Lähenee lähenee...

Lähenee, lähenee, tuplanollat nimittäin!

Sunnuntaina 24.2. Lempäälässä ekalta radalta vitonen, kun koira törmäs minuun. Toinen rata nolla, joskin surkealla ohjauksella.

Mutta mikä positiivistä, ekalla radalla mentiin reilu -9 sekutia alle ihanne ajan! Ja toinen oman mokailun vuoksi -3,5 alle ihanneajan. Eli se vauhti ei ollutkaan kadonnut, Jyväskylässä vaan otin liian varman päälle ohjauksen.

Tässä nyt videon ja ratakuvien kera viikonlopun anti.

A-rata oli Anne Huittisen käsialaa.

 

Tuntui melko vaikealle meille, sillä oli pari kohtaa, missä en halunnut ohjata niin kuin rata suorastaan määrää ohjaamaan. Esim. putket 2-3 en halunnut tehdä perjättöä, ettei vaan törmätä. Olisin sen kuitenkin ehtinyt tekemään, mutta suunnitelmassa pysyttiin. Toinen v-mäinen kohta oli 10 putkesta hypylle 11, en olisi ehtinyt juosta putken pään ohi ja siinä oli selkeä törmäysvaara. Törmättiin jokatapauksessa tässä kohtaa, mutta ei onneksi niin pahasti kuin olisi ollut mahdollista. Mun piti nimittäin kontaktihullulle koiralle varmistaa putkeen meno, joten olisin ollut auttamattomasti myöhässä kipittämään toisen pään ohitse. Tein siihen siis kökkösen sylikäännöksen. Ja pari seuraavaa estettä takaleikkasin. Se ei tosiaankaan ole meidän vahvinta osaamisaluetta, mutta toimi yllättävän hyvin.

Pahoittelut, että video on näin päin. En osannut kääntää sitä!

B-hyppyrata oli Esa Muotkan käsialaa.

Eikä sekään vaikuttanut yhtään helpommalle kuin agilityratakaan, päinvastoin! Pitkiä kaarroksia tuli, heti kolmannen esteen jälkeen melkein hylsy ja lopussa unohdin vielä radankin. Taistelunolla sanoisin! Himskatin suora putki sekoitti mut ja meinasin unohtaa mistäpäin esteelle 17 piti tulla. En päässyt loppukiriin mukaan kun tökin siinä estellä, mutta Pepe meni sen hyvin. Se monesti hakee tuollaset kohdat mielellään takaakiertona ja olin suunnitellut vetäväni sen linjaa itseeni päin, mutta enpä tehnyt kun unohdin itsekin kohdan. Myöhässähän sitä sitten oltiin loppuhypyillä, mutta meni se silti! Aika oli -3,5 sekuntia kaikkineen pyörityksineen. Joten oikealla ohjauksella sen olisi helpohkosti saanut tuplattua.

Ja näkyypä tuossa esikatseluruudussa, että perjättö tuohon paikkaan on järkyttävän myöhässä! Koira tullut jo ulos putkesta ja mä olen vasta kääntämässä ohjausta oikealle kädelle. VoiVoi, millonkohan minä opin olemaan ajoissa!

Kaiken kaikkiaan sunnuntai oli aivan mahtava päivä! Mentiin hyvällä fiiliksellä ja tehtiin niin lähelle tuplanollaa kuin voi tehdä. Lisäksi pääsin juttusille Pepen siskopuolen omistajan kanssa ja mahdollisesti sieltä on tulossa toinen pieni tuholainen meidän kotiin!

Mutta on se Pepe vaan niin rakas sähköjänis tuolla radalla!

 

Tauko tekee hyvää

Tauko agilitystä tekee näköjään hyvää. Tuplanollat oli Jyväskylän agilitykisoissa niiiiiin lähellä, että melkein ärsyttää se oma typerä virhe.



Viaton suorittaja, jonka ohjaajalla huonot hoksottimet

Ekalta radalta nimittäin nolla. Otin sen varman päälle, joten aika oli vain -1,26 alle ihanneajan. Toisaalta tämä ei yllättänyt, sillä muutama käännös meni pitkäksi kun varmistelin ja keinu mentiin tosi hitaasti. Pepe on keksinyt, että se on kauhea ja sitä ei voi mennä vauhdilla. Tämä lisätään treenilistalle!

Toisaalta taas nolla on nolla! Ja tällä kertaa ei lähtenyt mopo käsistä, ei edes meinannut lähteä, vaan oli tosi hyvin kuulolla ja kontaktit oli tosi nätit! Oliskohan se pallien poisto vaikuttanut juuri kuten oletin: rauhoittavasti. Ettei nyt vaan rauhoittuisi liikaa, ettei vauhti häviä. Sen näkee parin kisan jälkeen, miten käy. Kun omistaa tuulella käyvän koiran, niin ei voi yhden kisan perusteella sanoa oikein mitään. Seuraaviin kisoihinkin on jo ilmoittauduttu viikon päästä Lempäälään ja maaliskuun alussa Jyväskylään.

Mutta se toinen rata! Voihan rähmä! Alkoi tosi hyvin ja vauhtikin oli parempi kuin ekalla radalla, mutta koitin keinulle saada lisää vauhtia vedättämällä, minkä vuoksi ajauduin liian pitkälle ja jouduin ohjaamaan vähintääkin mielenkiintoisesti koiran putkeen. Putken jälkeen oli tiukka linjaus hypyn kautta uudelleen putkeen ja tähän mulle tulikin sitten kiire. Selvittiin siitäkin, mutta sitten mulla hajos pakka ja jäin putken taakse koiraa piiloon. Huono aika leikkiä piilosta! Pepe ampaisi ulos putkesta ja jäi etsimään mua. Mikä siis sinänsä positiivista, että etsi mua ja ohjeita multa eikä tehnyt omia ratkaisujaan, mutta mitä minä teen. Olen jo kipittämässä seuraavalle esteelle ja koiran tulee hypyn ohi. 110 % mun moka. Koira jäi selän taakse ja ettittiin molemmat toisiamme hetken aikaa. Ilmeisesti mun ilme oli sen verran pihalla oleva, että joku radan reunalta (oisko ollut tuomari) sanoi jotain putkesta. Tän avulla osasin jatkaa ohjaten uudelleen hypylle. Mutta mikä ihmeellisintä, mulla ei pudonnut lapaset tiskiin tässä vaiheessa vaan jatkettiin suhteellisen onnistuneesti rata loppuun. Tuloksena siis vitonen ja yliaikaa 0,37 sekuntia.
Rata olisi varmaan ollut nopeampi kuin ensimmäinen ja nolla jos en olisi mokannut noin lahjakkaasti ohjauksen kanssa.

Laitan radoista videot kun ne teknisten ongelmien jälkeen saan käsiini. Se aukaisee tuota mun mokailuakin paremmin. Tässä muutama kuva, kun ei niitä videoita ole nyt tähän hätään laittaa.

Taidan vähän paasata...

Epäilyttää?
 

Joka tapauksessa oikein onnistuneet kisat. Koira olisi tehnyt tuplanollat, mutta ohjaaja oli ihan pihalla! Tästä jatketaan luottavaisin mielin seuraaviin kisoihin ensi viikonloppuna. Torstaina ja lauantaina pienet treenit alle ja sitten jatketaan SM nollien ja tuplanollien metsästystä.

Taiteellista, kuvaajana kaikissa kuvissa Ami Hiltunen

Toipilaana

Torstaina 17. tammikuuta ne sitten lähti. Pepen pallit nimittäin! Mutta eipä tuo kaveri vielä ainakaan ole edes huomannut puutettaan.

Homma meni tosi näppärästi ja kukkarokin keventyi oletettua vähemmän. Ja samalla sai kyytiä takahampaisiin kerääntyneet hammaskivet.

Aika oli varattu 15.30 ja mentiin silloin vastaanotolle, lääkäri kuunteli sydämen, teki vähän laskeskelmia ja antoi rauhoittavan piikki peppuun. Ei mitään reaktiota. Ja sitten odotellaan, odotellaan ja odotellaan. Pepehän ei nimittäin voi antaa periksi, että vähän väsyttää! Lääkäri teki rauhassa kaikki tarvittavat lääketoimitukset ja kirjasi meidät koneelle. Ja senkin jälkeen vain odoteltiin. Sammuihan se viimein! Sitkeä pirulainen. Lääkäri vei koiran operaatiohuoneen puolelle ja minä sain käskyn tulla tunnin päästä takaisin. Piti tosin peitto käydä tuomassa vielä ennen kuin sain lähteä kaupassa käymään.

 

Oli se kyllä jotenkin vaan häijy tunne jättää kanttuvei koira sinne ja vaan lähteä kauppaan, mutta hyvissä käsissähän tuo on. Ehkä minua vaan jännittää nukutus tavallista enemmän, sillä Nasu-marsu ei siitä oikein selvinnyt. Onhan koiralla ja marsulla koko eroa ja tässä tapauksessa toinen oli sairas, toinen ei, mutta silti se jotenkin tuntui kurjalta. Pienen piristyksen kuitenkin antoi se, että muistin Pandan tehtaanmyymälän olevan aivan vieressä! Äkkiä sinne!

 

Ja sitten olikin aika mennä hakemaan pallitonta pikkumustaa. Siellä se lattialla rötkötti peiton alla ja odotti kyytiä kotiin. Oli jo heräilemässä, sillä tajusi minun olevan siinä vieressä. Kevensin lompakkoa ja sain 17,5 kiloa lötköpötkö cockeria kannettavaksi autoon. Kotona kannoin koiran sisälle, omalle paikalleen lepäämään peittojen alle.

Tässä ollaan juuri tultu kotiin.

 

Oltiin kotona siinä klo 17.00 ja n. klo 20.00 alkoi vähän nostelemaan jo päätään. Tais tajuta, että ruoka-aika on lähellä! Kymmenen uutisten aikaan jo koitti nousta ylös, mutta takajalat eivät vielä ihan kantaneet. Yhdentoista aikaan päästiin sitten jo käymään pikkupisulla, hihnassa tietenkin. Iltapisun jälkeen laitettiin törppö päähän. Eikä sen kanssa tietenkään voinut liikkua -saati nukkua. Yö meni melkein kokonaan valvoessa niin koiralla kuin minullakin, mutta neljän jälkeen aamuyöstä molemmat tais sammua. Tai minä ainakin. Onneksi oli perjantai vapaa, en olisi kyennyt parin tunnin unilla lähtemään töihin. Perjantai meni tötteröön totutellessa ja aamupäivällä Pepe alkoi jo olla täysin hereillä.

Ensimmäinen tötterö oli hieman liian suuri. Toisen kanssa elo
oli jo helpompaa.

 



Muutaman päivän päästä pystyi nukkumaan rennosti.
On muuten haava helppo tarkistaa, kun kaveri nukkuu
aina näin!

Kipuja sillä ei tuntunut missään vaiheessa ihan hirveesti olevan. Mutta parina ekana päivänä annoin kuintekin kipulääkkeen. Nyt jo ollaa törppöön totuttu ja vauhti on yhtä kova kuin aikaisemminkin. Välillä jäädään vähän kiinni johonkin, mutta kun täysiä vaan rusikoi kuuppaa eteenpäin, niin siitäkin selviää. Törppö ei taida tuollaista käsittelyä paria viikkoa kestää. Haava näyttää ihan hyvälle, joten se varmaan ens viikonlopun jälkeen voi jo harkita törpöstä luopumista.

Mitenhän tuon sähköjäniksen sain pidettyä aloillaan siihen asti, että saa taas alkaa riekkumaan?

Ainiin. Pakko mainita luottamuksesta, mikä koiralla mua kohtaan on. Alussa vähän jännitti olla lääkärin pöydällä, joten Pepe puski oikein päätä rintaa vasten, kun hakien turvaa. On se vaan niin mainio pieni otus! <3




Säälipisteitä ja rapsutuksia kerjäämässä.

 

Vuosi 2012

 

Kukkia ja mehiläisiä?
Toukokuussa 2012 Pepe ja Riska yhdistelmästä 3 urosta Kuusiviidan kenneliin. 

Tälläinen oli meidän vuosi 2012 tuloksien perusteella:

Agility

Vuonna 2012 kisattiin 15 starttia kakkosluokassa, noustiin kolmosiin ja saatiin vuoden hyllytysprosentiksi hurja 77,5 %.

Kuopiossa käytiin kisaamassa 1 kerran, 3 starttia, Pieksämäellä 2 kertaa, 6 starttia, Mikkelissä 1 kerran, 3 starttia, Varkaudessa 1 kerran, 3 starttia, Ylöjärvellä 1 kerran, 2 starttia, Lempäälässä 2 kertaa, 4 starttia, Vantaalla 1 kerran, 2 starttia, Jyväskylässä kisattiin 5 kertaa, 11 starttia ja Laukaassa oman seuran kisoissa kisattiin 2 kertaa, 6 starttia. Osallistuttiin SM-kisojen joukkuekisaan.

Eli vuoden saldoksi agilityssä tuli:

Startteja 40 kpl
HYL 31 kpl
0-tulos 5 kpl
5 vp 2 kpl
10 vp 1 kpl
Poissa 1 kpl
Hyllytysprosentti 77,5 %

Agility SM-viikonloppuna Tikkakoskella.
Koirakuvat.fi, Jukka Pätynen

Toko
Tokossa kisattiin voittajaluokassa ja erikoisvoittajaluokassa.
Pieksämäellä ja Keski-Suomen alueella käytiin molemmissa kahdesti, kerran ajeltiin Helsinkiin ja kerran Padasjoelle. Kuopiossa osallistuttin SM-kisojen joukkuekisaan.
Voittajaluokan keskimääräinen pistesaldo on 200,4 pistettä (oikeuttaisi 3-palkintoon).
EVL:ssä keskimääräinen pistesaldo on 197,2 pistettä, joka myös oikeuttaisi 3-palkintoon. EVL:ssä saatiin yksi ykköstulos, joten kiinnitys TVA-titteliin on korkattu.

JEEEE!!!

Vuoden 2012 saldo tokossa:

Kokeita 7 kpl
3-tulos 2 kpl
1-tulos 2 kpl
0-tulos 3 kpl

SM-tokokoe Kuopiossa

SM tokokokeessa oli lämmintä!

Mejä

Jälkimetsissä käytiin 6 kokeen verran. Näistä neljä oli Jyväskylän seudulla. Hämeenlinnassa osallistuimme spanielimestaruuteen ja Ruovedellä cockerspanieleiden mestaruuteen. Osallistuimme myös Keski-Suomen piirinmestaruuteen.
Keskimäärin keräsimme pisteitä 37 pistettä, joka oikeuttaisi kakkostulokseen. Jos keskeytystä ei lasketa keskiarvoon se olisi ykköstulokseen oikeuttava 44,4 pistettä.

Mejän saldo kuluneelta vuodelta:

1-tulos 4 kpl
3-tulos 1 kpl
keskeytys 1 kpl


Jäljelle lähdössä

SPME eli spanieleiden metsästyskokeissa vietimme välivuoden. Kävimme kuitenkin vesityöstä hakemassa 2 pistettä. Joskin sekin turhaan, sillä sääntömuutoksen myötä meillä on vuodelta 2011 voimasasa 3pistettä voittajaluokasta. Pyrin vuonna 2013 saamaan peräänmeno ja hallittavuusongelman kasaan ja yritämme käydä kokeissa. SPME-V eli vesilintukoe on ehkä realistisin tavoite syksylle 2013.