Pennun elämäntehtävä on purra

En meinaa millään ymmärtää tuota pientä tulokasta. Sen elämäntehtävä ja -ilo on purra. Ei tahdo malttaa leikkiä Pepen kanssa kun on kiire jäytämään leluja. Mun kanssa ollaan, mutta kohta tulee jo kiire jäytämään. Pentu jäytää myös itsensä uneen. Toisaalta pitäisi olla iloinen, sillä toistaiseksi huonekalut on suunnilleen pysynyt ehjänä. Vähän koria maisteltu ja pari kertaa toissa yönä nappasin pennun kenkätelineeltä takaisin omalle paikalle. Ehkä vaan vertaan liikaa Pepeen, joka ei juurikaan jäytänyt leluja, vaan leikki niillä heitellen ja juosten lelu suussa. Mitähän elämä on tuon natiaisen kanssa kun hampaat alkaa vaihtumaan? huh, sitä odotellessa...


Hyviä juttuja on paljonkin.
1) Pepe alkaa hyväksymään tulokkaan ja leikkimään sen kanssa. Melkoista asemasotaa se on, kun ei pentu oikein tajua vielä juosta Pepen perässä, mikä olis sen hartain toive.

2) Mulla taitaa olla myös pentu, joka osaa olla itsekseen. En ihan vielä tuulettele ja hurraa, sillä töihin palaan vasta ensi viikolla. Ja se viikko on aika risainen viikko, kun olen reissussakin pari päivää.
3) Paavo on kuin kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa.


Mummolassa Heinälammella

4) Poika myöskin rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kun cockerin kuuluukin.
5) Pääosin autossa nukutaan. Joskin Paavo on häkissä Pepen mielenrauhan ja mahdollisen järsimisen minimoimiseksi.

Lainahäkillä mennään

Ja ilolla voin nyt esitellä: BH Namusillan Kaljolainen, "Pepe"