Emme tee mitään

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä emme mekään ole mitään tehnyt! Tai noh, se "ei mitään" on ehkä vähän väärä sana. Onhan tässä kaikennäköistä ollut, mutta tämä viikko ollaan todellakin vain oltu (ainakin 2 päivää). Oikein ihmettelin kun sunnuntaina kurkkasin kalenteriin, että mitä pitää muistaa ja missä pitää olla. Sivut huutivat tyhjyyttään! Aika kummallista. Kyllä se sittemmin on alkanut täyttymäänkin, ettei laiskaksi pääse heittäytymään.

24.7. Kävimme Spanieleiden vesityössä Tampereen suunnalla. Paineita ei kokeen suhteen ollut, sillä olin kuullut, että viime vuoden pisteet voittajaluokasta ovat voimassa sääntömuutoksen myötä pysyvästi. Rennoin mielin siis ohjattua noutoa tekemään. Rannalla kuitenkin tuli mieleeni: milloihan koira on edes nähnyt riistaa viimeksi? No eipä se sitä ennenkään ole tuomatta jättänyt, eikä varmaan olisi nytkään jos olisi sen lokin löytänyt.

Pepe siis lähti hyvin "eteen", mutta 10m ennen lintua, joku haju (ilmeisesti ruudin) veti puoleensa niin, ettei siitä kovankaan työn jälkeen päässyt irti. Ja kovalla työllä tarkoitan siis todella kovaa työtä! Kaveri ui varmaan vartin ympyrää ja tarkisti pariin otteeseen jopa veden alta, pohjasta, olisiko se lintu siellä. Hylätyksihän suoritus meni, mutta yritin harjoituksen kannalta saada onnistumisen koiralle. Loppuen lopuksi menin veneellä lähemmäksi ja löytyihän se. Pepellä oli kyllä ilme, että "tämäkö se on"? Olisit heti sanonut, että lintu sieltä pitää tuoda!

Hirmu tyytyväinen olen sen työskentelyyn, osoitti sitkeyttä hyvin, mutta olisi toki voinut kuunnella ohjeita/ohjauksia, niin se lintukin olisi löytynyt.

25.7. Koulutin ensin tokoryhmää, jonka jälkeen treenasimme omat agilitytreenit. Ja olipas jännä, Pepe oli aivan perässä vedettävää sorttia. Taisi olla ukkosen hiostava keli liikaa mustalle koiralle! Mitähän se tietää tulevia kisoja ajatellen? Lupasivat vielä melko kuumaa keliä viikonlopuksi.

27.7. Kävimme möllitokoilemassa voittajaluokkaa. Yleensä en sekoita lajeja keskenään ennen viikonlopun kisoja, mutta tämä taasen poikkeus sääntöön. Kun oli niin loistava mahdollisuus tehdä osa voittajaluokan liikkeistä liikkuroituna ja ketjutettuna, niin pakkohan semmoinen mahdollisuus on käyttää hyväksi! Eikä se nyt ihan penkin alle mennyt.

Toki seuraaminen ei ollut parasta mahdollista, pitäisi olla parempi kontakti, niin häviäisi monta ongelmaa: käännökset, vire ja ns. näyttävyys. Ruutu meni ihan kivasti, löytyi vauhdilla ja totteli jokaista käskyä ja tuli seuraamaan, mutta sitäkin hieman laiskasti. Metallinoudon aikana koitin sitä mitä monet tekee; jätin lelun kehän ulkopuolelle loppupalkaksi ja motivaattoriksi siten, että koira näki ja tiesi missä se on. Täysi katastrofi! Älä Tiia ikinä kokeessa tee niin! Pepe kyllä lähti noutoon ihan jees ja toi kivasti, mutta perusasento oli selän takana poikittain ja tyyppi vaan tuijottaa lelua. Opimme taas tästä uutta.

Tunnarikin meni ihan kivasti, en tiedä mikä ihmeen juttu siellä Taskisen koulutukessa silloin oli kun ei Pepellä ollut hajuakaan mitä piti tehdä, mutta sen jälkeen on tullut kyllä oma joka kerta. Ei se edelleenkään meidän vahvin liike ole. Pitäisi harjoitella muiden kapuloilla, ettei haise yhtään kotoisalle. Oon ottanut nyt pitkään vähän helpotettua versioo: oma kapula haisee jokseenkin voimakkaasti omalle (on käytetty useammin). Pikkuhiljaa olen siirtynyt omassa kapulassa vähemmän oman hajuiseen, mutta käyttänyt kuitenkin vanhoja omia, jotka hajustunut ulkona koko kesän. Kuinkahan pitkään se haju niissä oikeesti pysyy?


"Emme tee mitään" jatkui 28.7. Agilitykisoilla Mikkelissä. Hirvee helle! Ja sen perusteella lähdettiinkin vaan ottamaan aurinkoa, ei minkäänlaista tavoitetta. Eka kansainvälinen rata oli täys katastrofi. Rata oli vaikea, eikä koira yhtään kuulolla. Hylky ja ties kuinka monta kertaa! Toinen yritys oli jo parempi, Pepe oli hyvin kuulolla, mutta itse mokasin yhden takaakierron. Hylky. Viimeiselle radalle olikin lämpötila noussut kiitettäviin lukemiin ja aloin itsekin jo olemaan puhti pois. Mutta en voinut antaa periksi ja jäädä pois radalta, vaan lähdimme yrittämään. Jo ekalla esteellä Pepe näytti, että ei enää. Lähti tosi laiskasti ja toiselle esteelle tais tulla hylky ja kolmannen jälkeen lähettiin pois. Ei siitä sen enempää.

Päivä kokonaisuudessaan oli aivan mahtava, aurinko paistoi ja ruskettui kuin vahingossa, meillä oli oma katsomo, joka tais olla joku ravikansan vip-katsomo. Siinä sai koiran varjoon ja itse sai paistatella kaikessa rauhassa päivää. Pieni tuulen vire kävi kokoajan, joten tukalan kuuma ei tullut. Ihmettelen vaan, miksi siinä ei ollut muita? Kai siinä olla sai, kun ei järkkärit poiskaan ajanut. Pepe oli todella rauhallisesti ja jopa nukkui häkissään, vaikkä häly ja haukku ympräillä oli kova. Jee! Se alkaa oppimaan oleen rauhassa!

Sitten alkoikin se viikko, kun kalenteri huutaa tyhjyyttään. Maltoin kaksi päivää olla vain, mutta keskiviikkona jo piti lähteä mustikkaan mökille. Oli muuten paljon ja isoja mustikoita, kun vaan kerkesi ne poimimaan ennen mustaa nelijalkaista rohmua. Torstaina kävimme illalla tekemässä pitkästä aikaa omat tokotreenit. Seuraamiseen tarvitaan edelleen ihme, mutta muuten alkaa murheenkryyni liikkeet (ruutu ja tunnari) oleen jotenkuten hanskassa. Luoksetulosta on kadonnut vauhti, mutta kai sekin sieltä vielä löytyy. Ei ehkä ennen 11.päivä koetta, mutta joskus. Tänään perjantaina jatkamme tokolinjalla ja käymme jotain pientä tekemässä illalla Laukan kisatokoryhmän kanssa. Paikkamakuut, luulen että on kova sana tänään. Ja kovan sanan tulen sanomaan jos se musta nokka menee maahan ja alkaa nuuskuttaan. Huomenna lauantaina lyhyt agilitykoulutus ja josko sitä lähtisi saaressa käymään, ralleja karkuun.

Cockerilehtikin ilmestyi alkuviikosta.
Ensimmäinen lehti minun päätoimittamana. 













Semmoinen kaksiviikkoinen, "emme tee mitään", paitsi...