Huh, mikä viikonloppu!
Perjantaina lähdin aamulla kahdeksan junalla työmatkalle ja
tulin yhden maissa yöllä kotiin. Kaaduin sähkyyn nukkumaan, jotta jaksaisin
herätä aikaisiin aamulla pakkaamaan viimeiset tavarat. Onneksi oli vain
vaatteet jäljellä, ne oli aika helppo vaan nykästä jätesäkkiin. Sitten alkoikin
isoimpien rojujen kantaminen autoon ja uuteen. Voi miten oli Pepe onnellinen,
kun pääsi apukuskin penkille matkustamaan, kun ei muualle mahtunut. Pienelle
kippuralle nukkumaan ja koira suorastaan hymyili nukkuessaan! Pepen laatuaikaa.
Paavo sai matkata häkissään takakontissa kaiken romun seassa.
 |
| Pepen laatuaikaa etupenkillä |
Jottei muutto ainakaan liian helpoksi kävisi, olin
ilmoittanut Pepen kahdelle radalle kisaamaan Jyväskylään. Laitoin jo aamulla
kellon soittamaan, kun pitää lähteä lämmittään koiraa kisaa varten. Tavarat
saatiin kannettua vauhdilla uuteen ja olin niitä jo laittamassa paikalleen kun
tämä "lämmittely hälytys" tuli. Onneks uudesta kämpästä on noin kilsa
kisapaikalle. Paavo jäi äitille hoitoon ja Pepen kanssa kunnon lämppä ja kisa. Eka
rata (agi) meni aivan totaalisesti mun ohjausvirheen piikkiin. Lisäksi Pepe
kävi niin kierroksilla, että haukahteli pariin otteeseen. Lopetin radan kesken
tuohon haukkumiseen, sitä kun en suvaitse. Pepe kyllä oli muuten tosi hyvällä
fiiliksellä, itse ehkä vähän jumissa ohjauksen suhteen. Täytyy kyllä tunnustaa,
että en mä oikeesti muista koko viikonlopun kisoista mitään. Sen verran
stressikäyrää ja kiirettä, ettei nyt syvällistä tulkintaa radoista tule.
Ekan radan jälkeen koira autoon (lämpän jälkeen) ja takaisin
muuttolaattikkojen kimppuun. Ja kello tietenkin taas soittamaan, että ehtii
seuraavalle radalle. Tässä kohtaa kyllä mokasin. Eka rata oli puolisen tuntia
myöhässä, joten oletin että tietenkin toinenkin on vähintään saman verran. No
eipä ollut! Kurvasin hallin pihaan ja olin jo ottamassa koiraa lämmittelyyn,
kun laitoin sen takas autoon ja tuumasin "ootas hetki, mä käyn kattoo
tilanteen". Samalla kun astuin ovesta sisään kuulutettiin medit rataantutustumaan.
Oho! No sinne vaan sekaan. Onneksi oltiin luokan päättävä koirakko, joten
kerkesin lämmitellä Pepeä ees jotenkin. Ja
olihan se lämmitellyt itse itseään Paavon kanssa leikkimällä kotona.
Hyppyrata menikin sitten ihan mukavasti: nollarata ja
sijoitus 3. Palkintojen jakoon en koskaan tajunnut mennä, kun verryttelin
koiran ja lähdin jatkamaan muuttoa.
Lauantai iltana melkein kaikki tavarat keittiössä, makkarissa
ja vessassa olivat paikallaan. TV ja tietokone viritetty. Eteinen odottaa vielä
liukuovia, joten siinä on vielä kaaos. Työkalujakin on vähän joka nurkassa,
mutta niitä tarvitaan vielä pitkään. Kaaduin sänkyyn illalla, eikä tarvinnut
miettiä, tuleeko uni uudessa kämpässä vai ei.
Aamulla taas kello muistutti, että ylös ja touhuamaan. Oli
nimittäin vuorossa vanhan kämpän siivoaminen. Läjä tyhjiä laatikoita
seuraavalle muuttajalle ja koirat mukaan. Parissa tunnissa vanha kämppä kiilti
kuin uusi kun anoppi ja äiti auttoivat sen kanssa. Pakasteet meinas tuottaa
päänvaivaa, sillä uuden kämpän uudessa keittiössä ei ole vielä
jääkaappi-pakastinta. Kävin siis matkalla äitin pakasteella raivaamassa tilaa
kesällä poimituille marjoille. Sorkat, jotka olin sinne sijoittanut saivat
väistyä ulos! Jos muuten joku tarvitsee sorkkaa kevään jälkitreeneihin, multa
ainakin kaksi-kolme liikenee!
 |
| Paavo auttoi siivoamaan kaapit, se könysi alimmaiset sillä aikaa kun mä pyyhin ylimpiä |
Sunnuntaina oli vielä kaksi rataa juostavana. Ja myös
sunnuntain aikataulu vähän kusi: jouduin jättämään auton kauas kisapaikasta ja
oltiin kolmansia radalla. Tuli ihan hirvee kiire rataantutustumisen jälkeen
hakea koira, ottaa toppavaatteet pois ja vaihtaa kengät. Just ehdittiin
radalle, mutta menokin oli kyllä sen mukasta. Kumpikaan meistä, ei koira, eikä
minä tainnut tietää missä toinen menee radalla. Eikä se ratakaan kyllä
helpoimmasta päästä ollut. Semmosia ikäviä pommeja laitettu sinne tänne. Nopea
hylsy ja pois. Kotona juoksentelin kellariin tavaraa ja koitin saada eteisen
kaaosta hallintaan.
Sitten taas mentiin. Viikonlopun viimeinen rata, agirata
meidän osalta. Ehdin hetken jorista kavereiden kanssa ennen rataa ja totesin,
ettei kyllä koskaan ole ollut näin tyhjä olo. Ei minkäänlaista jännitystä tai
edes tutinaa radalle mentäessä. "Mennään potkimaan kiviä sinne". Rata
näytti jälleen ikävälle meidän kannalta, joten tavoitteita ei kertakaikkiaan
ollut. Ehkä juuri siksi rata meni ihan ok. Pari pientä ohjaus mokaa, josta
seurasi pitkä kaarros ja melkein kielto. Ohjausmokat olisi ollut vältettävissä
paremmalla suunnittelulla, mutta siinä mielentilassa, missä lähdin rataa
suunnittelemaan ei muuta mieleen tullut. Jälkikäteen vaan tuumasin, että olisi
todellakin pitänyt tehdä erilain.
Radan jälkeenkään en tiennyt, miten se meni. Mentiinkö edes
oikea rata. Jossain välissä kuulin kuulutuksen, missä mun nimi mainittiin. Häh?
Mää vai? Hipsin tulostaululle ja ilokseni huomasin, että tehtiin nolla. Oikeastaan
uusinta lauantailta, nimittäin sijoituskin oli 3. Molempina päivinä ajatkin oli
jotain -7 sekuntia ja vähän päälle.
Viikonlopun saldona siis, remontti valmis, kämppä
muuttokunnossa, tavarat muutettu ja pääosin paikallaan sekä kaksi nollarataa
neljästä kisatusta radasta. Huh hah hei! Ja katsoinpa juuri kiusallani
tuloslistaa. Jos olisi ollut tarpeeksi osallistujia, molemmilta radoilta olisi
tullut serti meille. Anyway, Pepeä on nykyään kivaa ohjata. Sille on tullut
vauhti takaisin ja se pysyy lapasessa. Ihan kiva yhdistelmä!
Lisättäköön vielä että myös itse muuttoa edeltäneet viikot
on mennyt sapluunalla: aikasiin töihin, töistä koirat lenkille, sitten
remppaamaan, sitten pakkaamaan, koirat lenkille ja kaadun sänkyyn nukkumaan,
muutama tunti unta ja sama juttu. Kourallisella vitamiineja jaksaa yllättävän
hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti