Sivut

29. syyskuuta 2012

EVL-korkkaus

Tultiin juuri ensimmäisestä EVL-tokokokeesta Muuramesta. Vitsit, että jännitti!

EVL:ssä oli vain kaksi koiraa: cockerspanieli ja sileäkarvainen noutaja. Lisänä oli vielä kolmaskin musta koira, olisikohan ollut belgi. Tulostavoitetta meillä ei tähän kokeeseen ollut, kunhan käytiin haistelemassa tunnelmaa. Ja minä tulin oppimaan mistä puolelta ne saamarin törpöt tulee kiertää.
Seuraavassa kokeessa pystyn keskittymään vain koiraan, sillä ei tarvitse oikeesti kuunnella liikkuria, jotta tietäisin mitä seuraavaksi tapahtuu tai missä kohtaan pitää tehdä mitäkin.

Pepe sai Tuire Marjamäeltä kasaan 184p, melkein päästiin tulokseen.

Paikkaistuminen 8,5
Paikkamakuu 8
Seuraaminen 7
Z-kävely 5,5
Luoksetulo 7

Ruutu 0
Ohjattu 0
Metalli 9
Tunnari 9
Kaukot 6


Paikkaistumisessa ja -makuussa haisteli vähän. Ylläri! Paikkamakuussa kuulema jo vähemmän, seurailui ihmisiä ja lehtien lentoa. Perus Pepemäistä!

Kivan seuraamisen taisin mokata itse, sillä annoin yhdessä käännöksessä käskyn "seuraa". Jännityksen piikkiin tuo virhe, eka liike kun oli. Muuten seuraaminen oli oikein kivaa, varsinkin hidas kävely.

Z-kävelyssä Pepe ei tehnyt ensimmäistä maahan menoa, vaan jäi istumaan. Lisäksi itse mokailin ekalla pätkällä kiertämällä väärin päin tolpan ja koiran väärältä puolelta. Paikkasin tän seuraavissa. Kuulema lähdettiin liikkeellekin väärältä puolen törppöä, mutta se taisi olla liikkurin moka, ei meidän. Istu- ja seisoasennon Pepe teki hyvin, mutta seuraaminen oli aivan huuhaata!

Luoksetulossa tuli tosi hyvällä vauhdilla, mutta ei ollut oikein ajatusta pysähtyä seisomaan. Valui aika paljon. Maahan meno jo parempi ja ajallaan. Alussa tarvitsi tuplakäskyn maahan menoon. Outoa!

Ruutu ja ohjattu nouto meni nollille. Ruudussa annoin väärän käskyn merkille menoon, ei lähtenyt ekalla. Toisella hyvin merkille, mutta sitten ruudun hahmottaminen hakusessa. Koira lähti juoksemaan aivan täysiä kentän toiselle laidalle (ruudun viereiseen nurkkaan), mutta pysähtyi sinne hienosti seis käskystä. Mutta ei enää löytänyt ruutua oudosta suunnasta. Tuomari kehui vauhtia ja tuumasi, että saattaapa tuolle jäädä ruutu pieneksi -niinpä!
Ohjatussa ei meinannut malttaa merkille jäädä, mikä se meidän kompastuskivi noutohullun koiran kanssa onkin tässä liikkeessä. Sain pysähtymään, mutta en kehdenmetrin sisään. Harjoitellen "vesa", eli nouto vasemmalta. Vähän ryntäs kapulalle, mutta toi nätisti. Tuomarille taas hymyilyn aihetta omalaatuisella käskytyksellä: "erkki", "vesa". Kysyi, että mikäs se oikea sitten on. No tietenkin "olli".

Metallissa pienehkö ryntäys kapulalle, mutta hyvin viereen asti. Ei ees ollu kovin ällöttävä.

Tunnarissa upeaa työtä! Pepe kävi järjestyksessä kapuloita läpi, kunnes tuli omalla ja nopea palautus. En oikein edes tiedä, mistä se yksi piste lähti. Tulos! Mahtavaa! Kun tän kanssa ollaa taisteltu viimeaikoina!

Kaukoissa liikkui "vain" puoli koiran mittaa. Ja se ensimmäinen seisomaan nousu! Täydellinen! Seiso-maahan menossa ainakin liikkui.

Ei huono aloitus evl-kokeeksi. Kaksi liikettä nollille ja silti jäätiin vain 8 pistettä kolmos palkinnosta.
Palkintojen jaossa Pepe sai niin liikkurilta kuin tuomariltakin kehuja reippaudesta ja iloisuudestaan. Kuulema hauska, vaikka menee pieleen, niin kaveri yrittää silti täysillä ja samalla riemulla menee onnistumiset kuin epäonnistumisetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti