Ekalta radalta hemmetin hyvä hylsy ja toiselta vitonen (puomin alastulo). Viimeinen menikin sitten ihan penkin alle! Kumpikaan ei jaksanut keskittyä, ei koira eikä ohjaaja.
Eka rata näytti tälle:
Huono ohjaus ja koira sinkosi putkeen väärässä kohtaa, mutta muuten ihan kivasti kuulolla. Kontaktit ei parhaita mahdollisia, mutta otti ne kuitenkin. On se jännä, että treeneissä voi pysähtyä, mutta kisoissa radalla ei oikein yritystäkään! Myönnän kyllä myös se, etten ehkä muistanut sanoa vapautussanaa, eli oikein opetan lähtemään mun liikkeestä. Tulipahan taas todettua, että kumpaa tässä taas pitäisi kouluttaa!
Tämmöinen oli se vitosen rata:
Hirmu pitkiä kaarroksia, vaikkei ne kaikki tässä ihan näykään. Kurkku käheenä huutelin koiran perään: "tääääälllä!" Kun ei osaa ohjauksella kertoa, niin sitten huudetaan ääni käheeksi. Koira raukka joutuu minun kanssa selviämään. Esimerkiksi pussin jälkeen en kerro koiralle yhtään, että hei, suunta vaihtuu. Suunnittelin kyllä niin tekeväni, mutta en sit tehnyt kuitenkaan. Tämä on se mun perisynti: ajatus kaunis, mutta toteutus tökkii ja pahasti.
Tuli jälleen kerran todettua, että on se vaan herkkä laji, eikä niitä nollia ihan heittämällä tule. Seura oli mitä loistavin näissä kisoissa: Emilia ja ihana pikku prinssi Rasmus olivat meitä kannustamassa. Hyvä seura, parempi mieli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti