Siitä se lähtee

Viikko sitten (26.4.) oltiin tokokokeessa Kaustisilla Pepen kanssa, pitkästä aikaa. Itsellä oli kaamea flunssa ja juuri ja juuri ääntä tuli. Mutta Pepe yllättikin. Sai nimittäin pitkästä aikaa tuloksen: EVL 2, 225p. Vain ruudussa tapahtui pieni äksidentti. Nousi seisomaan ja lähti mun perään. Hupsista! Tällästä ei olekaan koskaan (?) tapahtunut...

Pistesaldo Allan Aulalta oli tälläinen:

Istuminen 10 (pientä haistelua)
Paikkamakuu 10 (täydellinen! jes, ei haistellut)
Seuraaminen 9 (wuhuu!!! Pepeltä, joka voi jopa nollata tämän liikkeen. Huikeaa!)
Z-kävely 9
Luoksetulo 5 (täys tottelemattomuus seisomisessa, meni läpijuoksuksi)
Ruutu 0 (kauneusvirhe)
Ohjattu 6 (oli vaikeuksia mennä merkille)
Metalli 8 (tuplakäsky takaisin hyppyyn, tuomari kehui liikkeen pelastamista)
Tunnari 9
Kaukot 8 (jee! vaikeat vaihdot Pepelle)

Jos olisi pysynyt ruudussa, kuten yleensä pysyy olisi siitä varmaan tullut 8 (32p.), mikä olisi riittänyt siihen himputin viimeiseen ykköseen (257p.). Mutta turhaan sitä miettiä. Pepe teki tosi hyvää työtä ja oli reipas, oma itsensä eikä laamautunut!

8.6. uusi koe Keuruulla. Ehkä se tulee silloin. Saa nähdä.

Oltiin me muuten viikko ennen tokokoetta, heti tuplanollien jälkeen Oreniuksen valmennettavina. Pepe loisti silloinkin. Oli kivalla fiiliksellä ja sain itsekin paljon neuvoja. Päästiin rata jopa kerran "nollaratana" läpi, mitä ei ole kyllä ennen tapahtunut. Mukava tsemppi oli ylävitoset Juhan kanssa. Pikkujuttu, mutta kruunasi koko hyvän koulutuksen.

Tässä muistilista itselleni, mihin pitää muistaa kiinnittää huomiota:
- älä kiirehdi paikoissa, missä ei ole kiire
- lähetä koira jos mahdollista
- älä jää odottamaan (siis lähetä ja mene!)
- juokse! (tää on ikuisuusneuvo)

Ja tästä päästäänkin hyvänä aasinsiltana tämän päiväiseen agikisoihin. Ekalla radalla Pepe sikaili ihan huolella. Kävi kuumana kun itse perkele ja huuti mennessään. Ja siihenhän mulla kilahtaa käpy kiinni välittömästi. Radasta ei oikeestaan ole muistikuvia, mutta sen muistan kun maalissa karjasin koiralle: "Mitä sä koko ajan huudat?"

Toisella radalla sitten tsempattiin molemmat. Mukavan tuntuinen nollarata, joskin siinäkin ääntä käytin ihan huolella kontaktin varmistamiseksi. Pari käännöstä pitkäks, mutta muuten kivan sujuvaa menoa. Kontaktilla seisotin hetken, että ymmärtäisi että myös kisoissa puomin päähän pitää pysähtyä. Näistä huolimatta aika oli -10 sekuntia ja risat. Kai sitä sit laitettiin töppöstä toisen eteen.

Tässä video (älä säikähdä puomin huutoa)

 

Viime aikoina on ollut paljon muutakin tekemistä kun koirahommia. Tehtiin kaupat vuoden -53 rintamiestalosta Kypärämäessä. Ja muutto siis edessä kesäkuun alussa. Ihanaa! Vaikka haaveissa oli rakentaminen, niin tuo tupa osu ja uppos. Talo voi hurmata. Laitan varmaan tänne talo osion kun sinne pääsemme. Remontteja on paljon tehty, mutta paljon on myös tekemistä -ja sitä pääsette seuraamaan myös.

 

Nyt kun saisi tämän v-mäisen flunssan väistymään ja antibiootit toimimaan poskiontelotulehdukseen niin alkaisi armoton pakkaus. Pitäisi päästä myös ensimmäiset saunan polttopuut tekemään, mutta kun on veto ihan pois. Meille saa muuten tuoda tai vinkata paikasta, jossa olisi haloksi kelpaavaa puuta.

 

 

Melkoinen viikonloppu takana

Huh, mikä viikonloppu!

Perjantaina lähdin aamulla kahdeksan junalla työmatkalle ja tulin yhden maissa yöllä kotiin. Kaaduin sähkyyn nukkumaan, jotta jaksaisin herätä aikaisiin aamulla pakkaamaan viimeiset tavarat. Onneksi oli vain vaatteet jäljellä, ne oli aika helppo vaan nykästä jätesäkkiin. Sitten alkoikin isoimpien rojujen kantaminen autoon ja uuteen. Voi miten oli Pepe onnellinen, kun pääsi apukuskin penkille matkustamaan, kun ei muualle mahtunut. Pienelle kippuralle nukkumaan ja koira suorastaan hymyili nukkuessaan! Pepen laatuaikaa. Paavo sai matkata häkissään takakontissa kaiken romun seassa.

Pepen laatuaikaa etupenkillä

 

Jottei muutto ainakaan liian helpoksi kävisi, olin ilmoittanut Pepen kahdelle radalle kisaamaan Jyväskylään. Laitoin jo aamulla kellon soittamaan, kun pitää lähteä lämmittään koiraa kisaa varten. Tavarat saatiin kannettua vauhdilla uuteen ja olin niitä jo laittamassa paikalleen kun tämä "lämmittely hälytys" tuli. Onneks uudesta kämpästä on noin kilsa kisapaikalle. Paavo jäi äitille hoitoon ja Pepen kanssa kunnon lämppä ja kisa. Eka rata (agi) meni aivan totaalisesti mun ohjausvirheen piikkiin. Lisäksi Pepe kävi niin kierroksilla, että haukahteli pariin otteeseen. Lopetin radan kesken tuohon haukkumiseen, sitä kun en suvaitse. Pepe kyllä oli muuten tosi hyvällä fiiliksellä, itse ehkä vähän jumissa ohjauksen suhteen. Täytyy kyllä tunnustaa, että en mä oikeesti muista koko viikonlopun kisoista mitään. Sen verran stressikäyrää ja kiirettä, ettei nyt syvällistä tulkintaa radoista tule.

Tässä eka rata, Pepe komenti monessa kohtaa ja itse möhlin kepit -kahdesti! Putken jälkeen palo pinna ja olisin ottanut koiran kainaloon, jos jaksaisin kantaa sen pois radalta.

 

Ekan radan jälkeen koira autoon (lämpän jälkeen) ja takaisin muuttolaattikkojen kimppuun. Ja kello tietenkin taas soittamaan, että ehtii seuraavalle radalle. Tässä kohtaa kyllä mokasin. Eka rata oli puolisen tuntia myöhässä, joten oletin että tietenkin toinenkin on vähintään saman verran. No eipä ollut! Kurvasin hallin pihaan ja olin jo ottamassa koiraa lämmittelyyn, kun laitoin sen takas autoon ja tuumasin "ootas hetki, mä käyn kattoo tilanteen". Samalla kun astuin ovesta sisään kuulutettiin medit rataantutustumaan. Oho! No sinne vaan sekaan. Onneksi oltiin luokan päättävä koirakko, joten kerkesin lämmitellä Pepeä ees  jotenkin. Ja olihan se lämmitellyt itse itseään Paavon kanssa leikkimällä kotona.

Hyppyrata menikin sitten ihan mukavasti: nollarata ja sijoitus 3. Palkintojen jakoon en koskaan tajunnut mennä, kun verryttelin koiran ja lähdin jatkamaan muuttoa.

 

 

Lauantai iltana melkein kaikki tavarat keittiössä, makkarissa ja vessassa olivat paikallaan. TV ja tietokone viritetty. Eteinen odottaa vielä liukuovia, joten siinä on vielä kaaos. Työkalujakin on vähän joka nurkassa, mutta niitä tarvitaan vielä pitkään. Kaaduin sänkyyn illalla, eikä tarvinnut miettiä, tuleeko uni uudessa kämpässä vai ei.

Aamulla taas kello muistutti, että ylös ja touhuamaan. Oli nimittäin vuorossa vanhan kämpän siivoaminen. Läjä tyhjiä laatikoita seuraavalle muuttajalle ja koirat mukaan. Parissa tunnissa vanha kämppä kiilti kuin uusi kun anoppi ja äiti auttoivat sen kanssa. Pakasteet meinas tuottaa päänvaivaa, sillä uuden kämpän uudessa keittiössä ei ole vielä jääkaappi-pakastinta. Kävin siis matkalla äitin pakasteella raivaamassa tilaa kesällä poimituille marjoille. Sorkat, jotka olin sinne sijoittanut saivat väistyä ulos! Jos muuten joku tarvitsee sorkkaa kevään jälkitreeneihin, multa ainakin kaksi-kolme liikenee!

Paavo auttoi siivoamaan kaapit, se könysi alimmaiset
sillä aikaa kun mä pyyhin ylimpiä

 

Sunnuntaina oli vielä kaksi rataa juostavana. Ja myös sunnuntain aikataulu vähän kusi: jouduin jättämään auton kauas kisapaikasta ja oltiin kolmansia radalla. Tuli ihan hirvee kiire rataantutustumisen jälkeen hakea koira, ottaa toppavaatteet pois ja vaihtaa kengät. Just ehdittiin radalle, mutta menokin oli kyllä sen mukasta. Kumpikaan meistä, ei koira, eikä minä tainnut tietää missä toinen menee radalla. Eikä se ratakaan kyllä helpoimmasta päästä ollut. Semmosia ikäviä pommeja laitettu sinne tänne. Nopea hylsy ja pois. Kotona juoksentelin kellariin tavaraa ja koitin saada eteisen kaaosta hallintaan.

Sitten taas mentiin. Viikonlopun viimeinen rata, agirata meidän osalta. Ehdin hetken jorista kavereiden kanssa ennen rataa ja totesin, ettei kyllä koskaan ole ollut näin tyhjä olo. Ei minkäänlaista jännitystä tai edes tutinaa radalle mentäessä. "Mennään potkimaan kiviä sinne". Rata näytti jälleen ikävälle meidän kannalta, joten tavoitteita ei kertakaikkiaan ollut. Ehkä juuri siksi rata meni ihan ok. Pari pientä ohjaus mokaa, josta seurasi pitkä kaarros ja melkein kielto. Ohjausmokat olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta siinä mielentilassa, missä lähdin rataa suunnittelemaan ei muuta mieleen tullut. Jälkikäteen vaan tuumasin, että olisi todellakin pitänyt tehdä erilain.

Radan jälkeenkään en tiennyt, miten se meni. Mentiinkö edes oikea rata. Jossain välissä kuulin kuulutuksen, missä mun nimi mainittiin. Häh? Mää vai? Hipsin tulostaululle ja ilokseni huomasin, että tehtiin nolla. Oikeastaan uusinta lauantailta, nimittäin sijoituskin oli 3. Molempina päivinä ajatkin oli jotain -7 sekuntia ja vähän päälle.

Viikonlopun saldona siis, remontti valmis, kämppä muuttokunnossa, tavarat muutettu ja pääosin paikallaan sekä kaksi nollarataa neljästä kisatusta radasta. Huh hah hei! Ja katsoinpa juuri kiusallani tuloslistaa. Jos olisi ollut tarpeeksi osallistujia, molemmilta radoilta olisi tullut serti meille. Anyway, Pepeä on nykyään kivaa ohjata. Sille on tullut vauhti takaisin ja se pysyy lapasessa. Ihan kiva yhdistelmä!

Lisättäköön vielä että myös itse muuttoa edeltäneet viikot on mennyt sapluunalla: aikasiin töihin, töistä koirat lenkille, sitten remppaamaan, sitten pakkaamaan, koirat lenkille ja kaadun sänkyyn nukkumaan, muutama tunti unta ja sama juttu. Kourallisella vitamiineja jaksaa yllättävän hyvin!