Joulun aika

Joulu ei ole joulu kun ei ole lunta. Se pienikin joulumieli katosi. Mutta lumettomuus pennun kanssa ei välttämättä ole huono juttu, kun ei laske sitä kauheaa hiekan ja kuran määrää mikä tulee sisälle. Pennun kanssa voi käydä metsässä, eikä tarvitse pelätä että rasittaisi itseään liikaa hangessa, eikä myöskään ole liian paljon pakkasta pitkille lenkeille. Joskin kyllä vettä sataa melkein jatkuvasti, mutta Paavo on alkanut siihenkin tottumaan. Enää ei ole ihan niin kova kiire takaisin kotiin lenkiltä ja ulos lähdetäänkin ihan mielellään.

Käytiin poikien kanssa Vaaruvuoressa patikoimassa Tapaninpäivänä. Hassua kun ei ollut lunta! Pari vuotta taannoin ihmettelin Pepen kanssa lumettomuutta joulukuun alussa, mutta nyt joulukuun lopulla! Ihmeellinen talvi!

Paavo jaksoi hyvin olla mukana, vaikkakin osan matkasta pääsi kenguruhoitoon ja kantoon. Tässä muutama "jouluinen" kuva retkeltä.

 

 

 

 

Pepe 4,5v.

 

 

 

Huomaa Pepen pepsodenttihymy!

 

 

Näistä on melkein mahdoton saada onnistuneita kuvia! Joka kerta jompi kumpi heilahtaa, useimmiten Paavo. Leikistä ei saanut kuvaa edes urheiluasetuksilla. Liian vauhdikasta menoa!

 

 

Paavo alkaa olemaan sisäsiisti. Joskin ilopissit kuuluu vielä asiaan! Mitään suurempaa ei ole tuhottu, vaikka hampaat alkaa vaihtua. Keittiöstä oli yks päivä maisteltu lattialistaa, sillä vein jo palasiksi laitetut rottinkikorit sieltä pois. Sai sitten samanteinkomposti kehikko viritelmän sinne, ettei vaan uusia keittiön kaappeja ala hammastaa. 
 
Oli muuten hassun näkönen kaveri oli joulun tienoilla kun eestä ylhäältä oli kaikki hampaat lähtenyt, mutta ei tullut vielä uusia. Muutama päivä meni uusia odotellessa ja nyt jo pienet alut tulossa.

 

Poikien erot alkaa koko ajan erottua enemmän ja enemmän. Pepe on aina ollut kovin rauhaton ja vähän semmonen stressiherkkä. Paavo on juuri sellainen, mitä mielestäni sen nimi kuvastaa: suht rauhallinen perusjuntti. Ei hötkyile turhia eikä ainakaan stressaa. Paavo pystyy nukkumaan missä vain ja menee joka paikkaan ihan kuin kotiinsa. Ei se Pepellekään vaikeaa ollut, mutta se ei osaa rauhoittua niin helposti. Paavo on yksinään (esim. ulkona) kuitenkin hieman varautunut. Pepen perässä se menee pöhkönä ihan mihin vaan. Pitäisi kirjoittaa enemmänkin näitä eroja ylös sitä mukaa kun tajuaa sellaisen. Ehkäpä joku päivä vielä tulee päivitys eroavaisuuksista.

 

Käytiin eilen Paavon kanssa toisella jäljellä. Siinä oli jo kulmakin, mutta ikää vain puolisen tuntia. Meno oli ihan eriluokkaa kuin ensimmäisellä jäljellä. Nyt nimittäin jännitti pientä koiraa ihan mahdottomasti, mikä tai kuka sinne metsään oli lahdattu. Kun rohkeni etenemään niin jälkitarkasti mentiin eikä kulmakaan tuottanut mitään ongelmaa. Paljon sai kyllä kannustaa ja kehua. Palaamme siis suoraan ja hieman vanhempaan jälkeen. Kelistä riippuen kenties jopa ensi viikolla.

 

Pepekin pääsi tänään jäljelleen. Sekin oli hieman erilainen mihin olen itse tottunut. Laitoin alkumakaukselle merkin ja siinä merkintä sitten olikin. Harjoitus lähinnä minulle: luota koiraasi! Suunnilleen muistin missä jälki menee, mutta annoin Pepen viedä. Ja sehän vei. Ja vauhdilla, kuten tavallista. Tein jäljen niin että se meni kahdesti polun yli, jota varmasti koiran ulkoiluttajat käyttävät. Lisäksi yksi osuus tuli suunnilleen tielle, autolle, josta kulma yli 90 astetta takaisin metsään. Jäljen teossa satoi vettä, mutta illalla tuli vielä enemmän ja ikääkin oli 25h. Eli ei ihan helpoimmasta päästä Pepellekään.

 

En tiiä johtuiko siitä, etten tarkkaan tiennyt missä jälki menee vai tekikö Pepe todella parempaa työtä kuin aikaisemmin tänä vuonna. Se meni tosi tarkasti, merkkas makuut hyvin ja katkonkin pienellä tarkistuksella. Muut kaksi kulmaa myös rengastettiin. Se on kai sen tapa, varmistaa että suunta on varmasti oikea. Siitähän näkee muutenkin todella selkeästi, milloin se on jäljellä ja millon ei. Jäljen ulkopuolella pyöritään ja hyöritään ja kun jälki löytyy mennään sen päällä ja täysiä. Kuin juna!

 

Empä olisi uskonut, että joulun välipäivinä teen pojille harkkajälkeä!