Jälkinautinto

Pelonsekaisin tuntein ilmoitin Pepen jo hyvissä ajoin Ruoveden mejäkokeeseeen, joka samalla oli cockereiden mejämestaruuskoe. Olimme siellä viime vuonnakin ja toissa vuonna. Viime vuonna jälki oli täysi katastrofi: oli todella lämmin keli ja juuri ennen meidän jälkeä tuli tunnin kaatamalla vettä. Lähdimme siis liukastelemaan metsään, jossa hyvin runsas vedentulo ei ainakaan helpottanut koiran haistelutyötä, saati minun tasapainottelua ranteen vahvusten kaadettujen puiden päällä.

Niksautinkin selkäni, kun kahdesti onnistuin liukastumaan puiden päällä. Pepe pyöritti jälkellä ja olin valmis jo keskeyttämään kun se jäljen lopussa se parautti muina miehinä tielle. Siinä kohtaa olimme varmaan molemmat yhtä hölmistyneitä -mitä me tässä nyt tehdään. Pepe tajusi ennen minua, että oli väärä suunta ja vauhdilla takaisin metsään. Metsään mentiin kivilouhikon yli, tai siis Pepe meni, minä putosin vyötäröni myöten eikä se tehnyt yhtään hyvää valmiiksi nitkautetulle selälle. Taisi muutama voimasana kuulua, kun opas tänä kesänäkin muistutti tuosta manaamisesta. Jälki kuitenkin koiran perässä suunnilleen kohtaten loppuun. (onneksi sitä ei ollut kuin vajaa 100m jälellä!) Sorkka löytyi ja tulokseksi saatiin hätänen, suorastaan säälistä VOI1, 40pistettä. Minä sain kipeän selän ja lonkasta nilkkaan asti ulottuvan komean mustelman. Mustelma hävisi aikanaan, selkä on kipeä edelleen.

Sillä kai se arvelutti ilmoittaa uudelleen koira tuonne paikkaan, mutta hyvä kun ilmoitin, sillä:

Tänä vuonna pääsimme tekemään jäljet aivan ihanaan, suorastaan puistomaiseen maastoon, jollaisia en uskonut Pilkotun louhikkoisesta vuoristosta edes löytyvän. Jälkien tekokin siis oli melko mukavaa, kun ryteiköstä ei ollut tietoakaan. Yllätyksekseni näitä puistomaisia jälkiä löytyi sitten ainakin kuusi kappaletta, koko meidän tuomariryhmälle, joten pääsin myös Pepen kanssa puistomaastoon jäljelle.

Sunnuntain jälkipäivä valkeni aurinkoisena ja lämpötila nousi nopeaan. Arvonnassa meitä kuitenkin onnisti: Pepe pääsi piiiiiitkästä aikaa ensimmäiselle jäljelle! Viimeksi tämä tainnut tapahtua avoimessa luokassa vuonna 2010...

Pepe lähti jäljelle tietenkin intopiukeena, mutta sain menon jarrutettua helpossa maastossa sopivaksi. Ja oikeestaan musta tuntui, että Pepe alkuinnostuksen jälkeen ei enää niin hirveetä vauhtia koittanut ees edetä. Jäljestys oli siis varsin nautittavaa, kun koiralla hyvä vauhti päällä. Eka makuu merkittiin superhyvin, samoin eka kulma juuri niin kuin se on tehtykin. Katkokin selvitettiin jalanjälkiä myöten. Kolmannen osuuden lopussa ja neljännen alussa vähän pyörittiin ja ehdin jo ajattelemaan, että älä nyt saakeli hukkaa näin täydellisen jälken päätteeksi tee. No eihän se tehnyt, etsi vaan vähän vettä vilvoitellakseen ja uusi suuntakin siitä näytti löytyvän. Kaadosta oli yllättävän vähän kiinnostunut (taisi olla niin kuuma), mutta nappasi sen suuhun ja ylpeänä kantoi kuitenkin tielle asti.

Kiva jälki! Eikä yhtään taisteluvammaa, ei mustelman mustelmaa! Tuli pisteitä mitä tuli, tää oli hyvä jälki vaikka lopussa vähän pyörittiinkin. Voi olla että siinä lopussa oli marjastajien jälkiäkin, tulivat nimittäin jäljen luota koiriensa kanssa, kun olimme siinä autoilla.

Tuomari Jari Salokanto kertoi jäljestä omaan, hauskaan tyyliinsä näin:

"Kuin musta salama iskeytyi Pepe hetken rauhoittelun jälkeen jälkiuraan kiinni. Eikä hetkeäkään ollut epäselvyyttä, mitä varten koira oli metsään ohjattu. Koiralla oli yltiömäinen halu selvittää metsään vedetty verijälki eikä sitä voinut sokea reettakaan kyseenalaistaa. Kaiken lisäksi kilpailija oli saanut täydellisen lottovoiton arvonnassa: helteisen päivän ensimmäinen jälki todelliseen puistomaastoon. Tämä ei kyllä vähennä tippaakaa koiran tämänpäiväisen lähes täydellisen suorituksen arvoa. Tasainen vauhti alusta loppuun, joka tällä mustalla cockerilla tarkoittaa tiukasti takakenossa hidastettua turbomenoa. Koira tekee ohjaimen päässä koko ajan sinnikkäästi töitä suurellä jäljestäjän sydämellä. Nenä liikkuu vuorotellen turpeen pinnassa ja ilmassa, oikealle ja vasemmalle, itse kilpailija tekee lyhyttä sahakuviota matkan vanhetessa ripeää kävelyvauhtia. Kulmat koira tekee kuin viivottimella alleviivaten kulman paikkaa lyhyellä kiihdytyksellä. Ainoa pieni epävarmuus oli viimeisellä kulmlla, jossa kulman kohdalla kaarrettiin hieman sivussa. Lisäksi sitä ennen tutkittiin edellispäivän lintupoikueen mielenkiintoiset hajut. Nämä tapahtumat eivät tämän koiran jäljestystä sanottavasti hidastaneet. Makuut koira merkkaa esimerkillisesti niissä hetken pyörien ja nuuskien -kunhan vaan malttaa. Parissa ei ihan maltettu. Katko jäljestetään saappaan jälkiä vauhdin hidastumatta näyttäen tietävän mitä tekee. Kaadon nuuskii kiinnostuneena, joskin selvästi koirasta näkee että puhtia ja intoa olisi ollut vielä jatkaa -ja haluakin. Yksinkertaisesti voi sanoa: jälkisuoritus oli aivan loistava. Tuolla innolla ja halulla koiralla on kaikki resurssit pärjätä jäljestyksessä vaikka kuinka pitkälle. Tervemenoa sinne!"

Kokeen kaksi parasta cockeria sai samat pisteet: VOI1, 48 pistettä. Pepe oli niistä toinen ja tuli siis tasapistein toiseksi. En ole varsinainen kiertopalkintojen ystävä, joten tämä sopi meille enemmän kuin hyvin. Kokeen voitti tolleri jäljestämällä täydet 50 pistettä.

Tämä 48 pistettä todennäköisesti varmisti meille pääsyn Keski-Suomen piirinmesteruus mittelöihin sekä myös spanieleleiden mejämestaruuteen.
Tai ainakin niihin nyt voi hyvillä tuloksilla hakea: 3x 48 pistettä ja 1x 49 pistettä.

Fysiatrian polikin oli muistanut selkäkivun vuosipäivää ja heti kokeen jälkeisenä maanantaina kutsui minut syyskuussa tutkimuksiin. Jännityksellä jäämme odottamaan!