Jälkien suunnistaminen perjantaina
Mun urakka alkoi jo perjantaina kun kävin suunnistamassa jäljet valmiiksi kaverin kanssa. Niitä tehtiinkin yllättävän pitkään ja hartaasti, sillä metsässä vierähti nelisen tuntia. Kesän ensimmäisillä jäljillä kyllä aina menee vähän pidempään, kun muistelee miten se tapahtuikaan. Kaveri oli myös toista kertaa tekemässä jälkeä, joten opeteltiin siinä samalla. Perjantaina maa oli vielä hyvin märkä ja kelikin kostea, vaikkei varsinaista vesisadetta tullutkaan.
Viikonlopuksi olikin sitten luvattu hellettä. Mietin jo mielessäni, että turhaanko sinkoilen ympäriinsä koko viikonlopun jos on hellettä, niin Pepe ei kyllä jaksa koko jälkeä. Sillä niin kova vauhti ja koohotus, että tarvitsee vettä/uimista jäljellä. Ja trimmikin on vasta tällä viikolla. (Pepestä tulee taas nahka albertti).
Cockeritreeniä klo 9-12.00
Lauantai kuitenkin alkoi ensin leirin merkeissä ja kuuman kelin elkeet oli ilmassa. Onneksi vähän tuuli. Molemmat pojat pääsivät tekemään markkeerauksia ja noutoja. Myös vesinoutoa ja tärkeimpänä ehkä juuri malttia. Pientä piippausta kuului Pepeltä etenkin vesityötä odotellessa. Paavon koitin eristää Pepestä vähän kauemmas, ettei piippaus tartu ja vesitreenien odotuksen Paavo olikin tosi hienosti. Makoili vaan varjossa.
Mutta kyllä Paavokin sen piippauksen taidon taitaa. Tai se ei oikeastaan piippaa, vaan hymähtää. Sama ääni kun ihmisillä kun on vähän tylsää -hmh! Ja Paavolla noudoissa enemmän ääntä kun Pepellä. Tai siis siinä noudon maltissa.
Mutta sitten itse työskentelyyn. Paavo yllätti positiivisesti mainioilla noudoilla. Teki pari markkeerausta, joita ei ole vielä hirveesti edes tehnyt. Toinen oli kukkulan taakse, ettei välttämättä nähnyt mihin putosi. Ja matkaakin oli varmaan 40 metriä. Vähän Paavolla on ollut ilmoilla sitä, että dami rykästään jaloille ja kahta noutoa enempää ei pysty tekemään. Mutta nyt se kuitenkin teki hienosti! Ja tajusin itse lopettaa siihen kun se tekee hyvin, eikä vaikeuttaa liikaa ja saada noudosta taas epävarmaa. Joku mulle sanoikin, että Tiia hei, sä oot oppinu olemaan hiljaa! Eli kehityskelpoisia ollaan molemmat.
Pepen noudot parani loppua kohti. Se on viime ajat käynyt niin kuumana noudoissa, että vaan juoksee eikä käytä nenää, eikä silmiä yhtään. Saattaa jopa kaahata damin ohi. Pepe tuntuu myös olevan ihan satavarma, että se dami on vähintään 200m kaukana... Mutta oikeastaan leirin treeneissä vain kerran koohotti. Sitten alkoi katsomaan markkeerauksetkin paremmin ja nouti suoraan.
Paavo sai leirillä tehdä ensimmäisen vesinoutonsa. Epäilin tietenkin tätäkin aluksi, mutta turhaan. Nuori herra paineli lampeen omalla tyylillään ja hetken pyörittyään tajusi damin nenän edessä, jonka toi vierelle. Loistavaa! Tää oli meille hyvää taipparitreeniäkin, sillä niihin pitäisi ilmoittautua tänä kesänä.
Pepelle otin vesiohjauksen, mikä oli minulta virhe. Hemmetin kuumana käyvä koira veteen, mitä se rakastaa, niin eihän se kuunnellut yhtään. Tais se dami taistelun jälkeen tulla, mutta tyyli oli ruma. Pepe jopa ravisti ennen luovutusta (mitä ei ole aikoihin tehnyt), mutta dami pysyi tiukasti suussa.
Noutotreenien jälkeen kävin vielä illemmalla tekemässä omatoimisesti pikkupätkät hakua kanipalloilla. Paavo oli ihan huuhaa, ei sillä enää keskittyminen tahtonut riittää, eikä mulla taidot opettaa hakua. Mutta Pepe pääs loistamaan tässä. Se teki niin nättiä hakua, että oli suorastaan ilo mennä sen kanssa. Tätä ei tapahdu usein!
Mejän vuoro 12-16.00
Aamupäivän treenien jälkeen olikin sitten taas mejän ja jälkien teon vuoro. Lähdettiin verettämään perjantaina suunnistetut jäljet. Perjantaina oli jotenkin epätoivoinen olo jälkien jälkeen, että mitähän niistä tuli, mutta nyt verettäessä nehän näyttivät molemmat ihan kunnollisille. Maastolle kun ei mitään mahda. Voittaja jälki oli nimittäin erittäin vaihtelevaa maastoa, kaadettuja koivuja ja tiheikköä sekä kuivia kuusia.
Aina kesän ensimmäisten jälkien merkkaaminen on yhtä arpomista. Haluaisi laittaa tukimerkkejä paljon, jotta varmasti pysyy jäljellä, mutta samalla miettii, ettei niitä vain ole liikaa ettei jälkeä hylätä. Tälle voittajajäljelle kyllä tuli ihan reilusti avomerkit tiheikköön. Enkä saanut siitä huomautusta tuomarilta.
Sunnuntaina pääosin mejää
Sunnuntai aamun avasi laukauksensieto testi, eli mejäkoe. Kahdeksalta oli ylituomarin puhuttelu ja sen jälkeen laukauksensietotesti. Se meni hyvin tavanomaisesti. Pepe vaan katseli, että mihin putos! Koska kokeessa oli vain kaksi voittajaluokan koiraa, oli minulla pitkä aamupäivä aikaa odotella vuoroamme metsään. Opastin toisiksi viimeisen jäljen ja Pepellä sattui olemaan kuuman päivän viimeinen jälki.
Tässä vaiheessa oli hyvä, että myös leiri pyöri samaan aikaan ja pystyin olemaan siellä avuksi ennen kuin pääsin metsään. Suunniteltiin ja rakennettiin cockereiden working testin suorituspaikkoja vanhan tiimin voimin. Hitsi, olisi ollut kiva osallistua, mutta en ollut ilmoittautunut sunnuntaille kun tiesin, etten pääse kun hetkeksi. Paavo jäikin sunnuntaina kotiin kun oli niin kuuma päivä tiedossa. Ei sitä voi autossa istuttaa koko päivää.
Testissä oli neljä suorituspaikkaa: markkeeraus, ohjaus, haku ja vesirasti (nouto). Näille oli jo lauantai iltana juonittu tehtävät valmiiksi ja samalla arvostelukriteerit.
Puolen päivän jälkeen päästiin sitten metsään ja opastin ensin, minkä jälkeen heti seuraavaksi oman koiran kanssa jäljelle. Pepe kävi kierroksilla jäljen ekan osuuden. Meni vaan päättömänä eteenpäin käyttämättä juuriaan nenäänsä. Ekalla kulmalla oli kuulemma katko, mutta Pepe vain pyöri ja etsi vettä. Ei löytynyt vettä, eikä myöskään jälkeä, vaan tuomari tuomitsi sille hukan. Läheisestä ojasta vilvoittelun kautta uudestaan hommiin. Palautus muutti koiran työskentelytavan lähes täysin. Loppu jälki nimittäin mentiin erittäin tarkasti, makuut merkattiin superhyvin ja kulmatkin vain pienellä lenkillä.
Oppi tais siis jossain määrin mennä perille. Aikaa meillä meni 40min koko jäljellä. Mikä on Pepelle paljon. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että jarrutettava ehdottomasti enemmän. Ja en voi olla erimieltä. Vauhtia oli hirvittävästi ja ekan kulman hukkakin johtui osittain siitä. Näin alkukesästä ei taida itsellä vielä kunto riittää jarruttamaan tarpeeksi. Toisaalta, pitäisi opettaa työskentelemään rauhallisesti, mutta en mä tiiä enää viitsinkö siihen rueta.
Tuomari Seppo Venäläinen kertoi jäljestä näin:
"Lähtömakaus tutkitaan ja ohjatusti jäljelle. Pepe jäljestää vauhdilla koko jäljen. Ensimmäinen osuus parilla tarkastuslenkillä, ensimmäinen kulma, jossa katko oikaistaan aina hukkaan saakka. Loppu jälki hyvin. Toinen kulma rengastetaan ja kolmas kulma lenkillä. Kaikki makaukset merkataan hyvin. Kaadon nuuhkii."
VOI2, 39p.
Palkintojen jaossa tuomari kritisoi oikeutetusti vauhdista ja sanoi sitten, että kun sen saa kuntoon on loistava jäljestäjä. Tänäänkin olisi kuulemma hyvät pisteet ja ykkönen tullut ilman hukkaa.
Olen kuitenkin itse tyytyväinen Pepen jälkeen. Samalla viikolla tehty harkkajälki oli jotain ihan kammottavaa katseltavaa. Makaukset se merkkas tosi kivasti kokeessa ja jälkitarkasti se menee kun se jaksaa keskittyä. Pepestä kyllä tasan tarkkaan tietää, milloin se on jäljellä tai milloin makuu/sorkka on lähellä. Sitä on vaikea selittää sanallisesti, mutta sen vaan tietää.
Kohtuulisen rankka viikonloppu siis takana, mutta yllättävän vähän väsyttää. Fiilis on katossa onnistuneen treenin ja kokeen vuoksi, varmaan juuri siksi ei väsytäkään. Kaverin kanssa laskeskeltiin, että varmaan reilu 10km tuli käveltyä jälkeä umpimetässä, plus siihen päälle muut siirtymiset ja leiri.
Maanantaille olin sopinut kuntosalille menon kaverin kanssa. Jos en olisi sopinut, olisi jäänyt välistä. Ja siitä innostuneena vetäsin reilu 15 km fillarilenkin vielä kaupan päälle. Nyt varmaan saa huilata pari päivää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti