Keski-Suomen PM Mejä

Vahdin koko Lontoon reissun ajan sähköpostia: päästäänkö PM-mejään vai ei. Pisteitä meillä on kasassa 49, ja 3x48, mutta tämä ei takaa paikkaa piirinmestaruuteen erittäin kovatasoisessa Keski-Suomessa. Olin jo heittänyt kirveen järveen, mutta kun koneesta tulin Suomen puolelle ja laitoin virrat päälle oli matkan aikana vihdoin tullut viesti: tervetuloa pm-mejään. Jee!

Äkkiä harkkajälki tekemään ja tsemppi kokeeseen. Tai tässä vaiheessa mejääkin varmaan voi kutsua kisaksi. Harkkajälki meni aivan perssiilleen, mutta ehkä se oli sen päivän mielentila.

No eipä ollut. Piirinmestaruus kokeesta ei paljon jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Keskeytin kokeen toiselle kulmalle, katkolle, kun oli jo kaksi hukkaa alla ja kolmas tulossa hyvää vauhtia paluujäljelle. Ihme juttu, mutta kun tämä on laji, missä et voi muuta kun mennä narun jatkeena, ei tämmöiselle työtapaturmalle mitään mahda. Ei ollut Pepen päivä se sunnuntai, harmi että se osui juuri piirinmestaruuteen.

Jäljet olivat tehty hyvinhyvin riistarikkaaseen maastoon. Edelliseltä jäljeltä oli säikytetty kettu kaadolta pois ja uskon, että se sama kettu kummitteli myös meidän jälkellä. Pepe nimittäin pysähtyi kahdesti katseleen ja kuunteleen jotakin jäljen oikealta puolelta. Sen jälkeen otti kirjaimellisesti määrätietoisen poistumisen jäljeltä tämän uuden hajun perään. Meillä päin on citykettu, jota olemme useampana iltana hätistelleet kannoilta iltalenkillä. Ollaan otettu myös jälkeä siitä, eli peiliin saa jälleen kerran katsoa kun koira hairahtui verijäljeltä muulle jäljelle.

Mutta myös vauhti ja päätön tohotus koitui Pepen kohtaloksi pm-mejässä. Kova vauhti korvaa puuttuvan älyn ja jos juoksee päättömästi vaan eteenpäin, joskus tulee kaato vastaan. Näin ehkä Pepe ajatteli. Tuli ihan viime kesän tuskastuneet jäljet mieleen kun koira vaan tohotti eteenpäin, eikä käyttänyt yhtään nenäänsä. Oikeestaan hyvä, että otin keskeytyksen ja sain puututtua tämmöiseen työskentelymalliin. Loppujälki nimittäin meni ihan mukavasti jäljen päällä aaltoillen. Makuista ei oltu koskaan kuultukaan.

Omalla opastuksella sain todeta, että en ole niin herkkä ampiaisille kun olen pitkään luullut. Ja siksi niitä pelännyt. Se tuli todistettua astumalla maa-ampiaispesään ja saamalla osumia arkaan paikkaan takamukseen ja käteen. Pystyin myös olemaa huutamatta ja huitomatta (ja ylpeä siitä!), ettei jäljellä ollut koira häiriintyisi.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan! Kesän tavoite täytettiin, eli päästiin PM-mejään mukaan. Ja vieläpä kolmanneksi parhailla pisteillä.

PM-mejässä siis olivat:
Timo Nojonen ja Kuti (karsinnan keskiarvo 49p.)
Kati Koto ja Teddy (48,67p.)
Tiia Pellonpää ja Pepe (48,33p.)
Leila Mäkinen ja Nysse (48p.)
Kari Muje ja Iiris (48p.)
Sirkka-Liisa Asp ja Maija 48p., cockeri!!)
Mauri Kallinen ja Nemo (46,67p.)

Ja tulokset:
1. Timo Nojonen ja Kuti VOI1, 49p.
2. Kari Muje ja Iiris VOI1, 47p.
3. Kati Koto ja Teddy VOI1, 45p.
4. Sirkka-Liisa Asp ja Maija VOI2, 38p.
5. Leila Mäkinen ja Nysse, VOI2, 34p.
6. Mauri Kallinen ja Nemo (tuomari kesk.)
7. Tiia Pellonpää ja Pepe (ohjaaja kesk.)

Onnea Timolle ja Kutille SM-kisoihin ehkä ensi vuonna saamme tuplaedustuksen sinne!

Seuraava tavoite on Spanieli mejämestaruus 16.9. Selviää tänä iltana (*muoks* on jo selvinnyt: pääsemme!), pääsemmekö mukaan edustamaan lohkoa 5 eli rakkaan kotiseuran Keski-Suomen Spanielikerhon lippua pidämme yllä.