Pakotin tänään itseni lähtemään poimimaan marjoja takametsään, tai pikemminkin ryteikköön. Enpä olisi arvannut, että marjat ovat niin kyspiä että putoilevat maahan pienestäkin hipasusta.
Empä olisi myöskään arvannut, että cockerin mukaan ottaminen oli virhe.
Puskat ryskäs ja marjat lenti maahan (josta cockerin ne oli sitten hyvä napostella poskeensa). No eipä tuosta oikein voi kieltääkään kun hänhän tekee vaan työtään. Tais pari ylösajoakin tulla, sillä ensin rytisi koira puskassa, sitten lehahti lintu lentoon ja minä vislasin jossain päin viereistä puskaa. Hetken hiljaisuus, joten ei se ainakaan pitkään perään mennyt. Kutsuin luokse ja intopiukeena se myös tuli. Ja palkaksi tietenkin, mitäs muutakaan kuin vattuja, valmiiksi kerättynä. Näin me koulutamme koiraa. Heh.
Ajattelin hetken kirottuani marjoja, jotka olivat maassa, eikä ämpärissä, että nyt riittää puskien ryskäys ja ajattelin tehdä malttiharjoituksen. Kutsuin koiran luokse ja pyysin istumaan. No siinähän se istui ja intopiukeena heilutti häntäänsä (ja odotti putoavia vattuja). Ja häntähän tietenkin heitti marjat maahan, kun ei ollut sekuntiakaan paikallaan. Parempi ehkä antaa puskaohjuksen toteuttaa itseään viereisessä puskassa, kun katsoa vierestä kun se hännällään heiluttaa itselleen marjat alas.
Siispä koiralle "vapaa" ja välillä luoksekutsu. Ja luokse muuten tultiinkin vauhdilla ja niin suoraviivaisesti kuin mahdollista. Ja tietenkin kaikkien puskien läpi. Ja palkaksi odotettiin vattuja. Helposti palkkaantuva koira, sanoisin.
Harmi, ettei tällä kertaa ollut kameraa tai puhelinta mukana. Olisi tullut hyviä videon pätkiä, kun puskaohjus toteuttaa itseään. Toisaalta, marjoja myös jäi sinne runsaasti. Ehkä huomenna otan kameran pusikkoon mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti