaikkaa. Sillä välillä ei kannata rikkoa autoaan, joutuu kiipeämään muurin yli tai vähintääkin hirviaidan jos meinaa tieltä päästä pois.
 
Meidän ei tarvinnu. Uhrattiin juomavedet jarrujen jäähytykseen ja Aki kävi aarrekartan kansa auton alla jotain säätämässä, pienet nytkytykset edestakas ja matka pääsi jatkumaan. Auto liikkui ja oltiin vielä aikataulussakin, joten V-käyrä lähti ratin takanakin laskuun.
 
Jarrut palautui lähes normaaliksi matkan aikana ja voitiin ilmoittautua kisaan osallistuvaksi, hakea leima autoon ja mennä odottelemaan ohjaajakokousta ja lähtölaukausta.

Pimeä ei yllättänyt, mutta tuli nopeasti

 
Katsastuksessa vielä aurinko paistoi
 
 

Kahdeksalta perjantai iltana päästiin sitten maastoon. Alkuun tietenkin perinteinen ensimmäisen rastin panikointi: ei täältä mitään löydy, missä me ollaan, oho, hups, tuollahan se olikin. Mutta kyllä se siitä alkukankeuksien jälkeen taas lähti menemään, kunnes...
 
Pari tuntia möyrittyä ohjaus ottaa ihmeen huonosti kommennusta vastaan. Kääntyy kyllä, mutta ei kunnolla. Kurkkaus auton alle osoitti, että raidetanko on s-mutkalla, siitäköhän se johtuisi. Ei muuta kun nilkuttaen varikolle. Pellolla pyöritellen kuului myös se tuttu nakutus- mutta kummalta puolelta? Rouvaa ei uskottu, vaan piti minunkin hypätä puikkoihin ja todistaa, että oikean puolen vetari se on. Tämä ei päässyt yllättämään, sillä kahdessa aikaisemmassakin ajossa on vetari sanonut sopimuksen irti, siispä kaksi varavetaria oli matkassa mukana!
 
Syvällä suossa.
 
Puolen yön pitstop: ukko auton alla ja akka keittelee hernerokkaa. Joku taisikin todeta, että kyllä on palvelu hyvää. No mut eihän sitä hyvää kisa-aikaa hukkaan heitetä! Ei musta korjauksissa mitään apua ole. Vaikka vaihto meni vajaassa tunnissa, jäi meiltä illan yleisörastit hakematta. Siis takaisin mettään.
 
Seuraava mainittava episodi oli siinä neljän maissa aamuyöllä. Sarjassa parhaat ideat tulevat aina tähän aikaa vuorokaudesta!
 
Päätettiin heittää kolikolla mennäänkö mudan yli seuraavalle rastille, vai kierretäänkö kuivaa reittiä pitkin. Jos tulee numeropuoli ei mennä, kuten mä ehdotin, jos kuvapuoli mennään, kuten Aki ehdotti. Jei, tuli numeropuoli! Ja suunnistin kuivan kautta rastille, joka saatiin helposti. Ei palattu samaa reittiä ja kas kummaa -taas oltiin siinä muta-altaan reunalla. No eihän se niin pahalle enää täältä suunnasta näyttänyt, joten vinssi viritykseen ja yli.
 
Läskileidi upposi, kuten oltiin odotettukin, mutta keskikohdalta kuoppa olikin vähän syvempi mitä aavisteltiin, minkä seurauksena taakse tuli 30-40cm mutaa sisälle ja eteen "vain" 15-20cm. Eihän siinä mitään jos autossa ei olisi sisustusta tai jos takana ei olisi ollut kaikki tavarat! Eväät, osa vaatteista, työkalut... kaikki allover mudassa! Ajovalotkaan ei oikein kestänyt pientä sukellusta. Naps! vaan kuului molemmilta puolelta kun meni veden alle. Ylös ryömittäessä olikin sitten umpiot täynnä vettä. Ja mitä me tehdään tilanteessa? Nauretaan ihan hervottomana! Olihan kello sentään 4.30 aamuyöllä. Matka jatkuu astetta kosteammassa ja aromikkaammassa kulkupelissä.
 
Hupsista!
 
 
 
 
Muitakin pieniä kauneusvirheitä onnistuttiin saamaan: vasen lokari rullalla, oikean puolen astinlauta irti ja takana valo tumpsahti rikki puuta vasten, mutta siinäkin polttimo pysyi ehjänä! Kumpikaan ajajista ei saanut fyysisiä vammoja, jos ei lasketan sitä, että Aki heitti vasaralla mua polveen. "halusi vain auttaa". Jep.
 
Väsyneitä? Ei kai...