Agiliitoa Oreniuksen opissa

Eilen ajeltiin taas Kana-areenalle Oreniuksen Annan agilityoppiin. Lauka on järjestänyt syksyn ja talven mittaan näitä koulutuksia noin kerran kuussa, joten melkein valmennuksesta voi puhua. Tammikuussa oli Anna pitämässä ja helmikuussa Juha. Ja taustatietona vielä se, että Pepen pallit lähti tammikuun koulutuksen jälkeen eli nyt Anna näki muutoksen.


Lämmitti oikein paljon mieltä kun Anna sanoi, että olemme kehittyneet. Ja pitkillä piuhoilla tajusin vasta kotimatkalla, että tosiaan viimeksi oltiin hänen opissaan ennen leikkausta. Eli kun koiran äijäily vietiin pois, niin rauhoittui sen verran, että sitä pystyy ohjaamaan paremmin. Mutta eipä se Pepe enää sinkoilekaan omiaan radalla, vaan yrittää tehdä niin kuin minä huonosti ohjaan. Rauhallisuudesta muuten ei ole tietoakaan! Vauhtia on vähintään saman verran kuin ennenkin.

 

Tälläinen rata mentiin eilen. Olin alkuun ihmeissäni sen kanssa, mutta ilmeisesti niin minulla kuin koirallakin oli hyvä päivä! Kontaktit oli täydelliset. Esimerkiksi A:lle mentäessä (12) pystyin ihan lennosta leijeröimään hypyn 13 taakse ottamaan vastaan. Ja Pepe teki kontaktin tosi nätisti ja odotti vapautussanan. Sama puomilla (19) juoksin itse takaakierto asemiin hyppyjen 20 ja 30 väliin ja vapautin vasta sitten puomilta.

 

 

Päivän teema tuntui olevan: luota koiraasi! Ja täytyy oppia luottamaankin kun se nyt noin hyvin menee. Irtoaa hyvin ja vieläpä sinne, mihin minä haluan sen irtoavan. Ei muuta kun lähetettävä koira hommiin ja lähettävä itse seuraavalle esteelle. Ei pidä varmistella!

 

Koiran kieli roikkui pitkällä treenin jälkeen, mutta niin kyllä oli ohjaajakin kaikkensa antanut. Näin seuraavana päivänä kun summaan tapahtumia, niin on se vaan todettava että on omat kintut kipeenä eilisetä juoksentelusta.

Nyt jännityksellä odottamaan sunnuntain agiltykisoja. 3 starttia Killerillä, joskos ne tuplanollat nyt tulisi... Sitä ennen pitää jännätä lauantain tokokisoja. Niihin ei olla ehditty treenaan, joten mitä vaan voi tapahtua!